Mureketta a`la Lindström

                                                                                                                                  

                                                                                                                                    28.9.2018

Työministeri Lindström on esitellyt uuden työaikalain kokonaisuudistuksen. Hänen esitellessään lakiuudistusta, ministerin keskeisenä perusteluna oli työajan käytön joustavuus. Entisenä pääluottana ymmärrän uudistustarpeen tarkoittavan sitä, että työntekijän halutaan olevan aina työnantajan käytettävissä silloin kuin se sitä halutaan. Joustavimmilleen työaikalaki on mennyt kaupan ja ravintoloiden työajoissa. Kapakoitsija määrää työntekijää, että klo 9 palvelet aamujanoiset ja sitten lähdet kotiin. Kauppias haluaa varata työntekijän viikoksi, mutta ei lupaa mitään tuntimäärää. Töihin tullaan kutsuttaessa.                                                                                                          

Työaikajärjestelyt alkavat näemmä koskettaa myös akateemisia ja esimerkiksi myyntialoja. Lindström haluaa ns. joustotyöajan. ”Saat olla töissä milloin haluat”, työnantaja esittää tulostavoitteet. Niihin on tietenkin päästävä. Ylityökorvaukset ja haittatyölisät voidaan unohtaa. Se on sinun asiasi, milloin työsi teet. Työministeri sanoo, että lisäksi liukuvan työajan käyttöä helpotetaan. Vuorokautiset liukumarajat väljenisivät kolmesta tunnista neljään tuntiin ja iltaliukuman tunnit olisi mahdollista sijoittaa myös työpäivän jälkeiseen ilta-aikaan. Tämä voi vähentää työnantajien tarvetta teettää ylitöitä, on sinisten Jarin toive. Toisin sanoen työntekijän illat halutaan olevan työnantajan vapaata riistaa eikä ylitöitä tai iltalisiä tarvitsisi maksaa.

Hoitoalan entisenä pääluottamusmiehenä tiedän, että jaksotyön teettäminen tulisi uuden lain myötä lisääntymään. Jaksotyö on erittäin heikko työaikamuoto työntekijän näkökulmasta. Siinä ei ole vuorokautista eikä viikoittaista työaikaa, vaan kolmen tai kuuden viikontyöaika ratkaisisi. Jaksotyö on nykyisen työaikalain mukaan poikkeus. Uusi laki mahdollistaisi työnantajan määräyksellä 13–19 tunnin työpäivät. Lakiuudistus heikentäisi kaikkien työntekijöiden ylityökorvauksia, sillä tasoittumisjaksoilla, työaikapankeilla ja jaksotyöllä työnantaja voisi välttyä lisä- ja ylityökorvauksien maksulta.

Huijausta on jaksotyöntekijöille luvattu parannus vuorokausilevon pidentämisestä yhteentoista tuntiin nykyisen 9 tunnin sijaan. Se on näennäinen, koska mitään ylimääräistä lepoaikaa ei ole tulossa. Se korvautuisi ilman mitään työnantajan toimenpiteitä seuraavassa vähänkään pitemmässä tauossa.

Jos Lindströmin ajama lakiuudistus toteutuu, se vie työelämää monta kymmentä vuotta taaksepäin. Joustotyöaika ei koske sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä, koska työntekijöiden pitää potilaiden vuoksi olla paikalla työvuorojen mukaisesti. Jari Lindström hehkuttaa yhteisymmärrystä työnantajan ja työtekijän välillä, mutta tasavertaista sopimussuhdetta ei yleensä ole. Vahvemman oikeuksilla yleensä mennään.

Vielä aikaisemmin toistamani mielipide on se, että Kymenlaaksolaisten äänestäjien masokismia ja itsevihaa on äänestää työväenvihaaja ja hallituksen surkeimmin onnistunut ministeri, laborantti, Jari Lindström uudelleen Eduskuntaan.

Esa Kanerva

 

Heitteillä!

