Hyvää Joulua ja terveyttä!

Hyvät lukijani!

Toivotan teille rattoisaa Joulua, terveyttä ja menestystä Uudelle vuodelle! Palaan kirjoittelun pariin tammikuun puolessa välissä.

Esa Kanerva

Voi Lassi, Lassi, mitä puhut!

                                                                                                        18.12.2020

Satuin sivukorvallani kuulemaan Lassi Kalevan pauhaavan radiomainoksessa. Mitä se mies oikein puhuu, höristelin kuuloa-aistiani? Veroprosentti alas, ilmastonmuutos on peruutettu, liharuuat on viety lasten ja vanhusten suusta, autoilu on kielletty kaupungin keskustassa ja tietulleja aletaan kerätä. Nämä aiheet ainakin mainoksesta ehdin poimia ja ihmettelin. Ei voi olla totta! Mistä generaattorista mies keksii tällaista höpötystä? ”Vastustimme liharuokien viemistä vanhusten aterioista”. Nyt herää kysymys, miten mies ja puolue voi sellaista vastustaa, jota ei valtuustossa ole edes päätetty! Mutta Lassi puhuu mitä puhuu ja muut tulevat säkkinä perässä.

Kysymys on varmaan vihreän valtuutetun aloitteesta, siis aloitteesta, josta on virstojen matka varsinaiseen päätöksentekoon, jos ollenkaan. Yleensä aloitteet eivät johda muualle kuin arkiston aarteisiin. Aloitteessa ehdotettiin, että "Tampereen kaupunki ottaa tavoitteeksi vähentää neljänneksellä liha- ja maitotuotteiden kulutusta päiväkodeissa ja kouluissa vuoteen 2025 mennessä”. Tarkoittaako tämä Lassi siis sitä, että vanhuksille tai lapsille ei tarjottaisi liharuokia. Ja että te vastustitte tätä pontta! Kyllä kansansuosiota saa kalastella, muttei valehtelemalla.

Ehdotitte veroprosentin laskua talousarviokokouksessa. Näin sinä, Lassi, radio Musassa kerroit. Luit ryhmäpuheenvuorossasi koko perussuomalaisten vaaliohjelman ja venytit kokousta. Ryhmänne on ollut mukana valtuustokaudella miettimässä säästöohjelmia, tiedätte ja tunnette varmaan tuskan ja rahan puutteen. Kuinka vaikeata on karsia olemassa olevaa palveluverkkoa ja palvelutarjontaa. Lähditte nostelemaan veroprosentin noston yhteydessä pormestarikoalitiosta silloin, kun piti kantaa vastuuta kuntalaisten palveluista.                                                                           

Ehdotuksenne oli, että säästetään ratikasta ja muista investoinneista. Siis ratikan tekeminen olisi tullut keskeyttää ja homekouluja ei olisi saanut laittaa kuntoon. Niinkö? Nyt sinun mukaan kansalaisten ostovoimaa olisi lisättävä nykyisessä taloudellisessa korona-ahdingossakin veronalennuksin. Kyllä se minullekin sopii, jos keksit ja kerrot, kuka tai miten kaupungin palvelutuotannon kulut maksetaan ihan oikeasti eikä silmänkääntötempuilla. Tiedät varsin hyvin, että investoinnit ja käyttötalous ovat eri asioita. Valtion tukilirut on heruteltu ensi vuonna ja sitten ollaan omillaan. Kyllä sinä Lassi tämän ymmärrät, taidat vain puhua lämpimiksesi. Lapsen lapseni sanoo joskus tarinoistani, että ”ukki huijaa”. Niin taitaa Lassikin tehdä.

Tampere valmistelee keskustaan uutta 1300 sadalle autolle tarkoitettua autopaikkaa. Kunkun parkin kaava etenee ja valmistunee kohtuullisen nopeasti. Tosin autopaikat ovat maan alla. Ei sen luulisi haittaavan tai estävän keskustaan ajoa. Tunneli rakennettiin henkilöautoille ja Ratapihankadun oikaisu on maksanut miljoonia autoilun hyväksi. Pormestariohjelman mukaan, keskustaan on päästävä kaikin tavoin, myös henkilöautolla. En ymmärrä, mistä Lassi on saanut päähänsä tämän, ettei keskustaan päästettäisi henkilöautoja? Kun aikansa haistelee tuulia, niin onhan tämä väite kansaan menevä ja puhutteleva vaalitäky. Suomalainen mies ottaa autoiluun liittyvät asiat tunteella ja perussuomalaisten politiikka on tunnepolitiikkaa, jota ei kannata haastaa järkitodisteilla. Ei tässäkään asiassa kannattaisi unohtaa tosiasioita ja syöttää pajunköyttä. Toistan, että tässäkin asiassa Lassi vastustaa sellaista asiaa, jota ei ole olemassa.

Hallitusohjelmassa on maininta ruuhkamaksuista. Ennen kuin se tulee lakina ulos, se menee vielä monen mankelin lävitse Eduskunnasta alkaen. Mutta Lassi ehti jo ilmoittaa totuuden torvena, että he vastustavat Tampereen tietulleja. Ajattelen, että lakia ruuhkamaksuista saadaan odotella yhtä kauan kuin lakia alkoholiveron alentamisesta. Jos laki sitten tulisi voimaan, kaupunginvaltuustohan sen sitten lopullisesti päättäisi. Haluaisin nähdä se valtuuston, joka siitä päättäisi. Poliittiseen vihreään vallankumoukseen saattaa kulua aika monta vuodenkiertoa tai niin kuin vallankumouksille toisinaan käy, se tussahtaa mahdottomuuteensa. Onhan se hyvä, että Lassi vastustaa jo etukäteen kaikkea mahdollista ja mahdotonta, ei voi kukaan syyttää, etteikö olisi ollut aloitteellinen. No, poliittinen vaalitäkyhän tämä on, hohhoijaa, eihän kukaan vaan mene vipuun! Muistakaa, että Lassi on aikaansa edellä vastustamisessa ja muovaa todellisuutta mieleisekseen.

Ilmastonmuutokseen ei tarvitse reagoida, koska Lassi niin tahtoo. Voiko pöljempää puhetta enää kuulla. Tamperelaisten tehtaitten piipuista tulee puhtaampaa savua kuin kiinalaisten. Kielikuvalla Lassi pelottelee suomalaisen teollisuuden siirtyvän Kiinaan, jossa on saastuttavaa teollisuutta. Mutta nyt kun Kiinakin haluaa vähentää päästöjään ja pyrkiä hiilettömään maailmaan, miten nyt suu pannaan. Lassi ei halua Suomen ja varsinkaan Tampereen olevan mukana ilmastonmuutoksen torjunnassa ja uuden teknologian kehittämisen aallonharjalla. Ehdotan Lassi, että teet takinkäännön nopeasti tässä asiassa, olethan asiaa harjoitellut, kyllä se sinulta lutviutuu mallikkaasti.

Syytä markkinointiin persuilla onkin. Perussuomalaiset tavoittelevat Tampereen pormestarin paikkaa Vallinin Veikolle. Tuskin he nyt sellaista vaalivoittoa saavuttavat, että yksin saavat valtuuston enemmistön, joka pormestarista päättää. Ja kauniita saa Veikkokin puhua, että muita puolueita saa taakseen puhuttua. On mies sen verran valtuustossa muita ärsyttänyt suun soitollaan, ihan tahallaan ja harkiten, irtopisteitä äänestäjiltä keräten. Tokko kuntalaiset Veikollekaan ovat valtuutetun mandaattia tarkoittaneet pelkästään oman vaalityön tekemiseen. Pitäisi saada jotakin myös aikaan. Näistä tuloksista on kuulemma puhuttu viime syksynä kerran Teiskossa, täyttä varmuutta asiasta ei kuitenkaan ole.

Lassilla on kykyä ajatella, kyvyssä totuuden etsintään olisi vielä parantamisen varaa!

Poliittinen satiiri ja tekstit elämänmenosta ilman värivalokuviakin kiinnostavat, todisteena siitä on 108 000 käyntiä tähän mennessä sivuillani, nöyrä kiitos lukijoilleni!

Hyvää kinkkujuhlaan valmistautumista!

Esa Kanerva

  

Luopumisen tuskaa

                                                                                                                                          11.12.2020

Viestimet ovat pullollaan juttuja nykyhetken poikkeusoloista ja ihmisten karmeista elämäntilanteista eristyksissä. Pisti oikein pohtimaan, mistä olen henkilökohtaisesti joutunut luopumaan meille asetettujen rajoitusten vuoksi. Ruokaa ja juomaa on riittänyt, syömistä voisi vähentääkin. Liikkuakin on voinut kevään jälkeen maan rajojen sisällä. Matkailua on ikävä, se on pakko tunnustaa. Paluuta entiseen lentomatkailuun ympäri maailmaa ei kuulemma enää ole. Asiantila on sitten niin ja se on vain hyväksyttävä. Työtkään eivät ole fyysisiä kohtaamisia, kuvaruudun kautta hoidellaan kokoukset. Kaipaan kyllä kohtaamisia ja vuorovaikutusta.

Ymmärrän, että nuorille esimerkiksi joukkuelajien keskeyttäminen on suuri harmi, meikäläistä ei se juuri haittaa, paitsi murhe nuorten urheilijoiden puolesta. Kulttuuria tarvitaan ihmisen hengissä pysymiseen, otan asian näin vakavasti. Jopa keskitysleirissä selviytymisen avaimia olivat, alkeellisin välinein, kuvataiteen tekeminen, soitanto ja näytteleminen. Jos nämä tämän hetken puutteet pitäisi arvottaa, päätyisin kyllä kulttuuriin. Siitä olen jäänyt paitsi ja se on elämässäni suuri kurjuus. Turvattomuutta koen tunteesta, että globaalissa maailmassa ei ole millään suurvallalla oikein johtajuutta ja taloudessa otetaan turpiin oikein kunnolla ympäri maailmaa. Ja kriisejä on kautta historian käytetty hyväksi valtapolitiikassa.

