19.5.2018
Italiassa ollaan pistämässä pystyyn kansan kulutusjuhlia. Populistipuolueet saivat kasaan hallitusohjelman, joka vaikuttaa ikiliikkujalta. Sen pääviesti on laskea veroja ja lisätä kansalaisten etuja. Mitä matematiikkaa ja algoritmeja Pohjoisen liitto ja Viiden tähden liike oikein käyttävät? Saisiko niitä lainata Suomeenkin? Tämä on kuitenkin liian hyvää ollakseen totta. Uuden hallituksen on pakko laskea sen varaan, että kyllä muu Eurooppa maksaa viulut sitten, kun ollaan konkurssikypsiä. Sillä velanottoon strategian täytyy perustua. Hallitusohjelman toteuttamisen on laskettu maksavan jopa 126 miljardia euroa. Arvion on tehnyt Kansainvälinen valuuttarahasto. Kyllä suomalaistenkin tulisi nyt vakavasti katsella italialaisten menoa ja arvioida mihin johtaa populistipuolueiden valtaan pääsy. Kyllä valtion saattaminen velkojien holhoukseen on helppoa, mutta juhlien jälkeen tulee krapula ja kansan vyön kiristys.
Mitä tuo mainittu hallitusohjelma pitää sisällään? Ainakin utopian siitä, että järjestettävät kulutusjuhlat aikaansaavat lumipalloefektin ja dynaamisilla vaikutuksillaan pistää kansantalouden pyörät pyörimään. Olen aina uskonut siihen, että työnteko on ainoa tie tuottaa lisäarvoa itselle ja kansantaloudelle. Kaikille kuitenkin luvataan ohjelmassa kansalaispalkka, jonka suuruus on 780 euroa kuukaudessa. Mistä nämä rahat revitään, kun veroastetta ollaan laskemassa 15 prosentin tasaveroon sekä yksityishenkilöille että yrityksille.
Italian kansalla on jo ennestään velkaa 340 miljardia euroa. Kaiken huippu oli röyhkeä aikomus vaatia, että Italian velkoja olisi mitätöitäväksi 250 miljardilla eurolla. Herää kysymys, miksi italialaiset olisivat jossakin erityisasemassa ja erilaisessa sopimussuhteessa kuin muut velalliset.
Ohjelman herkkupaloja on eläkeiän laskeminen tilanteessa, jossa kaikki muut eurooppalaiset maat pyrkivät sitä nostamaan. Italialaisille on luvattu perua aiemmin päätetty eläkeiän nosto 67 vuoteen. Eläkkeelle pääsisi vastaisuudessa 41 vuoden työuran jälkeen. Ovatkohan saapasmaan eläkerahastot todella niin vahvassa kunnossa, että uudistus on mahdollista toteuttaa ottamatta lisää velkaa?
Populistipuolueitten johtajien puheet viittaavat siihen, että EU:n määrittelemä budjetin alijäämäkatto ei näytä tavoittelemisen arvoiselta asialta. Eikö tämä kuulosta maailman lopun meiningiltä? Kun EU:n yhtenäisyyttä olisi tarve lisätä, nämä italialaiset puoluepamput haluavat livetä Venäjän vastaisista sanktioista ja lyödä kiilaa yhteiseen rintamaan.
Maahanmuuttajat joutuvat viranomaisten hampaisiin. Italia vaatii turvapaikkojen jakamista tasan kaikkien jäsenmaiden kesken. Romanileirit on purettava ja maahan tarvitaan lisää maahanmuuttajien pidätyskeskuksia. Ei hyvältä tai rakentavalta keskustelulta näytä! Hallitusohjelman tekijät sentään jättivät sivuun vaatimuksen EU-erosta. Sinänsä loogista, koska kulutusbileet loppuvat aikanaan ja tarvitaan laskun maksaja.
Euroopan Unioni tarvitsisi tiiviimpää taloudellista yhteistyötä pärjätäkseen globaalissa kilpailussa Amerikan ja Kiinan välissä. Tuntuu kyllä aika karmaisevalta, että Italian kaltaisten kumppanien kanssa olisi sovittava vaikka yhteisistä velkojen takausvastuista. Puistattaa ajatuskin. Toivottavasti komissio löytää keinot italialaisten kuriin pistämiseksi tai sitten markkinat toimisivat ripeästi ja viheltäisivät pelin poikki. Ja että suomalaiset uskoisivat sen, että populistit pettävät aina!
Esa Kanerva