Mistä iloa elämään?




                                                                                                                  17.9.2018

Vaatii ihmiseltä melkoista positiivisuutta löytää syksyisenä sadepäivänä niin kuin tämä maanantai, auringonpilkahdusta elämäänsä. Vettä tulee taivaalta, kostea koleus iskee luihin ja pimeys madaltaa mieltä. Millähän sitä mielekkyyttä ja elämisen tarkoitusta voisi haalia tähänkin päivään? Ei ainakaan lehtien selaaminen tai uutisisten kuunteleminen mieltä kohota. Samaa tornadojen tuhoja tai tehdaspaloja ne syytävät. Uutiset ovat yleensä negatiivisia. Muuten uutiskynnys ei ylity. Mielensä pahoittaja voi kyllä hyvällä syyllä olla myös television tai radion ohjelmatuotantoa tarkastellessa. Pätkä jotakin hömppäohjelmaa ja sitten seuraa kaupallista mainontaa. Ja sitä riittää, kamalaa! Mitä voisi sitten yleensä tehdä tylsyyden torjumiseksi?

Suuri kysymys lienee jokaiselle, mikä minun elämäni tarkoitus on? Onko minulla mielekästä tehtävää päivieni täytteeksi, olenko tarpeellinen? Onko minulla hyviä ihmissuhteita, joihin voin turvata. Jos elämänhalu ja -kipinä hiipuvat, siitä ei hyvää seuraa. Ihminen alkaa potea masennusta ja tekee ns. sijaistoimintoja. Elämää täytetään jonnin joutavalla kohkaamisella ja vaikkapa ryyppäämisellä. Tehdään ostoksia, joita ei tarvitse ja tutustutaan ihmisiin, joista on yksilölle enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Se elämän tarkoitus ei tarvitse olla ylevä ”maailman pelastaminen”, vaan hyvin yksinkertainen asia. Minun elämäni tarkoitus voi olla oman fyysisen kunnon hoitaminen tai hyvän ruuan laitto. Kukin taaplaa tyylillään.

Syksyn synkkyyttä voi ohittaa monilla pienillä elämän iloilla. Joku näkee punaista, kun ehdottaa liikuntaa tai sienimetsälle menoa. Liikunta kuitenkin virkistää. Pelkkä liike on tärkeää, ei se, miten. Eläkeläiselle riittää, että saa aamulla vaatteet päällensä, sängyn petattua ja ruumiinsa liikkeelle.

Laiskottelua ei saa unohtaa. Villasuat jalkaan ja sitten kiikkustuoliin tai sängylle. Antaa ajatuksen juosta menneessä tai suuria suunnitellessa. Musiikkia voi kuunnella palan painikkeeksi. Uni jos vielä armahtaisi, elämä olisi täydellistä.

Kirjallisuutta on kiitettävä. Se on ehtymätön varasto pistää ajatuksensa liikkeelle. Kirjallisuus on oman mielikuvituksesi luovaa liikkeelle panemista, jokainen kokee jokaisen kirjan omalla tavallaan.

Kulttuuri on elämän suola. Teatteri, elokuvat ja konsertit ovat ainakin Tampereella huippuluokkaa. Tarjontaa on runsaasti sirkuksesta Särkänniemeen.

Valoa tähänkin päivään pitäisi saada. Itselläni on ohjelmaa illalla, kun valtuusto kokoontuu tänään melko vaatimattoman listan pariin. Veikko Vallin jatkaa eduskuntavaalikampanjaansa ja kyselytunnilla tenttaa Loukaskorpea maahanmuuttajalasten oppimistuloksista. Veikkaan, että ne oppimistulokset eivät Veikkoa kiinnosta ja eivät ole tämän keskustelu ydin, vaan halu nostaa maahanmuuttaja-asia ja itsensä pramille.

Esa Kanerva