Näissä poikkeusolojen lohduttomissa tarinoissa soisi otettavan huomioon suhteellisuus. Historiaa taakse päin katsomalla voi havaita vakavia iskuja tulee säännönmukaisesti muutaman kymmenen vuoden välein. Mikään sukupolvi ei juuri voi välttää kriisejä. Todella vakavia poikkeusoloja on harvemmin, mutta kuitenkin säännöllisesti. Minkälaisiin poikkeusoloihin suomalaiset 1939 joutuivat soputumaan? Elintarvikkeet pantiin kortille ja pommeja sateli niskaan. Ihminen sopeutui ja selviytyi, niin selvitään tästäkin. Mutta ihmisen käyttäytyminen ei näköjään muutu. Sota-aikana kukoisti rajoitusten unohtaminen ja kiertäminen mustan pörssin kaupalla. Keväällä Uudellemaalle yritettiin metsien kautta ohi valvonnan. Mitä täytyisi tänään tapahtua, että maskit muistettaisiin laittaa naamalle? Jos Hakametsän jäähalli jouduttaisiin muuttamaan ruumishuoneeksi ja Pirkkahalli lasaretiksi, oltaisiinko silloin kuuliaisia neuvoille?

Turvallista maailmankuvaa ei minulla ole kyllä pitkään aikaan ole ollutkaan, joten poikkeusolot eivät ole siihen tuoneet muutosta. Kun jotakin ei ole, ei siitä tarvitse luopuakaan. Ehkä maailma on tänään karvan verran arvaamattomampi kuin aikaisemmin. Korona olisi vaatinut yhteisiä globaaleja ratkaisuja. Nyt se nähtiin, ettei niihin kyetä nyt eikä muulloinkaan, olivatpa ne, kuinka vakavavia tahansa. Tällä hetkellä talouteen pumpataan satumaisia summia rahaa. Huolta herättää, laulun sanoin, ”Mihin tämä johtaneekaan”. Katteetonta rahaa painetaan tai tehdään digitaalisesti. Jossakin vaiheessa tulee stoppi, se on varma.

Vielä tuosta kulttuurista tai pikemminkin sen puutteesta. Tämä aika on kyllä edelleen vahvistanut käsitystäni siitä, että kirjallisuus on ainutlaatuinen kulttuurimuoto ja avaa meille lukemattomia portteja maailmaan omassa nojatuolissamme. Lukeminen on keino matkustaa, kokea ja nähdä. Kirjat kantavat yli rajoitusten ja siirtävät todellisuuttamme, vaikka ajassa taaksepäin. Mutta muutakin kulttuuria ikävöin. Teatteri ja konsertit elävät poikkeusoloissa kituen. Kuvatallenteet eivät täytä ”aidon” näytännön saappaita. Mikä lovi ihmisen kokemusmaailmaan! Olen sitä mieltä, että kulttuuritoiminta edistää hyvinvointia ja hidastaa sairauksien syntymistä. Tässä katsannossa olen huolissani ja puutteessa. Eikä tätä subjektiivista kokemusta voi kukaan väittää vääräksikään. Onneksi osaan itse omaksi ilokseni musisoida ja lievittää konsertinnälkääni. Hartaasti toivon, että luovat alat säilyisivät hengissä tämän kurimuksen yli ja valtio olkoon armollinen kirstun vartija.

Esa Kanerva

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

                                                                                                                                            6.12.2020

Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää Itsenäisyyspäivää! Pitäkäämme huolta isänmaastamme ja sen demokratiasta! 

Terveisin Esa Kanerva

Demokratian alasajoa Euroopassakin

                                                                                                                                           4.12.2020

Demokratiaan on tyytyminen. Muuta kansanvaltaista ja parempaa hallintojärjestelmää ei liene keksitty. Kansanvaltaisuutta toteutetaan toki monilla eri tavoilla. Perusidea on erottaa päätöksenteko, toimeenpanovalta, ja oikeuslaitos toisistaan riippumattomiksi elimiksi. Sen rinnalla sallitaan vapaa lehdistö ja muu media toimimaan vallan vartijoina. Olen hämilläni kansojen lyhyestä muistista ja huolestunut nousevasta oikeistosta tai oikeistopopulismista. Tarkoitan tällä oikeisto-termillä puolueita tai tahoja, jotka halveksuvat demokratiaa ja pyrkivät pääsemään määräävään asemaan yhteiskunnissa. Tämän jälkeen hylätään demokraattiset arvot ja hyökätään kansanvaltaisia elimiä vastaan. Eikö Unkarin kansa muista vuoden 1956 kansannousua tai Puola vuosikymmeniä alistettua asemaansa Neuvostoliiton vasallina. Miksi Venäjän kansa ohitti -90-luvun alkuvuosina sinisen hetkensä saada demokratia maahan ja nyt nöyrtyy putinismiin?

Oikeisto- ja muut äärivoimat nostavat aina päätään silloin, kun yhteiskunnassa on levottomuutta ja taloudellista epävarmuutta. Meidän pitäisi muistaa hyvin Saksan historia. Hitler nousi valtaan Saksassa ankaran työttömyyden ja epävakaan hallinnon tyhjiössä. Kansalaisilla ei ollut tulevaisuuden näkemystä ja pessimismi voitti mielet. Nälkä on yleensä viimeinen niitti demokratian kylkeen. Keinot valtaan pääsyyn olivat samat kuin nykyään on nähtävissä ympäri maailmaa. Mitä tapahtuu nyt Hongkongissa? Vastustajat vankilaan ja lehdistö pannan hiljaiseksi. Natsit olivat vain paljon brutaalimpia ja nopeampia keinoissaan. Tiedon välitys sen hetkisessä maailmassa oli aivan muulla tasolla kuin tänään. Se mahdollisti tuolloin natsien nopean toiminnan ilman muun maailman välitöntä puuttumista asioiden kulkuun.

Unkarin tilanne EU:n sisällä on aivan kestämätön. Unkarin demokratian alasajo on ollut jyrkkää alamäkeä vuodesta 2010. Viktor Orban on pääministerinä ottanut haltuun median ja sekoittanut vaalikenttää. Hän on voittanut kyseenalaisin keinoin vaalit toisensa perään. Unkarissa toimii demokraattiset elimet, kuten parlamentti ja oikeuslaitos. Mutta Orban käskyttää niitä diktatorisesti eikä Unkarissa ole enää demokratiaa. Maahan pyrkiviltä pakolaisilta on suljettu rajat ja kaiken huippu on koronavirus-pandemiaan perusteltu määrittelemättömäksi ajaksi julistettu poikkeustila. Poikkeustilan aikana tullaan karsimaan demokratia rippeetkin. Valtaoikeuden jäänevät pysyvästi Orbanille, ellei mitään tehdä. EU on syytänyt rahaa korruptoituneelle hallinnolle ja Suomen vaatimus oikeusvaltioperiaatteen noudattamista tukirahojen saamisen edellytyksenä on välttämättömyys.

”Mittani on täysi Puolan suhteen” sanoi Hitler ja hyökkäsi maahan 1939. Siitä asti Puola ollut alistettu milloin kenenkin sotilassaappaan alle. Ihmettelen ja jatkan ihmettelemistä, eikö historia opeta mitään. Nyt olisi vallan avaimet kansalla, joka varmasti on janonnut vapautta päättää omista asioistaan. Miksi annetaan vaaleissa vallan luisua epädemokraattisille voimille? Konservatiivinen ja oikeistolainen Laki- ja oikeus-puolue on päättänyt alkaa nakertaa demokratiaa hyökkäämällä vallan kolmijakoperiaatetta vastaan. Ensimmäiseksi nuijasta on saanut oikeuslaitos. Puolan parlamentti hyväksyi heinäkuun puolivälissä lain, jonka mukaan parlamentti saa valita jäsenet neuvostoon, joka nimittää tuomarit Puolan tuomioistuimiin. Koska Laki ja oikeus -puolueella on parlamentissa enemmistö, se käytännössä myönsi nimitysoikeuden itselleen. Puolassa ei ole siis enää riippumatonta oikeuslaitosta, joka on demokratian kulmakivi. Lehdistöä ajetaan ahtaalle ja tietysti abortin täyskieltoa. Amerikan pelasti pitkä demokraattinen perinne ja historia. Puolassa ei sellaista ole. Presidentti Duda on kertonut ihailevansa pääministeri Orbania ja maa on ajautumassa Unkarin tielle. EU:n on nyt tehtävä ratkaisut näitten valtioitten suhteen, unionin mitan pitäisi täyttyä niin kuin Hitlerillä aikoinaan.

Venäjä taitaa olla jo menetetty kansa, mitä tulee demokraattiseen hallintoon. Putin on vienyt koko potin ja on Venäjän diktaattori. Kulissit ovat olemassa ja parlamentti toimii rivakasti, tosin hänen ohjeittensa mukaisesti. Neuvostoliitto kaatui omaan mahdottomuuteensa vuosikymmenissä, näin täytyy arvuutella myös Putinin imperiumin pysyvyyttä. Kun tulee omassa mieli arvostella omaa hallintoamme, onneksi on vertailtavaa lähellä. Kuka suomalainen vaihtaisi oman järjestelmämme itänaapurin systeemiin?