                                                                                                                                  

                                                                                                                     23.9.2018

Mietin vanhusten tuntemaa kauhua ja avuttomuutta toimia nyky-yhteiskunnassa. Tavallistakin ihmistä pelottaa kaikkien palvelujen automaatio ja tietokoneistaminen. Heti tulee mieleen tavalliset perusterveydenhuollon palvelut ja vaikka vakuutukset. Suomi on taitanut ajautua heikoimpien jäsentensä sortovuosiin! Kaikki kansalaiset eivät vain osaa edes lukea kunnolla, lehdet hiljan kertoivat. He ovat fiksuja ihmisiä siitä huolimatta, etteivät syystä tai toisesta ole oppineet lukemaan. Tekevät työtä ja rakastavat. Ongelma ei koske siis pelkästään ikäihmisiä. Vaikeudet korostuvat vanhusten kohdalla ja ilman nuoremman sukupolven tukea tavallisetkaan arkiaskareet eivät ikäihmiseltä suju. Ei voi mennä pankkiin maksamaan laskua, pankkeja ei ole enää fyysisesti. Bussiliikenteen aikataulut ovat netissä. Yksinkertaisinkaan asia ei suju ilman vempaimia. Jos hallitset tietokonetta, järjestelmät muuttuvat ja vanhuksen on hankalaa päivittää koneitaan. Puhutaan ihmisen integriteetistä, omien asioiden hallinnasta. Miten nykyinen yhteiskunta auttaa tässä ihmisiä, jotka eivät pysy mukana nykymaailman vauhdissa? Ei mitenkään, päinvastoin, digimuutos vain kiihtyy. Vielä pahemmalta näyttää tulevaisuus, robotit syöttävät vanhukset, bussit kulkevat ilman kuljettajaa ja sosiaalityöntekijän saa kiinni kuvaruudulla. Onko tämä meille annettu osa ja tulevaisuutemme? Voimmeko mitenkään vaikuttaa siihen?

Keskeistä ovat yhteiskunnan arvot. Ei vanhuksia tai vammaisia voi jättää heitteille. Vanhuksilla on meille paljon annettavaa ja siksi heitä on kuunneltava. Nykyinen tiedottaminen syrjii ikäihmisiä ja jättää heidät sukulaisten tai oman onnensa varaan. Tämä ei mielestäni yksinkertaisesti käy! Tuomas Kurttila on ollut lapsiasianvaltuutettuna lasten oikeuksien äänitorvi. Tarvitsemme virkamiehen, joka keskittyy valtakunnallisesti vanhusten oikeuksien puolustamiseen.

Tampereen kaupunki voi edetä palvelujensa digitalisaatiossa siten, että vanhusten palvelujen ratkaisuissa otetaan aina huomioon monen kanavan tiedottaminen ja palvelujen saatavuus mahdollistetaan myös muulla keinoin kuin tietokoneella. Palveluorganisaatio toimii aktiivisesti vanhukseen päin eikä päinvastoin. Yksityinen bisnes kuuntelee rahaa ja sitä kiinnostavat rahakkaat seniorit. Julkisen palvelun on kuitenkin pidettävä huolta siitä, että kaikki saavat tarvitsemansa hoivan, oli rahaa tai ei, luksusta voi tietenkin toki hankkia, mutta vain omalla rahalla.

Yksi kelpo parannusehdotus olisi jokaiselle palvelujen ohjelmoijalle, miksi ette käytä selkeitä ja suurempia tekstikokoja. Tai edes mahdollista helposti tekstin koon suurentamista. Pankkien ohjelmissa saisi olla selkeästi nykyistä suuremmat numerokoot heti alusta pitäen.

Ymmärrän, että nykypolvella on suuria vaikeuksia ymmärtää yhteiskunnan niitä jäseniä, jotka eivät ole syntyneet kännykkä kädessä tai naamakirja itsestään selvyytenä. Koko some-maailmaa ei ollut olemassa meikäläisen oppimisiässä. Kaikkia voi oppia, mutta uusia asenteita ja kulttuuria ei noin vain omaksuta. Se facebook on niin vieras ympäristö, ettei ole kerta kaikkiaan halua sinne tunkeutua.

