Sanan säilä heilui Uudellamaalla




                                                                                                                  9.4.2018

Uudenmaan maakuntavaltuusto on ottanut rajusti kantaa maakuntauudistukseen. Jo kannanoton otsikko kertoo kaiken, ”Hallituksen esitys ei ole Uudenmaan asukkaiden etujen mukainen”. Maakuntavaltuuston mielestä maakuntamalli on seudun asukkaille vahingollinen eikä uudistusta tule toteuttaa.

Valtuuston mielestä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen on tarpeellista, mutta se täytyy tehdä hallitusti. Maakunnan rakentaminen toisi tulessaan suuria toiminnallisia ja taloudellisia haasteista ja lisäisi byrokratiaa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksesta tulisi tällä mallilla vaikeasti hallittava ja monimutkainen. Uudellemaalle osoitettaisiin noin miljardin euron tavoitteet kustannusten hillinnästä.

Pirkanmaan maakuntavaltuusto kokoontuu 16.4. Olen toiminut aktiivisesti sen suhteen, että Pirkanmaan maakuntavaltuusto esittäisi vastaavan kaltaisen huolen. Todellisuutta on se, että Pirkanmaa tulee olemaan osaltaan koko uudistuksen maksumiehiä. En näe tarkoituksenmukaisena sitä, että pieniä väestöltään Tampereen kokoisia maakuntia ja niitten hallintoa ylläpidettäisiin meidän verorahoilla. Kuten tiedetään, kepulaiset sinetöivät seuraaviksi vuosikymmeniksi poliittisen hegemonian ja ylivallan omille alueilleen. 18 maakunnan muodostaminen on katastrofi ja yhden puoleen vallankaappaus.

Hallinto, joka pystyttäisiin tekemään 5 maakunnassa, toteutetaan nyt moninkertaisesti. Ja vain siksi, että lapualainen tai kittiläläinen kepulainen kunnanvaltuuston jäsen ja isäntä, saisi jatkaa tärkeätä kunnallista luottamuspestiään. Ja lopettaa uransa kunnallisneuvoksena.

Kokoomuksen ja Kepun suhmurointiin liittyy vielä ns. vallinnanvapauslaki. On huolestuttavaa, että jokin poliittinen puolue ryhtyy yksityisen terveyspalvelualan edunvalvojaksi. Unohtaa kansan ja kokonaisedun. Uudistusta ei tulisi päästää tässä muodossa maaliin!

Esa Kanerva