Kaikissa läntisissä valtioissa on oma populistinen puolue tai useita, jotka lähestyvät kansaa helpoilla ja iskevillä ratkaisuilla. Sellaisen politiikan tekeminen on sinänsä helppoa, ei tarvitse mennä kuin Tammelan torille kahville ja kuunnella kansan kipupisteet. Nämä ongelmat nostetaan pöydälle ja keksitään puoluetoimistossa yksinkertaiset ratkaisut. Lähinnä uskotellaan, että vaikkapa polttoaineveron korotus voidaan perua sulkemalla rajat ja näin säästää pakolaisten aiheuttamista kustannuksista. Kunnallisvaaleissa tullaan kuulemaan ehdotuksia ratikkakiskojen rullalle laittamisesta ja kerskainvestointien lopettamisesta. Kuitenkin koulujen ja päiväkotien kuntoon laittamiseen ja uudisrakentamiseen menee valtaosa rakentamiseen päätetyistä rahoista. Eikö homekouluja sitten saisi laittaa kuntoon?

Paikallinen politiikka kestää kyllä potaskan puhumisen. Jos valtakunnan tasolla oikeistopopulistien suosio realisoituu ja kantaa hallitusvastuuseen, olen enemmän kuin huolissani. Tuskin Suomessa ajaudutaan demokratian alasajoon, se on kestänyt punakapinan ja Vihtori Kosolat. Suurin huolen aiheeni on äänestäjien suuri pettymys. Ei poistunut aikoinaan Vennamon lupaama työttömyys kolmessa kuukaudessa. Eikä toteudu Halla-ahon Jussinkaan lupaus suomalaisten täydellisestä tulevaisuudestakaan. Suomalaiset ensin-politiikalla ei Euroopassa ja monipuoluejärjestelmässä pitkälle pötkitä.

Esa Kanerva

Onko vaalien jälkeen neljä suurta puoluetta?

                                                                                                                                         27.11.2020

Valtakunnalliset puoluekannatusennusteet kertovat selkeää sanomaa kolmen suuren puolueen kärkiasemasta. Vihreät ovat olleet keskikastia. Miten tämä asetelma realisoituu Tampereen seuraavissa kunnallisvaaleissa? Perussuomalaisilta menivät vuoden 2017 vaalit penkin alle ja kannatus oli vähän yli 6 prosenttia. Nyt minulla on sellainen kutina, että Lassi Kalevan kaaderit ovat vakiinnuttaneet paikkansa paikallisina populisteina ja tulevat nostamaan paikkalukuaan. Suuri kysymys on, keneltä heille tulevat paikat ovat pois. Tilanne saattaa olla ensi vuoden huhtikuun vaalien jälkeen, että Tampereella on neljä suurta vallanpitäjäpuoluetta.

Valtuustossa persut ovat ottaneet mukavasti tilaa, vallankin kun valtuuston puheenjohtaja Ikonen on sitä iloisesti hymyillen antanut. Valtuuston talousarviokokouksessa he saivat mainostaa ponsillaan ja muutosesityksillään koko kuntavaaliohjelmansa suorassa tv-lähetyksessä. Lähinnä Lassi Kalevan jatkuvaa jorinaa olisi kyllä ollut syytä suitsia, ohi aiheen mentiin paikoin niin, että metsähallituksen puolella oltiin. Mitä satamamestarin irtisanominen kuului talousarviokokoukseen? Lassi on taitava poliitikko ja peluri. Oopperaa harrastanut sanan käyttäjä hallitsee esiintymisen. Taitaa jopa rakastaa esillä oloa. Persujen ongelma on kärkiporukan kapeus. Ei sieltä juuri ketään muuta pompsahda esiin kuin ehkä kansanedustaja Vallin. Puheenjohtaja Kirsi-Maaret Asplund ei ole valtuutettu, mutta istuu valtuustossa kaupunginhallituksen jäsenen roolissa. Enimmäkseen hiljaa. Heikki Luoto murahtaa joskus jotakin maahanmuuttajista. Vallin on varma läpimenijä Kalevan ja Luodon lisäksi, ihmettelen kyllä miksi. Ehdokaslista ratkaisee perusuomalaisten vaalivoiton.

Kokoomuksella on paljon kyvykkäitä valtuutettuja jo nykyisessä ryhmässä. Osaamisen ja ehdokkaiden puolesta ryhmä tulee pärjäämään vaaleissa hyvin. Puolueen rasitteena on valtakunnallinen laskeva kannatus. Kokoomus ei nyt ole valtakunnassa in. Oppositiopolitiikka ei ole luonnistunut toivotusti, vaikka kokemusta siitä lienee Kekkosen ajoilta riittävästi. Pandemia vie kansan huomion ja sen hoitamisen arvostelemiseen ei ole oppositiolla varaa. Eduskunnassa Kokoomus ei ole löytänyt yhteistä säveltä Halla-ahon kanssa eikä myöskään johtavan oppositiopuolueen asemaa. Tapahtuuko paikallisesti kunnallisvaaleissa äänikatoa perussuomalaisten suuntaan, on mahdollista. Kuntavaaleissa äänestäneiden määrä on pysynyt suhteellisen vakiona, n. 60 prosentin kummallakin puolella. Joltakin äänet ovat pois, jos joku puolue lisää kannatustaan, näin yksinkertaistaen. Valtakunnalliset kannatusluvut antavat hyvin suuntaa puolueitten kannatuksesta myös kuntavaaleissa. Siitä voisin viskipullon lyödä vetoa, että nimet Kummola, Löfberg, Karintausta, Rajala ja Markkanen istuvat tulevassakin valtuustossa Kokoomuksen ja ruotsalaisten ryhmässä.

Demareilla pyyhkii hyvin ja itseluottamusta riittää. Vaalivoittoa kohti ollaan menossa, se on selvää. Mikä on vaalitulos, se riippuu myös tovereitten vaalilistasta. Jos siellä on, niin kuin oletan, myös valtuustoryhmästä lähteneitten nimet, vaalien lopputulos optimoidaan. Jos taas lähdetään riitelyn tielle, saattaa haaveet kolmesta lisäpaikasta karata käsistä. Pienenä vaarana on myös demareilla äänestäjien lipsuminen perussuomalaisten pakolaisleiriin. Demarit pelastaa suurelta muuttoliikkeeltä äänestäjien ikärakenne ja puolueuskollisuus. Nuorten sieluista käydään kovaa taistoa Vihreitten kanssa, Sanna Marin on profiloitunut hyvin Vihreitten tontille. Ilmastonmuutoksen torjumisen vetovoima ei ole enää Vihreitten yksioikeutta. Muutkin puolueet ymmärtävät sen, että ilmastonmuutoksen uhka nuorille on samankaltainen pelko kuin ikäpolvelleni kylmän sodan ajan atomiase ja maailman täystuho.

Vihreitten agenda on jotenkin uponnut koronaan. Konkreettinen välitön uhka omalle terveydelle vie nyt huomion pitemmän ajan vaaroista. Hiilineutraalisuutavoite on yes, mutta kuka nyt aina jaksaa olla kiinnostunut ilmastotoimista ja saasteista. Vegaaniruokaa saa jo kouluista ja kirsikkapuistokin saadaan nähtävästi kaupunkiin. Ratikka alkaa olla ensimmäisen vaiheen osalta pulkassa ja sähköpyöriäkin saa lainata. Uusia kiinnostavia ja nuoreen äänestäjäkuntaan vetoavia uusia teemoja alkaa olla perin vaikea keksiä. Valtakunnan vihreästä politiikasta ei ole paikallispolitiikan tukijaksi, aika kehnosti Vihreillä menee ja suosikki Haavistokin saattaa joutua syytteeseen. Tiukkaa Vihreillä tekee säilyttää nykyiset asemansa.

Miten ns. pikkupuolueitten käy? Tampereen puolesta taitaa jo ehdokkaiden iän puolesta kuihtua. Scafeitel ja Oksanen ovat yrittäneet parhaansa mukaan olla äänessä. Yrjö on ainoa, jolla on mahdollisuuksia. Joskin vaalijärjestelmä ei suosi pieniä listoja, vaikeuksia on hänelläkin uusia paikkaansa. Vaihtoehto Tampereelle Raevaaran olisi syytä jäädä eläkkeelle. Samaa laulua soittavaa posetiivia ei valtuusto tarvitse. Kepulle lisäpaikat ovat hento, himmenevä kajastus taivaanrannassa. Neljä paikkaa ovat tiukassa. Kiili ja Ovaska uusinevat paikkansa. Kristilliset tavoittelevat kahta paikkaa. Tanuksen lisäksi Sirpa Pusiainen saattaa yllättää. Hän on kunnostautunut teiskolaisten puolestapuhujana. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä on tällä vaalikaudella kutistunut kahdella. Valumaa on ollut demareihin päin. Ilkka Porttikivi on vakiinnuttanut paikkansa demariryhmässä ja varavaltuutettu Machaal pääsee koettamaan ehdokkuutta demarina. Seitsemän paikkaa taitaa jäädä haaveeksi seuraavissa vaaleissa. Minkkinen ja Torkkola puskevat itsensä sisään ja Mikko Aaltosella on vanhat kannattajansa. Nuorten, Hanhelan ja Tapion on syytä tehdä vaalityönsä huolella, edustajan paikkaa on kyselty.

Huhtikuussa vaalitulos sitten selviää. Sitä ennen me äänestäjät saamme lukuisia mainospaloja ja yleistä kehumista puolueitten ehdokkailta. Kestetään se kuin miehet. Elämä jatkuu, vaaleista huolimatta!

