8.9.2018
Ihmisellä ei ole mitään, ei mitään, ilman henkistä tai fyysistä terveyttä. Tästä voi johtaa loogisen kysymyksen, miten hyvin poliittinen päätöksenteko ottaa huomioon edellä olevan tosiasian omassa toiminnassaan? Ihmisen hyvinvointiin vaikuttaa lukematon määrä eri tekijöitä. Itse käsitekin terveys tarkoittaa eri ympäristöissä ja eri ihmisillä eri asioita. Kehittyvissä maissa saatetaan lukea ihminen terveen kirjoihin, vaikka länsimaisin mittarein hän olisi terveydellisesti kohtuullisen huonossa kunnossa. Toinen ihminen invalidisoituu vähemmästäkin vaivasta toisen ihmisen pinnistellessä eteenpäin. Jos terveyskäsitteen määrittely on vaikeaa, on se myös poliittisen päätöksenteon vaikuttavuuden arvioinnin osalta. Melkein jokainen valtuuston päätös kietoutuu ja kohdistuu jossakin vaiheessa terveyspolitiikkaan. Oli sitten kysymys kaavoituksesta, liikkumisesta, ympäristönsuojelusta tai liikkumismahdollisuuksista.
Terveyden edistämistä tukevaa päätöksentekoa tulisi ohjata keskitetysti. Päätöksentekoon pitäisi aina ottaa terveysnäkökulma vaikutusarviointeineen. Koska kysymyksessä on vahvasti poikkihallinnollinen asia ja toimijoita on eri organisaatioissa, narujen yhteen vetäjää tarvittaisiin. Varmasti väestön sairastavuutta ja esimerkiksi terveyseroja seurataan, mutta kovin paljon päätöksentekoa tukevaa aineistoa en ole nähnyt. Jos Sote-uudistus tuo päätöksenteon ja väestön terveydenedistämiseen uutta napakkuutta, on se edistystä.
Kaupunkisuunnittelulla on valtava merkitys kuntalaisten terveyteen. Esimerkiksi liikuntaedellytysten luominen on valtavan tärkeää. Liikunnalla on terveyden edistämisen näkökulmasta aivan ratkaiseva merkitys. Kaupungin viheralueet on oltava kaikkien kuntalaisten saavutettavissa tasapuolisesti. Kaupungin tulee pyrkiä saasteettomuuteen omilla ratkaisuillaan ja taata puhdas ilma. Kävely- ja pyöräteitten tulee olla turvallisia ja ylipäätään kaikkien liikenneratkaisujen on edistettävä eri ikäryhmien riskitöntä liikkumista. Kaavoituksen tulee tukea tasapainoisia asuinalueita asuntojen omistuspohjan ja muodon osalta.
Ihminen ei elä pelkästään leivästä. Kulttuuripoliittiset päätökset vaikuttavat kuntalaisten arkielämän viihtyvyyteen ja hyvinvointiin. Kulttuurin olisi oltava kaikkien ikäryhmien saavutettavissa.
Kuntalaisen perustarve on liikkua. Nykyisessä kaupunkiympäristössä etäisyydet ovat pitkiä. Joukkoliikenne on ihmisen elinolosuhteiden, perustarpeiden ja viihtyvyyden kannalta välttämättömiä. Sen on taattava kuntalaisten liikkuminen palveluihin niin koulutukseen kuin viihteelle.
Jätehuolto on peruspalvelu. Kaupunkiympäristön viihtyvyyden kannalta sen on toimittava. Ei ole vaihtoehtoja, ilmastonmuutos ei anna vaihtoehtoja. On toimittava nyt ja ajassa. On sanottu, että ihmisen terveyden kannalta ympäristöterveydenhuolto merkitsee paljon enemmän suhteellisesti kuin akuuttisairaanhoito. Tässä korostuu sairauksien ennaltaehkäisy ja asioiden ymmärtäminen kokonaisuutena.
Ikäihmiset ja lapset ovat tyyppiesimerkki ihmisryhmistä, jotka ovat päätöksenteon kannalta kaikkein haavoittuvimpia. Sitran tutkimusten mukaan ikäihmisten kulttuuri- ja liikuntapalvelut vaikuttavat heidän terveyteensä jopa enemmän kuin terveyden- ja sairaanhoito. Totta kai ei akuuttiterveydenhoitoa voi ohittaa, mutta asia on varmaan ajateltu kansantalouden kannalta pitkällä tähtäimellä.
Valtuusto on paljon vartija, varsinkin rahavarojen suuntaamisessa. Virkamiehet tekevät parhaansa. Päätöksenteon kannalta tilanne tällä hetkellä ei ole optimi. Liian paljon päätöksiä tehdään ”musta tuntuu”- periaatteella. Nopeata ratkaisua ei asiaan ole odotettavissa, mutta soisi vitsinä jokaiselle valtuutetulle ”tuberkuloosia ja sairaalahoitoa” omakohtaisena kokemuksena, jotta ymmärtäisi terveyden merkityksen ja sen ottamista huomioon arvioidessa omia ratkaisujaan päätöksiä tehtäessä.
Esa Kanerva