Kaksi toisistaan poikkeavaa sukupolvea ja kulttuuria törmäävät joka päivä tästä eteenkinpäin. Suomen perustuslaki takaa kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun. Siitä lupauksesta on mielestäni pidettävä kiinni myös tulevaisuudessa kaupungin palveluissa ja tiedottamisessa.

Esa Kanerva

Mistä iloa elämään?

                                                                                                                  17.9.2018

Vaatii ihmiseltä melkoista positiivisuutta löytää syksyisenä sadepäivänä niin kuin tämä maanantai, auringonpilkahdusta elämäänsä. Vettä tulee taivaalta, kostea koleus iskee luihin ja pimeys madaltaa mieltä. Millähän sitä mielekkyyttä ja elämisen tarkoitusta voisi haalia tähänkin päivään? Ei ainakaan lehtien selaaminen tai uutisisten kuunteleminen mieltä kohota. Samaa tornadojen tuhoja tai tehdaspaloja ne syytävät. Uutiset ovat yleensä negatiivisia. Muuten uutiskynnys ei ylity. Mielensä pahoittaja voi kyllä hyvällä syyllä olla myös television tai radion ohjelmatuotantoa tarkastellessa. Pätkä jotakin hömppäohjelmaa ja sitten seuraa kaupallista mainontaa. Ja sitä riittää, kamalaa! Mitä voisi sitten yleensä tehdä tylsyyden torjumiseksi?

Suuri kysymys lienee jokaiselle, mikä minun elämäni tarkoitus on? Onko minulla mielekästä tehtävää päivieni täytteeksi, olenko tarpeellinen? Onko minulla hyviä ihmissuhteita, joihin voin turvata. Jos elämänhalu ja -kipinä hiipuvat, siitä ei hyvää seuraa. Ihminen alkaa potea masennusta ja tekee ns. sijaistoimintoja. Elämää täytetään jonnin joutavalla kohkaamisella ja vaikkapa ryyppäämisellä. Tehdään ostoksia, joita ei tarvitse ja tutustutaan ihmisiin, joista on yksilölle enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Se elämän tarkoitus ei tarvitse olla ylevä ”maailman pelastaminen”, vaan hyvin yksinkertainen asia. Minun elämäni tarkoitus voi olla oman fyysisen kunnon hoitaminen tai hyvän ruuan laitto. Kukin taaplaa tyylillään.

Syksyn synkkyyttä voi ohittaa monilla pienillä elämän iloilla. Joku näkee punaista, kun ehdottaa liikuntaa tai sienimetsälle menoa. Liikunta kuitenkin virkistää. Pelkkä liike on tärkeää, ei se, miten. Eläkeläiselle riittää, että saa aamulla vaatteet päällensä, sängyn petattua ja ruumiinsa liikkeelle.

Laiskottelua ei saa unohtaa. Villasuat jalkaan ja sitten kiikkustuoliin tai sängylle. Antaa ajatuksen juosta menneessä tai suuria suunnitellessa. Musiikkia voi kuunnella palan painikkeeksi. Uni jos vielä armahtaisi, elämä olisi täydellistä.

Kirjallisuutta on kiitettävä. Se on ehtymätön varasto pistää ajatuksensa liikkeelle. Kirjallisuus on oman mielikuvituksesi luovaa liikkeelle panemista, jokainen kokee jokaisen kirjan omalla tavallaan.

Kulttuuri on elämän suola. Teatteri, elokuvat ja konsertit ovat ainakin Tampereella huippuluokkaa. Tarjontaa on runsaasti sirkuksesta Särkänniemeen.

Valoa tähänkin päivään pitäisi saada. Itselläni on ohjelmaa illalla, kun valtuusto kokoontuu tänään melko vaatimattoman listan pariin. Veikko Vallin jatkaa eduskuntavaalikampanjaansa ja kyselytunnilla tenttaa Loukaskorpea maahanmuuttajalasten oppimistuloksista. Veikkaan, että ne oppimistulokset eivät Veikkoa kiinnosta ja eivät ole tämän keskustelu ydin, vaan halu nostaa maahanmuuttaja-asia ja itsensä pramille.