Esa Kanerva

Viidan Latesta muutama rivi

                                                                                                                                          20.11.2020

Minun on ihan pakko kirjoittaa jälleen runoilija Lauri Viidasta. Luin hiljan Jukka Lyytisen uutuuskirjan Viidan elämästä. Tai elämänkerran Latesta, joka nimi kuvaa minulle parhaiten rujon miehen persoonaa. Teos vahvisti mielikuvaani runoilijan henkilöstä. Viita eli täydellisen epätäydellisen elämän, oli täynnä lahjakkuutta ja rikkinäistä sielua. Hän synnytti ainutlaatuisen hienoja runoja ja proosaa. Toisaalta hän eli rajun ja ristiriitaisen elämän, mikä ei ollut sodan käyneille miehille poikkeuksellista. Poikkeuksellisen siitä tekivät tässäkin suhteessa Viidan kolme avioliittoa ja seitsemän lasta eri avioliitoista aikana, jolloin avioliitto oli vielä instituutio, josta ei erottu kevein perustein. Kirjoitan tässä Lyytisen kirjan minulle tuomista uusista näkökulmista Lauri Viidan elämään.

Voin kuvitella hyvin Laurin perhe-elämän, ryyppyretket ja remeltämisen neljä- ja viisikymmentäluvulla. Laten motto oli taksi perseen alle ja menoksi, silloin lapset ja perhe unohtuivat sekä viina virtasi. Kirjailija halusi olla keskipiste ja sen seura yleensä hänelle soi, varsinkin kun Lauri hanakasti tarjosi kierroksia silloin kun rahaa sattui olemaan. Viinan höyryinen elämä yhdistettynä psyykkiseen sairastumiseen söivät luomisvoimaa ja toivat kärsimystä niin lähipiirille kuin kirjailijalle itselleen.

Kirjailijan toinen vaimo Aila Meriluoto, itsekin kirjailija, on kuvannut Laurin persoonaa ja viehätysvoimaa osuvimmin. Voisi samalla todeta, että tuskin olisi nykyistä Lauri Viidan tuotantoa sellaisessa muodossa kuin me sitä luemme, ilman Aila Meriluotoa. Hän toimi kirjailijan kannustajana ja muusana hänen uransa vaikeina alkuvuosina. Kahdeksan vuotta yhteiselämää luovan sekopään ja itsekeskeisen taiteilijan kanssa on kova saavutus. Aila on kuvannut Lauria henkilöksi, joka imi lähellään olevilta ihmisiltä kaiken voiman. Hän oli avaruuden keskipiste ja musta aukko.

Edellisen vaimon, Kertun mielenkiinto ei riittänyt arjen melskeessä Laurin runoihin. Eikä Late myöskään halunnut avautua Kertulle omista runoistaan. Kerttu pyykkäsi, teki ruokaa, siivosi ja hoisi lapsia. Lauria eivät moiset arjen askareet juurikaan kiinnostaneet. Ajatukset pyörivät teksteissä. Runoja syntyi öisin ja tupakkaa kului. Muu perhe häiriintyi. Lapset tykkäsivät kyllä isästään, joka toisinaan jaksoi piehtaroida heidän kanssaan sydämen kyllyydestä.

Kolmannen vaimonsa, Anneli Kuurinmaan Viita löysi Kellokosken mielisairaalasta. Morsian oli Lauria huomattavasti nuorempi kolmikymppinen kosmetologi, hänkin hoidossa maanis-depressiivisyyden vuoksi. Tämä avioliitto taisi olla vaihtokauppa, Anneli tarjosi Viidalle nuoruutta, iloa ja läheisyyttä. Lauri Viita oli taas Annelille suuri suomen kielen taitaja ja ”tiedemies”.

Lauri Viita oli aikansa boheemi ja julkkis. Hän eli varsin tietoisesti ”toisin” kuin odotettiin, kyseenalaisti ja ärsytti. Menestyksen myötä ja runokokoelma Betonimyllärin myötä elämään tuli vauhtia. Tuli tekijänoikeuspalkkioita ja mainetta. Kirjailijapiiriin pääsyn jälkeen hän huomasi ympärillään viinan virtaavan ja olihan se osa kirjailijan identiteettiä. Todettava on, että kirjailijan tekstit syntyivät selvin päin. Vapaa-aika oli sitten asia erikseen. Kutsuja sateli ja pulloa tyrkytettiin nokan alle. Taisi se kuuluisa nestekin humahtaa otsaan ja esiintymisissä alkoi olla oman erikoisuuden korostamista ja itsensä tehostamista. Hän näytteli karskia kirvesmiestä, joka osasi yhtäkkiä kirjoittaa loistavia runoja. Hän halusi olla ihailtu ja sai sitä, mitä halusi. Pääsi ääneen ja keskipisteeksi.

Viisikymmentäluvun paremmalla puolella Laurin avioliitto Aila Meriluodon kanssa ja mielenterveys alkoivat hajota yhtä aikaa. Marraskuussa 1952 Viita päätyi Lapinlahteen. Harhaisuus, yksinpuhelu ja vainoharhaisuus ottivat ylivallan. Ensimmäinen hoitojakso kesti vain 18 päivää. Joulukuussa hän pääsi kotiin. Seuraavan kerran Viita kärrättiin Lapinlahteen helmikuussa 1953. Sähköjohdot revittiin kotona seinistä ja esineitä heiteltiin. Hän oli vaarallinen itselleen ja läheisilleen. Kotiutuksen jälkeen kirjailija eli kotona vaihtelevalla menestyksellä. Kaikenlaisia kommelluksia sattui, hän ajoi päänsä kaljuksi kihnutettuaan päähänsä kaljun kohdan mietteissään, kattolamput saivat kyytiä ja radio poltettiin. Syyskuussa -55 hänet otettiin potilaaksi Kivelän sairaalaan, jossa todettiin paranoidi skitsofrenia. Avioero Aila Meriluodosta tuli voimaan -56. Pitkäniemessäkin Lauri ehti poiketa jossakin vaiheessa, mutta Kellokosken sairaalasta tuli hänelle loppuelämän tukikohta.

Lauri Viita kuoli 1965 auto-onnettomuudessa rattijuopon uhrina. Hän oli kyydissä Helsingin lähellä taksissa, jota päin ajoi kuorma-auto. Autoa kuljetti vahvasti päihtynyt kuljettaja. Hän kuoli muutaman päivän päästä ilmeisesti sisäiseen verenvuotoon. Kirjailijan elämä oli täynnä yllätyksiä, poistuminenkin tapahtui laskemattomasti. Lauri Viita kirjoittaa runossaan Onni: ” Kun olen kuollut, kun olen kuollut. Kesä jatkuu. Kesä” Pispalan pojan runot ja henki elävät yhä keskuudessamme, väkevänä ja vaikuttavana.

Esa Kanerva

Konsernijaosto yllätettiin

 

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                13.11.2020

Konsernijaosto teetätti selvityksen Tampereen Veden pitkäntähtäimen vedenhankinnasta. Reunaehtona oli vedenhankinta pohjavesilaitos Tavasen tuottamana tai ilman sitä. Vedenhankintaselvityksessä konsulttiyhtiö Afry totesi yksiselitteisesti tekopohjaveden olevan sadan vuoden elinkaariarvioinnin perusteella halvempaa, ympäristöystävällisempää ja laadukkaampaa. Nämä faktat taisivat yllättää konsernijaoston. Vihreät etunenässä halusivat nollata koko selvityksen.

Olen ollut Tavasen hallituksessa toistakymmentä vuotta, tämän vuoden kesäkuun yhtiökokoukseen asti. Hallitustyöskentely on ollut minulle korkeakoulu yhtiöitten hallintoon. Tavase Oy on taistellut olemassa olostaan, hyväksyttävyydestään ja rahoituksestaan kaikki nämä vuodet. On pitänyt paneutua asioihin joka suunnalta ja strategiseen suunnitteluun. Tänä kesänä yhtiö siirtyi uuteen vaiheeseen AVI:n hyväksyttyä omalta osaltaan luvan tekopohjavesilaitoksen rakentamiseen. Päätöksestä tietysti valitettiin Länsi-Suomen hallinto-oikeuteen Vaasaan ja prosessi jatkuu.

Miksi puolustan kiivaasti tekopohjavesihanketta. Tekopohjaveden muodostamisessa pohjaveden määrää lisätään nopeuttamalla luontaista pohjaveden muodostumisprosessia. Harjuun imeytetään Roineen vettä, joka puhdistuu maaperässä tapahtuvissa prosesseissa veden kulkiessa imeytysalueilta kaivoille. Tekopohjaveden laatu muistuttaa luontaista pohjavettä siinä määrin, että eroa ei aistinvaraisesti huomaa. Täysin varmaa on se, että siinä ei loukata luontoarvoja, ei kajota juurikaan Natura-alueelle ja ympäristövaikutusten arviointi ja yleissuunnitelma on päivitetty (2019). Tekopohjavesi on puolta halvempaa kuin pintaveden käyttö sadan vuoden ajanjaksolla. Tavaseen liittyy muitakin luontoon liittyviä hyötyjä kuin pintaveteen.

Tuloksista voidaan todeta Tavase olevan ilmastovaikutusten kannalta suotuisampi skenaario. Tavasen hiilijalanjälki talousvettä kohden on noin seitsemän kertaa pienempi, kuin Ruskon skenaario. Merkittävimmät erot hiilijalanjäljissä aiheuttaa. Tavasessa pienempi kemikaalien kulutus, laitosten lämmityksessä käytettävä hyötylämpö kaukolämmön kulutuksen sijaan sekä lietteiden ja jätevesien käsittelyn puuttuminen käsittelymenetelmästä.

