Kiireetön hoito on kiireetöntä


                                                                                                                                  

                                                                                                                                     17.10.2018

Kotikaupunkimme on saamassa kyseenalaista kunniaa hoitakuusäännösten rikkomisesta. Kysymyksessä on lailla säädetty kuntalaisen oikeus saada hoitoa kohtuullisessa ajassa. Tampereen asukasmäärä kasvaa yli kolmella tuhannella asukkaalla joka vuosi. Palvelutarpeen lisäys ei ole voinut olla yllätys. Puhelinpalveluiden toimimattomuus alkaa olla jo vitsi. Ainoa oikea tapa lähestyä terveyskeskusta taitaa olla marssia suoraan ovesta sisään ja ilmoittaa, ettei lähde ulos täältä apua saamatta kuin kantamalla. Kuuden viikon odottaminen ns. kiireetöntä hoitoa on aivan liikaa. Järjestelmä on luonut itsensä ympärille palomuurin, jonka läpi ei pääse puhelimella eikä netin avulla. Pakko on vaivansa mennä hoidattamaan Terveystaloon tai Pihlajalinnaan, jos rahaa sattuu löytymään. Se on kai tarkoituskin.

Hammaslääkäriin pääsyä voit joutua odottamaan kuusi kuukautta. Kyllä siinä ajassa purukalusto rapistuu ja yksityinen lääkäri rikastuu. Aluehallintovirasto on nyt paljon vartijana. Kaupungin on annettava selvityksiä maaliskuun 15 päivään mennessä hoitoon pääsystä. Kai se vuosi oli 2019, vaikka ei sitä Aamulehdessä mainittu.

Köyhän rahaongelmat alkavat myös lääkärikäynnin jälkeen, mikäli satut vastaanottoajan saamaan. Tohtori määrää yleensä troppia ja nehän vasta kalliita ovat. Vaihtoehtoja saattaa loppukuusta olla vain kaksi, laittaako hampaat naulaan vai lunastaako pillerit. Sipilän hallitus on muistanut leikata lääkekorvauksia ja säätää omavastuita. Alkuvuoden 50 euron omavastuu on iso raha eläkeläiselle tai työttömälle. Suomalainen maksaa lääkkeistään huomattavasti enemmän kuin kansalainen muissa Pohjoismaissa. Ja apteekkarit lihovat.

Miljoonalla tästä riesasta selvittäisiin. Uskon, että se raha vielä jostakin kaivetaan. Jos ei muuta niin sitten ottamalla lisää velkaa!
Esa Kanerva