Ihmisen tarina

            
                                                                                                                                      7.6.2019


Jokaisella elämällä on tarinansa. Ihminen kertoo ja muovaa omasta historiastaan näköisensä kertomuksen. Psykiatriakin käyttää elämän tarinaa hyväksi. Terapia aloitetaan monesti sillä, että annetaan ihmisen vapaasti assosioida niin kuin hienosti sanotaan omaa menneisyyttään. Se on subjektiivinen muistelo siitä, mitä ihminen haluaa itsestään avata esimerkiksi terapeutille. Me muovaamme omasta menneisyydestämme usein silotellun ja kaunistellun tapahtumien ketjun. Juttu saattaa olla oikeastaan haave tai toive siitä, miten olisimme halunneet asioiden sujuvan. Näissä tarinoissa voi uhrista tulla sankari tai päinvastoin kingistä viaton sivustakatsoja. Kipeistä asioista yleensä vaikenemme, jopa kiellämme ne tai torjumme mielestämme. Terapia lähtee siitä, että nuo mielen lukot avataan ja käsitellään. Ihmisen tarinat voivat olla hyvin etukäteen harkittuja. Niillä halutaan tehdä mielikuvapolitiikkaa. Poliitikoilla ja julkkiksilla on omat tarinansa. Suurmiehillä Kekkosesta Koivistoon oli tarkoin harkittu henkilöhistoria, jonka avulla muokattiin kansan mielipidettä ja luotiin imagoa kansanmiehestä.

Kekkosen juurista ja syntymäpaikasta Pielavedellä on sepitetty kuvaus torpassa syntyneestä pojasta, josta kasvoi vaatimattomista oloista tasavallan presidentti. Se on hyvä esimerkki imagon rakentamisesta. Se alkoi jo vuonna 1949, kun Kekkosesta ryhdyttiin toden teolla tekemään presidenttiä, Lepikon torpan valokuvasta retusoitiin savupiippu pois (tarkoituksena esittää Kekkonen "savupirtin poikana") ja luotiin muutenkin tarpeelliseksi katsottu kuva Kekkosesta kansan syvistä riveistä nousseena "sivistyneenä jätkänä". Kekkonen kertoi itsestään mielellään tarinaa kovakuntoisesta atleetista ja urheilijasta. Myöhemmillä vuosillaan jutut olivat osin surkuhupaisia. Kekkosen väitettiin olevan kuusikymmenvuotiaanakin ikäistään huomattavasti kovakuntoisempi ja terve. Lieneekö presidentti Putin ottanut mallia historiasta?

Presidentti Koivistosta luotiin tarinaa kaukopartiomiehenä ja satamajätkänä. Koivisto oli tosi asiassa taitava imagopoliitikko. Hän sai aikaan Manu-ilmiön tai hurman. Hänen toimintansa näytti ulospäin juuri päinvastaiselta. Koivisto varoitteli kansaa ikävästi talousasioista ollessaan Suomen pankin pääjohtajana. Ehkä tällainen käyttäytyminen koettiin rehellisyydeksi siitä päätellen, että hänet valittiin ylivoimaisella valitsijamiesenemmistöllä presidentiksi Kekkosen kauden jälkeen. Manu-huuman aallonharjalla lehdistöön levitettiin juttuja, että Tellervo parsii Maunon sukatkin. Koivisto halusi näyttäytyä myös urheilijana. Hän pelasi lentistä sikariportaan joukkueessa.

Nykypoliitikotkin ymmärtävät tarinoitten päälle ja niiden mainosarvon. Liikenneministeri Sanna Marin on avautunut blogissaan olevansa sukunsa ensimmäinen ylioppilas ja olleensa vähävaraisen perheen lapsi. Hänen äitinsä vietti lapsuutensa lastenkodissa ja vanhemmat olivat eronneet. Pakollinen työ lehtien jakajana kuului tietenkin tarinaan. Sisäministeri Maria Ohisalo kertoo Kotiliedessä viettäneensä yksivuotispäivänsä turvakodissa. Isä oli alkoholisti ja äiti opiskeli imettäessään häntä. Ja sosiaalitoimikin auttoi perhettä. Köyhän lapsen unelmat voivat toteutua yrittelijäisyydellä ja ahkeruudella.

Jokaisella ihmisellä on mielikuva itsestään yhteisön jäsenenä ja vuorovaikutuksesta sen kanssa. Näistä aineksista syntyy juuri minun oma tarinani. Tarinat kuitenkin elävät ja kuvaavat elämää. Elämä itse on saanut alkunsa kahden ihmisen tarinan yhteen kietoutumisesta. Kuolleetkin elävät heistä kerrottujen juttujen ansiosta. Tarina on tärkeä ihmisen ulottuvuus!