Koko olemassa olonsa ajan Tavase on ollut poliitikkojen pelinappula. Sillä on tehty politiikkaa valeilla, disinformaatiolla ja pelottelulla. Pauli Kiuru pääsi eduskuntaan profiloitumalla Tavasen vastustajaksi ja Pälkäneen pelastajaksi. Vihreät haluavat tietenkin vastustaa hanketta, luonnonsuojelijan imago on tärkeämpi kuin järkisyyt. Ihmettelen, että myös demarit vastustivat konsernijaostossa pohjavesihankkeen osakeantia. Ei kannattaisi aina haistella yleistä mielipidettä ja tehdä valintoja vaaleja varten.

Tampereen seudun kuntien vedentarve tulee kasvamaan lähitulevaisuudessa. Tampereen Veden on siihen alueen toimijana varauduttava. Tampereen Vesi on siitä onnellisessa asemassa, että sillä on käytettävissä kaksi erillistä vesiallasta raakaveden hankintaa, Näsijärvi ja Roine. Pintaveden käyttö on riskialttiimpaa vedenhankintaa kuin pohjavesi, yksi kemikaalirekan onnettomuus voi pilata vesistön pitkäksi aikaa. Puhumattakaan ihan mahdollisesta ydinonnettomuudesta lähialueilla. Vesitorneissa vettä riittää kuntalaisille vettä vain jokusiksi tunneiksi. Pohjavettä säännöstelemällä pärjätään kuukausi tai kaksi, koska sitä on harjussa varastossa. Tekopohjavesi on eräänlainen henkivakuutus alueen asukkaille.

Haluan valtuutettuna tarjota kuntalaisille tasalaatuista, aina sopivan viileää ja lähes kemikaalitonta ”luomuvettä” tulevaisuudessa. En ymmärrä erittäin vakavan asian ympärillä tapahtuvaa propagandaa ja peliä. Aamulehtikin on puolensa valinnut. Asiallista tietoa on vaikea saada julkaistuksi lehden palstoilla. Julkisen sanan neuvostoakin on tarvittu hätiin. Toivottavasti hanke toteutuu lähivuosina ainaisten valistusten jälkeen. Kangasalan harjuja ei olla tuhoamassa eikä kenenkään omakotitalo sorru. Tutkitusti totta!

Esa Kanerva

Minä taas ihmettelen

 

                                                                                                 10.11.2020

Huomasin aamulla herääväni Kainuussa. Vaimon lomaviikko tuli yllättäen ja pyytämättä. Liikkeellehän sitä oli ollut lähdettävä. Mutta voihan sitä Tampereen ulkopuolellakin kirjoitella ja ihmetellä maailman menoa.                                         

Ja hämmästelty tietenkin on, ei vähiten Amerikan touhua. Trump sai lähteä äänestäjien tahdosta. Nyt soisi uuden presidentin noudattavan pöytätapoja ja kunnioittavan muitakin ihmisiä kuin itseään. Nähtäväksi jää, täytyykö Donald kantaa Melanien kanssa ulos Valkoisesta talosta vai suostuuko kävelemään itse. Valtion kustantama helikopteri pörrää vielä hetken, oma kopteri on kuulemma myynnissä. Eihän se jatkossa auta hänenkään kuin tyytyä tavallisten kuolevaisten kulkumuotoihin, tai tavallisten rikkaiden ihmisten.

Suomessa olen seuraillut sote-uudistuksen kommentointia ja kompurointia. Lähtökohdat ovat selvät. Uudistusta tarvitaan, koska työikäisten määrä vähenee ja hoivan tarve lisääntyy. Nykyisellä tavalla hoidettuun terveydenhuoltoon ei ole varaa, koska kulut ovat nousseet nopeammin kuin verotulot. Sekin on faktaa, että menot tulevat nousemaan, tehtiin mitä tahansa.

Uudistuksen voimaan tuloa edeltävien vuosien -21 ja 22 taloudenpidon vaatimuksia en oikein ymmärrä. Ns. muutosrajoitin on säädetty siten, että em. vuosien sote-menojen perusteella lasketaan tulevien vuosien valtionosuuksien perusteet. Jos kunnassa sote-menot nousevat tai laskevat, ne leikkaavat tai lisäävät, sote-lain voimaan tulon jälkeisten vuosien valtionosuuksia. Kunnissa pannaan varmasti kaikki kehittämisen jarrut päälle ja suu säkkiä myöten sote-palveluissa tulevat kaksi vuotta.

Maakuntiin jaetaan rahaa jatkossa palvelutarpeen perusteella. Mitä sairaampia ihmiset ovat, sitä enemmän rahaa kunta saa. Ei oikein käy järkeen. Tilanne pitäisi olla juuri päinvastoin. Kun kunta hoitaa asukkaansa hyvin ja sairastavuus on keskimääräistä pienempää, siitä pitäisi palkita. Ehdotettu malli ei ainakaan kannusta uudistamaan palveluja. Tuo palkitseminen voisi merkitä rahaa esimerkiksi ennaltaehkäisevien palvelujen tuottamiseen.

Lainsäädännön arviointineuvosto arvioi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakia kauniisti sanoen hieman sekavaksi ja vaikutusarvioinneiltaan puutteelliseksi. Erityisesti arviointineuvostoa arveluttaa maakuntien talous ja valtiolta tuleva täysi rahoitus. Aina kun rahaa tulee jostakin organisaation ulkopuolelta, se sisältää riskejä. Miten käy julkisen talouden kestävyyden muutoksen jälkeen?

¤¤¤¤¤¤

Valtuustoryhmän tilannetta kommentoi Jukka Gustafsson Aamulehden haastattelussa. Tosiaan neuvotteluja on käyty ja asiaa vatkattu eteen ja taakse moneen otteeseen. On käytetty selvitysmiestä ja haastatteluja, hakemuksia ja yhteenvetoja. Tärkein on puuttunut, motivaatio. Eivät eronneet voi yksin sovintoa tehdä ja pyytää anteeksi kumartamalla maata syvemmälle. Tarvitaan siinä toisenkin osapuolen tahtotilaa. No, paraneehan siinä nykyisten valtuutettujen suhteellinen mahdollisuus tulla uudelleen valituksi, jos eronneet jätetään ehdokaslistan ulkopuolelle. Listan ratkaisee edustajisto. Demareilla pyyhkii nyt lujaa Tampereella, ei olla köyhiä eikä kipeitä. Viisikon viime vaaleissa saama runsas 11 prosenttia demareitten äänipotista ei merkitse tänään mitään! Nykyinen demariryhmä on oikeassa tiedottaessaan, että vaalit ratkaisevat, ketkä jatkavat tulevassa demariryhmässä. Tässä vaalikaudella yhtenäistä ryhmää ei synny!

Esa Kanerva

 

Kohti tasa-arvoa

 

Kävin eilen Kalevankankaalla. Sinne on haudattu monia läheisiäni. Kulttuurissamme on tapana omistaa hetki Pyhäinpäivänä kuolleille ja käydä hautausmailla. Haudoille viedään kynttilöitä, tarkistetaan istutukset ja siistitään kiven ympäristö. Kävin vanhempieni haudalla, pysähdyn ja hiljennyn. Haudalle osoittaa tietä vaikuttava Aaltosen suvun monumentti ja lähellä on myös lastenhautausmaa, hiekkakehto.  Tapanani on pysähtyä ja laskea kynttilä muualle haudattujen muistomerkille sekä pysähtyä veteraanilehdossa. Veteraanien hautalehtoon on siroteltu setäni ja tätini tuhkat. Sinne kävellessä ohitan sankarivainajien kalmiston. Se saa minut joka kerta sanattomaksi, hyvin surulliseksi. Palatessa ohitan 1918 uhrien muistomerkin. Heitäkin olivat jotkut jaksaneet muistaa kynttilöin. Täällä Kalevankankaalla lepää yli sadan tuhannen tamperelaisen elämäntarina, hautausmaa kertoo melkein kaiken yhteiskunnastamme ja ihmisten välisestä hierarkiasta. Tätä historiankirjaa tai elämänkertaa jäin miettimään käveltyäni jyhkeästä graniittiportista ulos.

Ensinnäkin käynti muistutti, ettei ihminen pääse kuolemaan pakoon. Sukupolvesta toiseen elämä syntyy ja elämä lakkaa. Se on kiertokulku ja laki, jota ei voi ohittaa. Kuoleman totuutta voi käsitellä elämässään monella tavalla. Sen voi jopa lapsenomaisesti kieltää ja olla ajattelematta asiaa lainkaan. Nuoren elämässä kuolema ei ole läsnä, se on lähes äärettömän kaukana tulevaisuudessa. Niin kaukana, ettei ymmärrystä omasta kuolemasta tai käsitystä itsestä kuolevana ihmisenä synny. Harvemmin ikääntyvänäkään halutaan keskustella elämän loppumisesta mitään siitä poistamatta tai siihen lisäämättä. Pohdintaa tehdään, jos tehdään yksinäisinä yön tunteina ja ajattelu tuottaa tuskaa ja ahdistusta. Ylikäyvän angstin vallatessa mielen, turvaudutaan kuka mihinkin. Kuningas alkoholiin tai seurakuntaan.

Lasten hautausmaa herättää paljon kysymyksiä elämän epäoikeudenmukaisuudesta. Miksi lapsi joutuu kuolemaan, miksi riutunut vanhus joutuu odottamaan lähtöään. Teologilla olisi tietysti vastaus valmiina, tutkimattomia ovat Herran tiet. Se on tietysti epävastaus, koska se ai anna vastausta. Ja miksi pappi vastaa näin, on se, että hänkään ei tiedä. Kukaan ei tiedä. Lääketieteellinen vastaus meillä on olemassa, pikku-Ailin kuolinsyy oli tuberkuloosibakteeri ja siitä aiheutunut keuhkotulehdus.