Esa Kanerva

Vallinin potaskaa

                                                                                                                                12.9.2018

Veikko Vallinin mielipidekirjoitus Aamulehdessä on poikittainen maila pormestarikoalition yhteistyöhön. Kunnon populistina hän esittää yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin asioihin. Varmaan on demareittenkin syytä miettiä, keiden kanssa ollaan mukana päättämässä vakavista asioista. Tampere ei ole lähelläkään kriisikuntaa monellakin talousmittarilla mitattuna. Esimerkiksi voisi ottaa vaikka vuosikatteen, joka on tärkein kuntien taloutta kuvaava mittari tai kassan riittävyyden. Vuosikate osoittaa kunnan/konsernin tulorahoituksen, joka jää käytettäväksi investointeihin, sijoituksiin ja lainan lyhennyksiin. Tampereella summa oli 85 miljoonaa euroa vuoden 2017 tilinpäätöksessä ja kassan riittävyys 28 päivää, mikäli tulot loppuisivat kokonaan.

Vallin hakee syyllisiä. Pormestari Lauri Lyly ei kelpaa, koska hän on johtanut vain miljoonajäsenistä SAK:ta. Myös taloudellisesti. Mitähän talousosaamista Veikko Vallinilla on halussaan, koska hän ei ole taloustiedoillaan ainakaan valtuuston kokouksissa häikäissyt. Työntekijöitä on kuulemma liikaa. Sadan ihmisen irtisanomisella saataisiin kuitenkin vain muutaman miljoonan euron säästö. Mistä ne loput 65 miljoonaa haettaisiin?  Investointimenoilla ei ole vaikutusta käyttötalouteen muuten kuin poistoina pitkällä aikavälillä. Säästöohjelmat ovat kosmetiikkaa, mutta ratkaisu talouden ongelmiin löytyy stressitestistä. Samalla logiikalla keuhkojen kuvaus parantaa syövän.

Vallinin mukaan tänne pitäisi saada valmistavaa teollisuutta. Taitaa mies elää savupiipputeollista aikaa. Ne ajat olivat ja menivät, tästä teollisuudesta ei ole Tampereen talousongelmien ratkaisijaksi.

Todella loukkaava ja ala-arvoinen kirjoitelma, jonka ainoa tarkoitus on tuoda julkisuutta kansanedustajaehdokas Veikko Vallinille. Nyt on esitettävä kysymys, keiden kanssa haluamme tehdä politiikkaa ja mitä kaikkea yhteistyön nimissä voidaan sietää?

Esa Kanerva

Terveys päätöksenteon keskiöön

 

                                                                                                                         8.9.2018

Ihmisellä ei ole mitään, ei mitään, ilman henkistä tai fyysistä terveyttä. Tästä voi johtaa loogisen kysymyksen, miten hyvin poliittinen päätöksenteko ottaa huomioon edellä olevan tosiasian omassa toiminnassaan? Ihmisen hyvinvointiin vaikuttaa lukematon määrä eri tekijöitä. Itse käsitekin terveys tarkoittaa eri ympäristöissä ja eri ihmisillä eri asioita. Kehittyvissä maissa saatetaan lukea ihminen terveen kirjoihin, vaikka länsimaisin mittarein hän olisi terveydellisesti kohtuullisen huonossa kunnossa. Toinen ihminen invalidisoituu vähemmästäkin vaivasta toisen ihmisen pinnistellessä eteenpäin. Jos terveyskäsitteen määrittely on vaikeaa, on se myös poliittisen päätöksenteon vaikuttavuuden arvioinnin osalta. Melkein jokainen valtuuston päätös kietoutuu ja kohdistuu jossakin vaiheessa terveyspolitiikkaan. Oli sitten kysymys kaavoituksesta, liikkumisesta, ympäristönsuojelusta tai liikkumismahdollisuuksista.

