13.8.2019
Turvallista ikääntymistä!
Tampereen pormestariohjelma antaa tamperelaisille palvelulupauksen turvallisesta ikääntymisestä. Kerron 92-vuotiaan äitini kokemuksia ja tarinaa eräästä kaupungin ostopalveluna hankkimasta palvelutalosta. Äitini on monisairas ihminen ja tehostettuun palveluasumiseen pääsyn syy oli toisen jalan amputointi. Hän liikkui pyörätuolin varassa vielä melko omatoimisesti viime vuoteen asti, jolloin hänellä todettiin suolistosyöpä. Sitä päädyttiin hoitamaan konservatiivisesti eli hoidettiin oireenmukaisesti. Tuon ikäisen elimistö ei olisi kestänyt leikkaus- eikä muitakaan hoitoja. Viime vuodesta kunto alkoi pikkuhiljaa hiipua. Osaltaan syynä saattoi olla mielialan lasku ja turhautuminen, eräänlainen antautuminen väistämättömän, kuoleman, edessä. Äitini on ollut täysin terävä ja orientoitunut päästään. Hän pystyy seuraamaan ja tekemään tarkkoja havaintoja mm. saamastaan hoidosta ja kohtelusta.
Fyysinen kunto rapistui hiljalleen tämän vuoden puolella. Soitan hänelle joka päivä ja ”hoitoringin” avulla järjestelimme säännölliset vierailut hänen luonaan. Mummon kammarit ystävät ovat jaksaneet käydä säännöllisesti monet vuodet viikoittain hänen luonaan. Annan suuren arvostuksen heille siitä. Keväällä äitini kertoi viikolla oksennelleen monta päivää, mutta saaneen lääkettä vaivaan. Tällaista oli tapahtunut aiemminkin. Kertoi itse pärjäävänsä. Sovittiin, että tulen pyhänä käymään. Yllätys oli suuri huomatessani, kuinka huonossa kunnossa hän oli. Silmät olivat kuopalla, kieli kuivana ja vointi oli täysin voimaton. Vieressä oli lasin pohjalla tilkka vettä. Oli päivänselvää, että hän oli kuivunut. Lisäksi hän kertoi, ettei pääse sängystä mihinkään, koska oli vessassa hoitajan kanssa kaatunut terveen jalkansa päälle. Se oli nyt mustelmilla ja turvoksissa. Särky jalassa oli armoton. Asiasta ei ollut soitettu minulle tai otettu yhteyttä mitenkään.
Soitin siitä paikasta Kotisairaalan sairaanhoitajalle. Kotisairaala oli tullut mukaan tänä vuonna kuvioihin syövän kivunhoidon toteuttamiseksi. Sieltä saamamme palvelu on terveydenhuollon helmi. Yhteyttä voi ottaa milloin vain ja mistä asiasta tahansa. Ja mikä parasta, yhteydenotto johtaa johonkin eli kysymyksessä ei ole ns. näennäispalvelu, jota kansalaisille nykyään monesti tarjotaan. Hetken perästä soitostani tuli hoitajapari äitini luokse ja järjesti nopeasti hoitopaikan Hatanpäälle. Hoitajan peruskoulutukseen kuuluu potilaan tilan arviointi. Ihmettelen, ettei äidin tilannetta ollut kukaan huomannut kyseisessä palvelutalossa niin huonoksi. Kuivumisen ja nestetasapainon häiriintymisen merkit olivat selvästi huomattavissa. Eikä jalan kipeytymiseen ollut kiinnitetty huomiota, vaikka se esti avustettunakin liikkumisen tyystin. Jalka ei ottanut niin sanotusti ”päälle”. Henkilöstön osaaminen oli ollut kyllä hukassa. Kotisairaala hoiti myös ristiselän alkavan makuuhaavan hoidon järjestämällä motorisoidun patjan ja ohjeistamalla haavan hoidon palvelutalon henkilökunnalle.
Hatanpäällä vointi koheni sellaiseksi, että hänet voitiin kotiuttaa takaisin palvelutaloon omaan kotiinsa. Matkalla oli kuitenkin kadonnut omatoimisuus ja hän tarvitsi apua mm. vessareissuihin. Hänestä tuli sovitusti raskaammin hoidettava. Tällöin alkoivat myös suuret ongelmat perushoidossa. Äitini on luonteeltaan pedantti ja sellaista käytöstä ei monet nuoret hoitajat sulattaneet. Vanhuksella ei saa olla mielipiteitä omasta hoidostaan, saati että hän ”komentaa” tekemään jonkun asian haluamallaan tavalla. Äitini kertoman mukaan oli joku hoitaja huutanut ulos lähtiessään oven suusta, että äidin pitää nöyrtyä, tässä talossa nöyrrytään! Vanhusta itketti ja vihastutti. Hän itse oli käynyt hoitotyön johtajan puheilla ja teki valituksen. Joten kyllä tällaisen asennevammaisen työntekijän nimi on organisaation tiedossa. Sen verran armon johtaja oli antanut periksi, ettei työntekijä enää tullut äitini luokse. Muita hän palvelee edelleen.