Veistokset ja kivipaadet, jopa hautapaikkojen sijoitus, kuvastavat aikansa yhteiskuntaa. Rikas oli rikas vielä kuollessaan. Hänelle varattiin paikka kappelia lähempää kuin rahvaalle. Varakas sai kunniakseen komeat veistokset hautansa päälle, jotta jälkipolvet muistaisivat vainajan saavutukset. Tittelitkin olivat tärkeitä. Kalevankankaallakin makaa monta talonomistajaa. Omaisuus erotteli viime vuosisadalla ihmiset toisistaan, ei se, mitä hän oli saanut yhteiskunnan hyväksi saanut aikaan. Se oli siis todellinen luokkayhteiskunta.

Hautausmaa kertoo tarinan Suomen kriiseistä ja onnettomuuksista. Oli sitten kysymys kapinasta tai sodasta. Vakavaksi vetää ne kymmenet ja taas kymmenet sankarivainajien haudat. Nuoret elämänsä alussa olevat nuorukaiset on haudattu väkivaltaisen kuoleman uhreina. Ikuinen kysymys on, kuolivatko he turhaan vai välttämättömyydestä. Maamme historiantutkimus ei taida päästä tästä koskaan yksimielisyyteen, saati todistaa aukottomasti, kumpi käsitys oli oikeassa. Totuus voi olla ehkä jotakin siltä väliltä. Sankarivainajien kuolema on ainakin todistus ihmisen raakuudesta, ihmisen elämän arvosta päätöksenteossa ja ihmisen oikeudettomuudesta kriiseissä omaan elämäänsä.

Elämä jatkuu tänään ja huomennakin minusta ja meistä huolimatta. Minua ei aja läheisteni haudoille uskonto tai hengellinen motiivi. Se on kulttuuriin kuuluva kaunis tapa. Minulle se muistuttaa elämän rajallisuudesta ja että tekemiseni tässä ajallisuudessa eivät ole olennaisia. Olennaista on pyrkimys ja tahtotila elää ”ihmisiksi”. Elämäni tie johtaa Kalevankankaalle, loitommalle Aaltosen suvun patsaasta, yltääkö edes sen varjo sinne asti. Yhtä kaikki, siinä me lepäämme isojen puitten katveessa, niin Kivekkäät kuin Aaltoset, ja minä ja sukuni, kuoleman edessä yhtä tasa-arvoisina kalmoina.

Esa Kanerva

Pala vaalimustaamakkaraa

 

                                                                                              24.10.2020

Vaaleja varten ennakkoon tilatut  mustat makkarat alkavat kypsyä Tapolan uuneissa. Puolueet Tampereella ovat asettuneet tukevasti lähtötelineisiin ja valmistautuvat nousemaan juoksukiitoon. Vaalit lupaavat demareille hyvää tulosta. Ehdokaslistat täyttyvät ja alkaa olla tungostakin. Ehdolle ilmoittautujien sieraimiin tunkeutuu tulevan mahdollisen menestyksen houkutteleva tuoksu ja sen vainuaminen pakottaa hitaammatkin liikkeelle. Valta, menestyksen mahdollisuus ja julkisuus houkuttavat yhtä ja toista mattia ja liisaa. Vanha totuus lienee edelleen voimassa. Kuntavaalimenestystä siivittää puolueen suosio valtakunnan politiikassa. Demarit pitävät nyt paalupaikkaa ja pääministeri Marin viettää edelleen kuherruskuukautta kansan ja median kanssa. Jotkut demarit uhoavat viidestä lisäpaikasta Tampereella, koska pääministeri tulee ehdokkaaksi ja räjäyttää pankin.

Tuskin viittä valtuuston lisäpaikkaa tullaan saamaan, kolme on aivan mahdollista. Viisi lisäpaikkaa lienee mahdoton tavoite, vaikka kärkiehdokkaat tuplaisivat äänisaaliinsa edellisiin vaaleihin verrattuna. Tilanteen sanelee vaalimatematiikka ja äänien D`Hondtin menetelmän mukainen laskutapa. Pääministerin, kansanedustaja Nurmisen ja Lylyn äänet eivät yksistään ratkaise vaaleja. Tarvitaan sata hyvää muuta ehdokasta eli voiton avain on kuitenkin hyvässä ehdokasasettelussa ja -listassa.

Tuleeko kuntavaaleista myös pormestarivaalit? Pelin avasi persujen Veikko Vallin ja hän on jo kisaan ilmoittautunut, mikäli tulee valtuustoon valituksi ja perussuomalaiset pormestariehdokkaan valitsevat.  Muut puolueet eivät ole omia ehdokkaitaan nimenneet ja voi hyvin olla, ettei vaaleista haluta ennakkoon tehdä pelkästään pormestarin nimen ympärillä pyöriviä vaaleja. Halutaan tuoda esille asioita ja vaaliohjelmaa.

Potentiaalisia ehdokkaita pormestariksi riittää kaikilla isoilla puolueilla. Entinen pormestariehdokas Anna-Kaisa Ikonen on vahvasti esillä spekulaatioissa Kokoomuksen ehdokkaana. Mutta lähtisikö hän valtakunnan politiikasta takaisin Tampereelle. Mene ja tiedä? Taustalla väijyy Kummolan vahva persoona ja hän voi hyvinkin seuloutua ehdokkaaksi, jos ikä ja terveys sen sallivat. Vihreillä on monia isoja nimiä tarjolla.  Kattauksessa ovat mukana kansanedustaja Iiris Suomela, entinen kansanedustaja Oras Tynkkynen, apulaispormestari Jaakko Stenhäll, valtuustoryhmän puheenjohtaja Olga Haapa-aho ja ryhmän varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio. Mukana on myös jo kerran kunnallispolitiikasta vetäytynyt Irene Roivainen.

Sitten demareitten pormestaritilanne ihan erikseen pohdittuna. Nykyinen pormestari on tehnyt loistavan nelivuotiskauden ja onnistunut hommassaan. Halutessaan hän voisi ammatillisesti arvioiden jatkaa ylivoimaisena demareitten ykkösnimenä pormestarina, edellyttäen, että vaalit voitetaan ja paikka saadaan. Politiikassa ei kuitenkaan aina ratkaise pätevyys ja osaaminen. Valituksi tulleen pitää pestä omassa puolueessaan haastajat ja sitten sopia muillekin päätökseen osallistuville puolueille. Lylyn tapauksessa haaste on heitetty kehiin kansanedustaja Nurmisen nurkkauksesta. Nurminen lienee päätellyt, että valtakunnan politiikassa ura ei etene, koska toista ministeriä ei Pirkanmaalta valita pääministerin lisäksi. Pyritään siis Tampereen pormestariksi kasvamaan ja kasvattamaan lisäarvoa uralle. Hänen hankaluutenaan on vähäinen johtajakokemus ja lyhyt ”tamperelaisuus”. Saako hän muitten puolueitten luottamusta tehtävään, on syytä epäillä. Mitä jos Lyly kieltäytyy pestistä? Hankala tilanne, kenellä paikallisella demarilla olisi tehtävään vaadittava pätevyys ja kokemus? Ei taida jäädä jäljellä muita kuin Pekka Salmi. Tulevissa kuntavaaleissa hänellä on näytön paikka, äänisaliin tulisi olla lähempänä tuhatta ja mielellään ylikin. Silloin hänellä olisi myös kuntalaisten antama selkänoja ja mandaatti pormestarin tehtäviin.

Allekirjoittanut on pohtinut omaa kuntavaaleihin osallistumistaan. Nyt ratkaisu on tehty ja päätös on kielteinen. Arvion onnistumistani valtuustossa ja otan poliittisen vastuun omasta toiminnastani viimeisen neljän vuoden ajalta. Uusi valtuustoryhmä voi aloittaa puolestani puhtaalta pöydältä. Politiikkaa en jätä, jatkan Toveriseuran puheenjohtajan seuraavankin kauden ja edessä on kuntalaisten kannalta muitakin tärkeitä vaaleja, jotka kiinnostavat.

Esa Kanerva

Miksi kannatin ratikan kakkosvaihetta?

  

                                                                                                                                       19.10.2020

Muutama perustelu, miksi ratikan kakkosvaihe kannattaa rakentaa nyt ja heti ykkösen perään.

1. Rakentaminen pitää talouden pyöriä liikkeellä. Talouden laskusuhdanne on erinomainen aika julkisille infrainvestoinneille. Samalla voidaan pehmentää koronan taloudelle aiheuttamaa kuoppaa. Samalla varaudutaan pandemian jälkeiseen aikaan ja mahdolliseen kasvuun.

2. Ratikkaliikenne on osa kaupungin hiilineutraalisuustavoitteiden toteuttamista.

3. Verovaikutukset ovat merkittäviä, 40-45 % rakentamiseen sijoitetusta eurosta palautuu takaisin veroina tai veroluontoisina maksuina.

4. Tarvitsemme nyt kaikki työpaikat, jotka ovat saavutettavissa. Miljoona rakentamiseen sijoitettua euroa tuo välittömästi viisitoista työpaikkaa ja välillisesti moninkertaisesti.

5. Rahataloudessa on lainanottajan markkinat, pitkäaikaisille lainoille on saatavissa edullinen korkotaso.

6. Ratikka on merkittävä tulevaisuusinvestointi, lisää elinvoimaa, kilpailukykyä ja kaupungin vetovoimaa.

7. Kallis perusinfra on jo rakennettu, rakentamista ei kannata jättää kesken.

8. Meillä on loistava organisaatio suunnittelemaan ja toteuttamaan tulevakin hanke, sitä ei saa päästää hajoamaan missään tapauksessa.