Terveyden edistämistä tukevaa päätöksentekoa tulisi ohjata keskitetysti. Päätöksentekoon pitäisi aina ottaa terveysnäkökulma vaikutusarviointeineen. Koska kysymyksessä on vahvasti poikkihallinnollinen asia ja toimijoita on eri organisaatioissa, narujen yhteen vetäjää tarvittaisiin. Varmasti väestön sairastavuutta ja esimerkiksi terveyseroja seurataan, mutta kovin paljon päätöksentekoa tukevaa aineistoa en ole nähnyt. Jos Sote-uudistus tuo päätöksenteon ja väestön terveydenedistämiseen uutta napakkuutta, on se edistystä.

Kaupunkisuunnittelulla on valtava merkitys kuntalaisten terveyteen. Esimerkiksi liikuntaedellytysten luominen on valtavan tärkeää. Liikunnalla on terveyden edistämisen näkökulmasta aivan ratkaiseva merkitys. Kaupungin viheralueet on oltava kaikkien kuntalaisten saavutettavissa tasapuolisesti. Kaupungin tulee pyrkiä saasteettomuuteen omilla ratkaisuillaan ja taata puhdas ilma. Kävely- ja pyöräteitten tulee olla turvallisia ja ylipäätään kaikkien liikenneratkaisujen on edistettävä eri ikäryhmien riskitöntä liikkumista. Kaavoituksen tulee tukea tasapainoisia asuinalueita asuntojen omistuspohjan ja muodon osalta.

Ihminen ei elä pelkästään leivästä. Kulttuuripoliittiset päätökset vaikuttavat kuntalaisten arkielämän viihtyvyyteen ja hyvinvointiin. Kulttuurin olisi oltava kaikkien ikäryhmien saavutettavissa.

Kuntalaisen perustarve on liikkua. Nykyisessä kaupunkiympäristössä etäisyydet ovat pitkiä. Joukkoliikenne on ihmisen elinolosuhteiden, perustarpeiden ja viihtyvyyden kannalta välttämättömiä. Sen on taattava kuntalaisten liikkuminen palveluihin niin koulutukseen kuin viihteelle.

Jätehuolto on peruspalvelu. Kaupunkiympäristön viihtyvyyden kannalta sen on toimittava. Ei ole vaihtoehtoja, ilmastonmuutos ei anna vaihtoehtoja. On toimittava nyt ja ajassa. On sanottu, että ihmisen terveyden kannalta ympäristöterveydenhuolto merkitsee paljon enemmän suhteellisesti kuin akuuttisairaanhoito. Tässä korostuu sairauksien ennaltaehkäisy ja asioiden ymmärtäminen kokonaisuutena.

Ikäihmiset ja lapset ovat tyyppiesimerkki ihmisryhmistä, jotka ovat päätöksenteon kannalta kaikkein haavoittuvimpia. Sitran tutkimusten mukaan ikäihmisten kulttuuri- ja liikuntapalvelut vaikuttavat heidän terveyteensä jopa enemmän kuin terveyden- ja sairaanhoito. Totta kai ei akuuttiterveydenhoitoa voi ohittaa, mutta asia on varmaan ajateltu kansantalouden kannalta pitkällä tähtäimellä.

Valtuusto on paljon vartija, varsinkin rahavarojen suuntaamisessa. Virkamiehet tekevät parhaansa. Päätöksenteon kannalta tilanne tällä hetkellä ei ole optimi. Liian paljon päätöksiä tehdään ”musta tuntuu”- periaatteella. Nopeata ratkaisua ei asiaan ole odotettavissa, mutta soisi vitsinä jokaiselle valtuutetulle ”tuberkuloosia ja sairaalahoitoa” omakohtaisena kokemuksena, jotta ymmärtäisi terveyden merkityksen ja sen ottamista huomioon arvioidessa omia ratkaisujaan päätöksiä tehtäessä.

