4.2.2019
Ystävyys kestää, ystävyys kantaa ja joka ihmisellä pitäisi olla ystäviä. Omassa elämässäni en voisi kuvitella tulevani toimeen ilman läheisiä ihmissuhteita. Pisimmät niistä ovat kestäneet halki elämän ja toiset taas lyhempiä aikoja. Mihin ihminen peilaisi omaa elämäänsä, kokemuksiaan ja vastoinkäymisiään kuin ystäväänsä? Häneltä saa tervettä palautetta ja kritiikkiä silloin kun siihen on tarve. Voisi sanoa, että ihminen muovautuu sellaiseksi kuin on, ystävyyssuhteitten kautta. Hyvä ystävyys on tasapainossa. Kumpikaan osapuoli ei vaadi itselleen enempää kuin saa. Tämähän ei tarkoita sitä, etteikö ystävää autettaisi silloin kaikin voimin, kun hän tarvitsee apua. Ystävyyssuhde ei voi kuitenkaan olla pelkkää toisen osapuolen antamista. Sellainen ystävyys ei toimi. Hyvät ihmissuhteet antavat terveyttä ja voimaa. Mitä tehdä kasvavalle joukolle suomalaisia, jotka kärsivät yksinäisyydestä lähiöissämme ja palvelutaloissa?
Ongelma on suuri, muttei kannata heittää kirvestä kaivoon. Perheissä, päiväkodeissa ja kouluissa olisi aloitettava sen kaltainen kasvatus, että ihmisen on elämästä selvitäkseen otettava toiset huomioon. Ystävyyteenkin tarvitaan molempia osapuolia. Pitäisi oppia kuuntelemaan, mitä asiaa toisella ihmisellä. Tyhjänpäiväinen höpötys omasta itsestä ja tekemisistään ei kanna. Kiinnostus hiipuu ja vuorovaikutus sammuu. Jos toinen ihminen ei malta koskaan keskittyä siihen, mitä toisellakin ihmisellä olisi sanottavaa, ei molemminpuolista kohtaamista synny. Ei synny ystävyyssuhteitakaan.
Lähiöissämmekin olisi paljon kehitettävää. Niihin olisi saatava kaikenikäisten kohtaamispaikkoja. Mikä estää järjestämästä lapsia ja iäkkäämpiä yhteen leikkipuistoissa. Niissä on vain otettava huomioon kummankin ikäpolven tarpeet. Niistä voisi syntyä paikkoja, joissa ystävyyssuhteet syntyvät, vahvistuvat ja kehittyvät elämän eri vaiheissa. Harrastusten kautta syntyy usein kaveruutta, joka voi kasvaa ystävyydeksi. Lähiöissä pitää olla tilaa harrastaa ja olla harrastusmahdollisuuksia.
Oma lukunsa on vanhustemme yksinäisyys. Osin tämä johtuu kiireisestä yhteiskunnastamme, mutta vain osin. On vanhuksia, joista on luonnollisista syistä kaikki ystävyyssuhteet sammuneet. Yleensä lapset paikkaavat läheiset ihmissuhteet. Jos lapset unohtavat, on vanhus hukassa. Pelkkä yhteiskunnan tarjoama apu on kylmää viranomaistoimintaa. Tuskin maassamme palataan suurempaan ydinperheeseen. Jonkinlaista huolto- tai yhteydenpitovelvoitetta on ryhdyttävä vaatimaan omaisilta. Tulevien sukupolvien tajuntaan olisi opetettava vanhusten kunnioitus ja huolenpito. Tässä hetkessä taidetaan kasvatuksellisessa mielessä olla myöhässä, yhteiskunnallinen ongelma pitäisi kuitenkin ymmärtää ja ryhtyä toimenpiteisiin.
On monta keinoa muistaa ja arvostaa ystävää. Ole kiinnostunut ja ole läsnä. Tämäkin ilahduttaa lähimmäistäsi. Jos muistat vielä kehua ja kiittää, olet hyvä ystävä!
Esa Kanerva
