6.10.2019
Olen omalla tavallani nuuka. Tällä ominaisuudella on monta nimeä tai ilmaisua. Itaruus, saituus, ihminen on pihi tai kitsas. Jotenkin sanaan liittyy kielteinen lataus ja se liitetään rahaan. En näe ominaisuutta näin kapea-alaisesti, vain taloudellisiin arvoihin liittyvänä asiana. Se on minulle myös tarkkuutta ajankohdista ja aikatauluista. Elämän laatuakin voi kohottaa nuukailemalla, ”himmaamalla” ja hidastamalla tahtia. Pysyy ajan vaatimuksissakin mukana kierrättämällä ja korjaamalla. Se ei ole minulle uutta niin kuin tuntuu olevan nykysukupolvelle. Nuukuus ei minussa tarkoita hyväksikäyttöä tai härskiyttä muita ihmisiä kohtaan. Nuukailen vapaaehtoisesti ja kaipa se jonkinmoista iloakin tuottaa.
On tuhansia tarinoita ihmisistä, jotka ymmärtävät nuukuuden väärin. Ollaan päivä syömättä ja sitten mennään illalla kylään syömään. Syödään oikein urakalla ja nostetaan ”koira” pöydälle. Tai kyläillään tuttavien mökillä ilman tuliaisia tai omia eväitä. Jotkut lähettävät lapsensa mummolaan täysihoitoon viikonlopuiksi, toisinaan koko kesälomaksi. Sitten ollaan tyytyväisiä siitä, että omaa kulunkia säästyy. Ei tämä mitään nuukuutta ole. Pahimmanlaatuista hyväksikäyttöä ja tyhmyyttä se on.
Aika on rahaa, sanotaan. Se ei ole kuitenkaan ehtymätön luonnonvara. Jotkut ymmärtävät asian niin, että kokouksiin voi tulla aina myöhässä. Muitten ihmisten aika ja kokousten tehottomuus eivät merkitse mitään. Tämä on mitä suurinta itsekkyyttä. Nuuka voi olla siis myös siitä, miten oman rajallisen aikansa käyttää.
Olen opetellut olemaan tekemättä mitään. Olen kokenut tämän kouluttautumisen kovana paikkana. On aina tullut elämässä mentyä paikasta toiseen ja tekemisestä seuraavaan. Ymmärrän, että säästää voi myös rauhoittamalla tahtiaan, olemalla nuuka voimistaan. Voi aina harkita, onko tämä meno tarpeellista ja onko läsnäoloni pakollista. Yleisesti ei ole, ihmisellä on tässä kohtaa monesti harha omasta tarpeellisuudestaan. Päivänokosetkin ovat hyödyllisiä, jos ne tarpeellisiksi kokee.
Ruoka, ruuan hankinta ja valmistus on nuukuuteni ehtymätön lähde. Ruokaa valmistan aina isoissa erissä. Niin menetellen se on edullisinta hankkia ja valmistaa. Meillä syödään samaa soppaa joskus vajaa viikkokin. Ei se heti happane ja kyllä sama keitos maittaa, kun on nälkä kyytipoikana. Meidän perheessä ei ole juuri hävikkiruokaa. Jämät tuunataan uudelleen tai pakastetaan. Ja gurmeetakin niistä syntyy. Perunat ostan aina 10 kilon säkeissä, vaikka meidän taloudessa on nykyään vain kaksi kuluttajaa. Lihat hankitaan yleensä ruhoina suoraan tuottajilta ja kalat tarjouksista. Punalappuiset tuotteet kuuluvat jääkaappimme ja pakastimen sisältöön olennaisina osina.
Käärinliinoissa ei ole taskuja. En ymmärrä sellaista saituutta tai itsekkyyttä, että ihminen säästää varallisuutta pelkästään itseänsä varten ja ihailee vain pankkitilinsä tai sijoitustensa numeroita. Itara ihminen ei huolehdi edes itsestään tai raaski huolehtia terveydestään. On luonnollista, että vanhemmalla ikää luoteen piirteet korostuvat ja tarkan talousihmisen käytös saattaa saada yllättäviäkin esiintymismuotoja. Kieltäydytään kotiavusta, koska se maksaa! Silloin mennään kyllä sairauden puolelle.
Pula-ajan lapsena minulle nuukuus ja tarkkuus lienevät sen ajan traumoja. Mietin, jospa sittenkin tätä vielä tarvitsi. Voisikohan tämän vielä korjata? Onneksi vaimoni saneeraa kaappimme säännöllisesti vaatteista ja tavaroista, joita ei ole käytetty moneen vuoteen. Pistää kierrätykseen tai antaa tyttärelle kirpputorilla myytäväksi. Tämä on sitä kiertotaloutta!
Esa Kanerva