Esa Kanerva

Kun työntekijän naama ratkaisee

                                                                                                                                                                      

                                                                                                                      2.9.2018

Mistä näitä ideoita hallitus ja työministeri Lindström oikein ammentavat? Työntekijän irtisanomissuojan heikentäminen pienissä yrityksissä on viimeisin neronleimaus. Jokainen työelämässä mukana ollut tietää, mihin hallituksen esitys johtaa. Yhdellä sanalla sanottuna se tarkoittaa mielivaltaa. Jos työnantaja ei tarvitse minkäänlaisia tosiasiallisia perusteita irtisanomiseen, työpaikoille syntyy vallan väärinkäyttöä ja tyranniaa. Voin kokemuksesta sanoa, että asiaa on kokeiltu työsopimuslain koeaikaa koskevien pykälien soveltamisessa. Jos työntekijän naama ei miellytä, esimies kaivaa syyt työsuhteen purkamiseen vaikka mistä. Kannattaako hallituksen viime metreillään kaivaa verta nenästään ja pyyhkiä ay-liikkeen mielipiteillä pöytää?

Ammattiliitot aikovat reagoida lakiheikennykseen järeällä patteristolla. On syytäkin. Jos laki menee tässä muodossa läpi, seuraava looginen askel on laajentaa sitä myös isompiin yrityksiin. EK teettää tutkimuksia joka lähtöön sen puolesta, kuinka hyvin työllistämiskynnys on madaltunut ja uusia työpaikkoja syntynyt. Epävarmuus ja hiillostaminen työpaikoilla eivät lisää tuottavuutta ja hyvinvointia. Jos pienyrittäjä kuvittelee, että työpaikan menettämisellä uhkailemalla saadaan työntekijöistä enemmän irti, hän erehtyy. Suomalainen duunari tuntee oman arvonsa ja hänellä on itsekunnioitusta.

Miten tämä laki voisi mennä läpi perustuslakivaliokunnasta? Sehän asettaa työntekijät eriarvoiseen asemaan riippuen työpaikan koosta. Harmillista on se, että monet työnantajat ymmärtävät, että irtisanomissuojan heikentäminen on näpertelyä isossa kuvassa. Ainakin ay-liike vie irtisanomiset ennakkotapauksina oikeuteen, mistä seuraa vuosien pituiset oikeudenkäynnit. Oikeudella on vaikea tehtävä päättää asioista irtisanomiskysymyksissä, koska pelkillä työnantajan mielipiteillä ei sinänsä ole oikeudellista arvoa. Onko työntekijä jonkun esimiehen mukaan hankala tai laiska ovat vähän tunnekysymyksiä.

Työntekijän näkökulmasta heikentynyt työsuhdeturva on ongelmallinen. Eipä siinä tee paljon mieli nostaa työpaikan epäkohtia esiin tai purnata kiusaamisesta. Haluaako pienyrittäjä kilttejä, mielipiteettömiä ja alistuvia työntekijöitä? Nykyinen työelämä tarvitsee aivan toisenlaisia ammattilaisia, Itsenäisiä, luovia ja aloitteellisia ihmisiä. Työntekijän elämän suunnittelu tyssää näköalattomuuteen ja pitkäjänteisesti elämän hallinnasta on turha puhua. Ei voi ottaa asuntolainaa, koska ei tiedä työpaikan pysyvyydestä irtisanomisaikaa pitemmälle.

Ay-liikettä on tämä hallitus kyykyttänyt jo moneen kertaan. Historiasta löytyy Kikyä, johon duunarit pakotettiin pakkolaeilla uhkailemalla. Löytyy vuosilomalain heikennyksiä omavastuu päivineen, koeaikaa on pidennetty ja takaisinottovelvollisuutta on lyhennetty 9 kuukaudesta 4-6 kuukauteen. Pitkäaikaistyöttömän määräaikaiselle työsuhteelle ei tarvitse esittää perusteluita puhumattakaan aktiivimallista.

Olen saanut palautetta, että työilmapiiri työpaikoilla on heikentynyt ja halukkuutta paikalliseen sopimiseen ei juuri löydy, koska luottamusta ei ole. Hallituksen päätöksillä on siis myös kauaskantoinen kääntöpuoli.

Työntekijöitten mitta alkaa olla täysi ja loputtomiin ei hallituksen tarjoamaa kuravettä jaksa kukaan juoda. Joskus on vain tehtävä stoppi ja sanottava, että tämä ei käy, ei kerta kaikkiaan käy!

Esa Kanerva