Vaikka Kotisairaala hoiti äidin lääkitystä ja antoi tarvittavat ohjeet, lääkkeiden antamisessa oli jatkuvaa ongelmaa. Monet soitot soittelin ja etsin käsiini hoitajaa, joka voisi ajallaan mennä antamaan äidilleni kipulääkkeen. Toisinaan lääkkeet olivat päässeet loppumaan ja niitä piti sitten alkaa tilaamaan apteekista. Joskus oltiin ilman lääkkeitä päiviäkin. Luulisi olevan yksinkertainen prosessi huolehtia siitä, että kunkin potilaan tarvitsemia lääkkeitä on aina saatavilla. Äitini kertoi väärin jaetuista lääkkeistä useasti, hän on hyvin tarkka niistä. Joskus iltavuorossa ei ollut lääkelupia omaavaa hoitajaa työssä, joten aamuvuorolainen jakoi huumelääkkeet keittiön pöydälle valmiiksi. Vanhus käsittääkseni huolehti ne suuhunsa tavalla tai toisella.
Puhutaan aina hoitoalan työvoimapulasta ja ettei ammattitaitoisia työntekijöitä saada. Kyseisessä palvelutalossa ainakin pyörii sellainen henkilöstöruletti, että tuntuu siltä, ettei ole aikomustakaan panostaa vakituiseen henkilöstöön. Näen aina vieraillessani uusia kasvoja ja niin kertoo myös äitini. Joskus iloisena äiti kertoi, että nyt saatiin hyvä hoitaja taloon. Ei aikaakaan, kun hän lähtee pois. Mikä huolestuttavinta, lähtijä kertoo äidilleni, ettei jaksa työskennellä tällaisessa sekamelskassa eikä ole tyytyväinen työnjohtoon. Olen antanut kirjallista palautetta, että voisi olla strategisesti viisasta panostaa osaavaan ja ammattitaitoiseen henkilöstöön. Pitkällä tähtäimellä menettely tulee halvemmaksi kuin jatkuva rekryrumba, jossa väki vaihtuu, tekee, mitä osaa tai viitsii ja sairastelee. Ei mikään organisaatio voi työnjohdollisesti hallita sekalaisen osaamisen omaavaa ja jatkuvasti vaihtuvaa työntekijäjoukkoa siten, että hoidon laatu olisi edes välttävää.
Viikko sitten aamulla sain soiton palvelutalosta. Äitini oli vessareissulla pudonnut pyörätuolista kasvoilleen. Ylähampaat olivat tulleet alahuulesta murskautuneina läpi. Acutassa hammaslääkäri oli poiminut luunkappaleet yksitellen ulos. Ylähuuli kursittiin umpeen tikeillä. Muita luuvammoja ei sillä reissulla löydetty. Joka paikkaan sattui. Esteettömässä huoneistossa, jossa ei ole kynnyksiä, pyörätuolin etupyörä oli kuulemma osunut kynnykseen (oven karmiin?) ja se oli sitten menoa. Äitini oli ehtinyt kertomansa mukaan varoittaa liian kovasta vauhdista, sitten rysähti ja pimeni. Kertomansa mukaan hän heräsi siihen, että joka puolella oli verta ja neljä ihmistä oli ympärillä. Acutan kautta sitten päästiin Hatanpään Puistosairaalaan. Äitini on hyvin huonossa kunnossa, vointi romahti, hereillä hän jaksaa olla muutamia hetkiä. Toivottavasti äitini pääsisi pikaisesti pois tästä elämästä ja kärsimyksistä. Sen hän on jaksanut sanoa, että tässä Puistosairaalassa minun on hyvä olla. Ja että palvelutaloon hän ei sitten enää mene.
Palvelutalosta kerrottiin, että tapaturma on erittäin valitettava. Kertoivat olevansa pahoillaan asukkaalle tapahtuneesta tapaturmasta ja siitä aiheutuneista vammoista. Anteeksi he eivät tohtineet pyytää.
Toivon, että pormestariohjelma muuttuu eläväksi todellisuudeksi tamperelaisten vanhusten arjessa. Äitini kohdalla on ollut toivomisen varaa!
Esa Kanerva