9. Kysymyksessä on seudullisen kehittämisen funktio, ratikka on Keskuspuhdistamon jälkeen merkittävin seudullinen hanke toteutuessaan.

Siksi jaa ratikalle. 

Esa Kanerva

Jenkeissä Trumpetisti puhaltee tuomiopäivän pasuunaa

 

                                                                                                     12.10.2020

Kirjoittelin vuonna 2016 Donald Trumpin silloisesta vaalikampanjasta tähän tyyliin. ”Donald Trump teki äärimmäisen taitavan presidentinvaalikampanjan. Vaalitaisto oli puhtainta populismia ja sen strategia oli oppikirjamainen. Kansankiihotus perustui tunteisiin, ennakkoluuloihin, pelkoihin ja odotuksiin. Hän käytti voimakasta puhetyyliä ja propagandaa. Myös kansallismieliset ilmaisut olivat keskiössä, ”Meistä tulee vielä suuri ja mahtava kansakunta.” ”Rakennamme Amerikan jälleen suureksi.” Kaikki hyveet asuvat tavallisissa ihmisissä, jotka on unohdettu ja pistetty syrjään. Trump aloitti kampanjansa katkaisemalla kaikki pidikkeet ja kohtuuden solvaamalla kaiken menneen ja entisen maailman. ” Tänä syksynä hän kampanjoi jälleen tavoitellen uutta presidenttikautta. Uudelleen valintansa jälkeen hänellä ei ole enää mitään pidikkeitä. Jos Trump valitaan, seuraavat neljä vuotta ovat maailmanpolitiikan kannalta kriittisiä.

Trump on amerikkalaisen talouseliitin tuote. Hän pelaa pokeria koko ajan ja leikkii tarkoituksellisesti vakavilla asioilla. Presidentti käyttää bisnesmaailman sääntöjä ja markkinoi haluamiaan asioita markkinoinnin säännöillä. Kuka meistä uskoo mainosten olevan täydellisesti totta, aika harvat. Mainonnan ja markkinoinnin tarkoitus onkin takoa presidentin viestiä, vaikkakin valheellista, kuluttajien kaaliin, alitajuntaan ja toistamalla riittävän monta kertaa potaskaa, se uppoaa meihin kuluttajiin ja äänestäjiin. Siksi Trumpin kauden suurin uhri on ollut totuus, ei ole niin väliä, puhutaanko rehellisesti tai jotenkin sinne päin. Aika moni amerikkalainen on syönyt koukun, Donaldin epätotuudet.

Donald Trump lietsoo sekasortoa, koska se palvelee hänen etuaan. Tehdään maailman silmissä käsittämättömiä diilejä esimerkiksi Pohjois-Korean kanssa ja hetken perästä todetaan, ettei se ollutkaan totta ja perutaan koko homma. Epävarmuus tekee kansalaisista säikkyjä ja he käpertyvät itseensä eivätkä usko edes omin silmin näkemäänsä. Ilmastonmuutos ei ole totta, vaikka metsät palavat joka puolella Yhdysvaltoja ja isoja hurrikaaneja iskee toistuvasti ja poikkeuksellisen suurina. Korona-virus ei ole flunssaa kummempi tauti, katsokaa vaikka minua. Selätin sen muutamassa päivässä. Ei ihme, että tavallinen amerikkalainen on ”hukassa” itsensä kanssa. Satoja tuhansia on kuollut ympäriltä, se on faktaa, vaikka johtajamme muuta puhuu. Luottamus hallintoon ja johtajuuteen rapautuu. Maailma vapisee ja muitten valtioitten johtajat ihmettelevät pelisääntöjen palaessa.

Jenkit jakautuvat kahtia yhä pahemmin. Yksi osa uskoo Trumpin valheisiin ja on innolla mukana häntä kannattamassa. Aika monet ihmettelevät maansa komentoa, osa kansasta yrittää epätoivoisesti kammeta Bideniä valtaan. Tässä näköalattomuudessa maailman historia saattaa toistaa itseään. Aina kun propagandakoneisto ja valheet ottavat ylivallan, demokratia vapisee. Tilalle syntyy yleensä diktatuuri tai harvainvaltaa, jossa demokratiasta on jäljellä vain kulissit. Jo nyt on nähty, että Trumpin kausi on ollut keskiluokan via dolorosa, tuskien tie. Lähiörouvat ihmettelevät työttömyyttä ja kurjistumista, mutta eivät pyri muuttamaan olosuhteita. Aika kuluu terapioissa ja laihduttamisvinkkejä jakaessa, he eivät anna edes lupausta äänestää seuraavissa vaaleissa. Sosiaalinen elämä kapenee verkkokauppaostoksiin ja sosiaaliseen mediaan. 

Politiikka muuttuu piirileikiksi. Julkisuus on kaiken a ja o. Kaiken maailman linssiluteet ovat elementissään. Puheita ei pidetä itse asiasta, vaan tärkeintä on esiintyä ja olla esillä. Turhamaiset ihmiset toteuttavat itseään ja näyttelevät roolejaan tässä teatterissa. Näyttelijälle on tärkeää esiintyä vahvana ja voimakkaana menestyjänä. Tähän roolimalliin kansa haluaa samaistua, ei luuserista kukaan välitä. Tällainen politiikka sopii Trumpille oikein hyvin. Hän on kuitenkin varannut itselleen pääroolin ja hoitelee rahat, talouseliitin tahdon mukaisesti, sen karvaisiin käsiin. Hallelujaa, se on herran tahto!

Seuraavissa vaaleissa pitäisi kansalaisten muistaa, että Trumpin valinta on Amerikan miljardöörien hanke. Presidenttiyden kaappaamista markkinoidaan kaupallisin keinoin eikä perinteisesti asioilla kampanjoiden. Amerikkalainen unelma köyhyydestä rikkauksiin ei ole enää voimassa, Trump on murskannut politiikallaan senkin haaveunen.

Esa Kanerva

Yhden luukun periaatteella

    

                                                                                                                                            6.10.2020

Ihminen oirehtii, hänellä on huolia ja ongelmia elämässään. Hän hakeutuu terveysasemalle valittamaan pahaa oloaan. Vastaanottotilanne on aika tyypillinen terveyskeskuslääkärille. Aikaa on kaksikymmentä minuuttia, pitää ratkaista asiakkaan hoito epämääräisiin vaivoihin ja valituksiin. Lääkäri saattaa kirjoittaa mielialalääkereseptin tai lähetteen jonnekin. Asiakas palaa kotiin pettyneenä, koska hänen elämäntilanteeseensa ei nyt pilleri auta. Pikemminkin hän olisi tarvinnut apua työttömyyden johdosta syntyneeseen omaan taloudelliseen tilanteeseensa. Tämä kuvitteellinen lääkärissäkäynti toistuu maassamme päivittäin, veikkaan satoja kertoja. Vika ei ole lääkärissä, vaan kysymyksessä on systeemin häiriötila. Nykyinen terveydenhoidon organisointi synnyttää häiriökysyntää, joka syntyy, koska oikeita asioita ei ratkaista oikeaan aikaan oikealla tavalla.

Edellisessä esimerkissä systeemin ongelmana on käytettävissä oleva aika. Lääkärillä ei ole mahdollisuuksia oikea-aikaisesti selvittää asiakkaan todellisia syitä vastaanotolle hakeutumiseen. Käynti olisi ollut potilaan asian ratkaisemisen ja etenemisen kannalta vaikuttava, mikäli lääkäri olisi tehnyt laajan taustaselvityksen asiakkaan elämäntilanteesta. Samalla olisi selvinnyt työttömyydestä aiheutuneet taloushuolet ja angsti. Lähettämällä hänet esimerkiksi sosiaalityöntekijän juttusille kertomaan talousmurheistaan, olisi toimeentulon aiheuttamaan ahdistukseen voitu löytää ratkaisu. Vielä parempi tilanne olisi, jos systeemi kykenisi varamaan ajan heti ko. työntekijälle. Esimerkkipotilas todennäköisesti kippuroi ongelminensa kotona ja varaa ajan uudestaan lääkärille, koska paha olo ei ole helpottanut. Tässä systeemin huonosti hoitamassa esimerkissä aiheutettiin tarpeetonta häiriökysyntää organisaatiolle, joka on kallista ja asiakkaan kannalta turhauttavaa.

Toisen esimerkin tarjoaa Hermanni Hyytiälä Ylen verkkouutisissa. Hän jäi leskeksi ja neljän lapsen yksinhuoltajaksi 7 vuotta sitten. Hän sai sairaalasta evääksi syöpään kuolleen vaimonsa kuolintodistuksen, ei muuta. Voitte kuvitella, minkälaisessa elämäntilanteessa hän oli, kuin soutuvene keskellä valtamerta. Ei kukaan meistä kuolemasta järkyttyneenä osaa rationaalisesti ajatella, mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä. Systeemi petti pahemman kerran eikä kukaan ottanut koppia apua tarvitsevasta. Onneksi tilanne selvisi vähin erin isän avustuksella ja kotiin saatiin kodinhoitoapua. Tästä voitiin lähteä eteenpäin ratkaisemaan muita ongelmia. Hermanni Hyytiälä tekee parhaillaan väitöskirjaa häiriökysynnästä.