Esa Kanerva

Ps. Hyvät lukijani! Pidän säännöllisestä kirjoittelusta kesätaukoa. Palaan blogini ääreen elokuun lopulla. Hyvää kesää, terveisin Esa Kanerva

Pikkuisen huolestuttaa

                                                                                                                                 2.6.2019

Antti Rinteen hallitusohjelma on kaluttu ja kelvottomaksi arvioitu jo ennen kuin se on virallisesti julkaistu. Päivystävät dosentit ovat antaneet lausuntoja ja ns. asiantuntijat pyöritelleet ohjelmaa vinkkelistä jos toisestakin. Muutamat asiat pistävät miettimään, onko hallitus dynamiikaltaan eheä ja yhteistyökykyinen. Vajaata kahtasataa sivua ”ilmiöitä” on ollut kasaamassa monta sataa ihmistä. Siinä mielessä vuoto ei ole yllättävä, vakava asia kuitenkin. Ja vakavasti se pitäisi ottaa, koska tällainen lehdistöön lörpöttely rapauttaa luottamusta. Ja luottamukseen perustuu myös hallituksen elinpäivät. Nyt julkituotu sisältö herättää kysymyksiä. Saiko Keskusta melkein haluamansa, niin kuin nyt väitetään. Ruotsalaiset taisivat lypsää loppusuoralla vielä toisen ministerinkin. Puolue sai muutoinkin jättipotin, jos ennakkotiedot pitävät paikkansa. Vaasaan tulee laaja päivystys ja Ruotsin kieli pakolliseksi yo-kirjoituksiin lähes kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Hallitusohjelman sisältökin vaikuttaa antavan kaikille vähän kaikkea. Mitähän kaikki hyvä maksaa, ovatko menot ja tulot tasapainossa?

Kovin suurta luovuutta eivät hallitusneuvottelijat osoittaneet kajotessaan perinteisiin alkoholi, - tupakka- ja polttoaineveroihin. En muista yhtäkään hallitusta, joka ei olisi niihin tarrannut kuin uimataidoton auttajan heittämään köyteen. Perustella nautinta-aineiden veron voi aina kansanterveydellisillä syillä ja löpön rokottamisen ilmastonmuutoksen torjunnalla. Muitakin veroja luvataan korottaa yli 700 miljoonaa euroa. Eläkeläisille ja pienituloisille luvataan palauttaa parisen sataa miljoonaa kompensaationa välillisten verojen korotuksille. Rahaa pitäisi tulla myös työllisyysasteen nostamisella 75 prosenttiin ja haalimalla 60.000 työpaikkaa lisää markkinoille. Harmaan talouden torjuntaan toisaalta panostetaan ja toisaalta sieltä odotetaan merkittäviä summia lisätuloa. Velkaa ei kuulemma oteta.

Menopuolen ja parannusten listaaminen hengästyttää. Kaiken kaikkiaan pysyviä menoja lisätään pitkälti toista miljardia. Ohjelmaluonnoksesta en nähnyt tekstiä kuntien valtionosuuksien kehityksestä. Mikäli esimerkiksi Tampereelle hallitus ei anna rahaa täysimääräisesti suunniteltuihin uudistuksiin ja menolisäyksiin, kaupunki on konkurssissa. Hyvä laskusääntö on se, että jos uudistus maksaa valtiolle esimerkiksi 100 miljoonaa euroa, Tampereelle se maksaa n. 4 prosenttia kokonaissummasta. Esimerkkitapauksessa hintalappu on 4 miljoonaa.

Parannuksiahan on tulossa. Esimerkiksi oppivelvollisuutta pidennetään 18 ikävuoteen eli toiselle asteelle asti. Tämä tarkoittaa ilmaisia oppimateriaaleja lukioihin ja ammattikouluihin. Hallitus varaa pidennyksen rahoittamiseen 107 miljoonaa euroa. Lääkäriin päästään 7 päivässä, vanhusten hoidon mitoitus nousee 0,7 hoitajaan vanhusta kohden ja maksuton ehkäisy alle 25 vuotiaille.

Valtion turvallisuutta parannetaan 300 uudella poliisilla ja hävittäjiä hankitaan 64 kappaletta. Kysymyksessä ei ole mikään nappikauppa tai linjaus. Uusia koneita maksaa useampi sukupolvi. Perusväylänpitoon tehdään parlamentaarisen vuodesta 2020 eteenpäin 300 miljoonan euron vuosittainen tasokorotus. Pääradan ja sen laajennusten suunnittelu käynnistetään. Myös Helsingistä Turkuun menevän radan suunnittelu aloitetaan. Tampereen radan hinta oli muistaakseni 5 miljardia euroa. Perhevapaauudistukseen panostetaan. Molemmille vanhemmille maksetaan korotettua ansio-osaa nykyistä äitien osuutta vastaavasti. Edellä muutamia esimerkkejä Rinteen hallitusohjelmaluonnoksen menopuolesta.

Pikkuisen huolettaa, mistä rahat löydetään kaikkeen tarpeelliseen ja hyvään. Maailmantalous yskii ja herra Trumpin sota kiinalaista teollisuutta vastaan ei ainakaan helpota tilannetta. Maailmassa käy niin kuin hyvin on, pistetään silmät kiinni ja odotetaan huomista virallista julistusta.

Esa kanerva