Sote-uudistusta odotellessa ja valmisteltaessa huomio on kiinnittynyt palveluiden kysynnän tyydyttämiseen, ei niinkään palveluorganisaatioiden kyvykkyyteen ja hoidon vaikuttavuuteen. Tämä on vahinko, koska pelkästään tarjonnan tehokkuutta lisäämällä terveydenhuollon ongelmat eivät ratkea. Mikäli organisaatiot eivät tarjoa oikeanlaista palvelua oikeaan aikaan ja vaikuttavasti, häiriökysyntä syö mahdolliset sote-uudistuksen tehokkuushyödyt. Toki Tampereellakin on pyritty muokkaamaan palveluja terveysasemilla joustaviksi moniammatillisilla tiimeillä.

Sote-uudistuksessa on tärkeää, että erilaiselle kysynnälle pystytään luomaan erilaisia palvelurajapintoja, sillä periaatteella, että yhdellä vastaanottokäynnillä on käytettävissä erilaisten ammattihenkilöiden osaaminen ja asiakkaan todelliseen palveluntarpeeseen kyetään vastaamaan heti. Lisäksi on tärkeää, että uudistuksessa asiakkaan hoitoketjut saadaan toimimaan saumattomasti, koska hoitoketjun rikkoutuminen luo miltei aina häiriökysyntää.

Painottaisin lopuksi, ettei syy häiriökysyntään ole suinkaan työntekijöissä, vaan palvelutarjonnan organisoinnissa. Systeemin valuvirheet on mahdollista korjata siten, että saamme nykyistä vaikuttavampia palveluja. Suomeksi sanottuna, ei hoideta vastaanotoilla väärää asiaa ja lähetellä asiakasta luukulta toiselle kenenkään paneutumatta syvällisesti siihen, mistä ”potilaan” hätä oikein johtuu.

Esa Kanerva

Pari sanaa paikallisesta sopimisesta, osa II

                                                                                                                                            2.10.2020

Metsäteollisuus hylkäsi eilen liittokohtaiset työehtosopimukset ja neuvottelee jatkossa työpaikoilla. Samalla se siirsi metsäteollisuuden yleissitovat työehtosopimukset historiaan nykyisen sopimuksen loputtua. Tämä on erittäin huono uutinen palkansaajien edunvalvonnan kannalta, sanoi SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta mitä tahansa. Tälle toimenpiteelle seuraa jatkoa muilta aloilta, jotka haluavat seurata esimerkkiä. On päivän selvää, että nämä taktiset liikkeet työmarkkinoilla ovat suunniteltuja ja strategisia. Suomen Yrittäjät kertoivat samaan aikaan ja etukäteen suunnitellusti tutkimuksestaan paikallisesta sopimisesta. Sen mukaan enemmistö palkansaajista kannattaa paikallista sopimista mm. palkoista ja työajoista. Uskallan sanoa, etteivät vastaajat ymmärrä, mitä paikallinen sopiminen tarkoittaa, koska työehtoasia on erittäin monimutkainen juridisesti ja vaikeata työntekijän näkökulmasta käytännössä neuvotella menestyksellisesti. Työnantajat tarjoilevat sopimista karkkikääreessä, mutta namun avatessa se räjähtää silmille. Yleisitovuus on ollut myrkkyä työnantajaliittoihin järjestäytymättömille yrityksille. Ne joutuvat noudattamaan alan yleissitovaa työehtosopimusta, vaikka eivät ole ns. normaalisitovuuden perusteella työehtosopimuksen osapuolia. Yleissitovuus on tarjonnut työntekijöille mm. palkkauksen minimitason järjestäymättömissä yrityksissäkin. Miksi työntekijän neuvotteluasema on niin hankala tulevaisuussa? Tätä avaa mielestäni blogini vuoden 2016 huhtikuulta, jonka julkaisen uudestaan tässä yhteydessä.


                                                                                                                                     28.4.2016

Luottamusmies ei estä paikallista
 
Olen ollut jäsenistön valitsemana pääluottamusmiehenä 26 vuotta. Alkuvuosina vaalit olivat kahden vuoden välein, nyttemmin luottamusmieskausi on pidentynyt 4 vuoteen. En ole koskaan kokenut olleeni ns. jarrumies. Paikallista sopimista on tehty koko urani ajan. Oikeudenmukaisuudesta ja työntekijän eduista olen pitänyt kiinni. Asialliset win-win-kysymykset on neuvoteltu ja neuvotellaan. On oikeus ja kohtuus, että sopimisessa juridisessa mielessä heikomman osapuolen asemassa olevalla työntekijällä on oikeus luottamusmiehen tukeen. Suomalaisessa työelämässä työnantajilla ja heidän edustajillaan on laaja ns. direktio-oikeus eli työnjohto-oikeus, jonka nojalla työnantajalla on ensisijainen oikeus tulkita työehtosopimusta ja työelämän lakeja. Työntekijä voi riitauttaa toki asiansa. Käytännössä prosessi on kuitenkin niin
hankala, että tavallisella työntekijällä ei itse ole mahdollisuutta sitä tehdä.

Eilen Suomen Yrittäjät ja Perheyritysten liitto tulivat ulos julkisuuteen toteamalla, että jos yrityksillä on pakko antaa työntekijöille oikeus valita luottamusmies, paikallinen sopiminen romuttuu ja uudet työpaikat jäävät syntymättä. Mitä, häh! Tämä on ihan mieletön ja perätön väite.


Tai sitten työnantajilla eivät ole puhtaat jauhot pussissaan. Osaan kyllä kuvitella, minkälaiseksi yrittäjät kuvittelevat paikallisen sopimisen olevan. Minulla on kokemukseni perusteella kohtuullisen hyvä näköala ja mielikuva siitä, miten ”Janhusen metallin” neuvotteluprosessi menisi:

Lähdetään liikkeelle yrityksen vanhoista työntekijöistä. Työntekijät kutsutaan yksitellen joko toimitusjohtajan, hallintojohtajan tai henkilöstöpäällikön huoneeseen. Neuvottelun ilmapiiri luodaan heti kireäksi jättämällä tervehtimättä työntekijää. Huoneen kalustus järjestellään niin, että yleensä useat työnantajan edustajat istuvat fyysisestikin korkeammalla kuin yksin tuolillaan nököttävä työntekijä. Duunari kokee olevansa todella pieni. Työntekijän silmäiltäväksi annetaan pari A4-paperia tai heitetään ”tykillä” kankaalle yrityksen tuloslaskelma ja tase. Sitten kerrotaan, kuinka huono yrityksen taloudellinen tilanne on.

Valitettavasti työntekijä ei yleensä osaa lukea esimerkiksi tilinpäätöslukuja, saati sitten tehdä siitä joitakin johtopäätöksiä. Toimitusjohtaja kertoo tilauskannan olevan huono eikä parempaa ole näköpiirissä. Meidän on pakko tehdä jotakin, että selviämme tästä ahdingosta. Sitten seuraa ”lipaisu”, yhdessä sinun kanssasi voimme kuitenkin parantaa yrityksemme kilpailukykyasemaa. Se edellyttää kyllä valitettavasti lomarahojen vaihtamista esimerkiksi muutaman päivän vapaaseen tai ja palkkojen leikkaamista 2 euroa tunnilta. Ellei näin menetellä on sinunkin työpaikkasi vaarassa ja joudumme aloittamaan yt-neuvottelut. Mitä mieltä olet asiasta? Asialla on kiire, joten voinet vastata kysymykseeni heti ja allekirjoitat tämän paperin. Mitä luulette, allekirjoittaako työntekijä paperin vai lyö nyrkkiä pöytään? Hän poissa tolaltaan eikä kykene kirkkaaseen ajatteluun. Todennäköisesti hän itku kurkussa menee ja raapaisee nimensä paperiin. Kun työntekijä sulkee oven, hallintoväki purskahtaa nauruun. Meni täydestä! Kierrosta jatketaan, kunnes kaikki työntekijät ovat saaneet ”käsittelyn”. Loistavaa, exelent, tämä paikallinen sopiminen, tätähän on kyllä kaivattu jo liian kauan aikaa. Onneksi Sipilä on pannut toimeksi ja saanut vihdoin jotakin aikaan. Uudet rekrytoitavat työntekijät eivät edes rohkenisi kysyä työsuhteensa ehdoista. Palkan suuruutta tai pikemminkin pienuutta tiedustelevat raakataan automaattisesti pois. Että kehtaakin mokomakin kysyä, mitä tästä työstä maksetaan? Hyi helvetti!

Työpaikoilla ammattijärjestöjen koulutetut ”ammattiluottamusmiehet” hoitavat järjestäytyneen työväen edunvalvonnan. Neuvotteluosapuolten välillä on edes jonkinlainen tasapaino. Luottamusmiehellä on taito riitauttaa asia ja viedä sitä keskustason neuvotteluihin. Viime kädessä sopimustulkintaerimielisyydet ratkaistaan Työtuomioistuimessa. Tasavertaisuutta neuvotteluihin tuo myös luottamusmiehen irtisanomissuoja luottamusmieskaudellaan.

Suomen Yrittäjät ja Perheyritysten liitto ottivat toissa päivänä kantaa paikallisen sopimisen laajentamisen puolesta. Järjestöt väittivät kannanotossaan, että työmarkkinajärjestöjen tulkinnan olevan, että järjestäytymättömissä yrityksissä vain ammattiliittoon kuuluva luottamusmies voisi tehdä paikallisen sopimuksen, jos työehtosopimuksessa paikallisen sopimisen osapuoleksi on määrätty luottamusmies. Yrittäjäjärjestöt vastustavat kiivaasti luottamusmiespakkoa. Heidän mukaansa se rajoittaa yhdistymisvapautta ja tuhoaa tavoitteen työpaikkasopimisen lisäämisestä ja sitä kautta työllisyyden parantamisesta. Yrittäjäliitot ovat tempaisseet hihastaan vielä yhden olevinaan valttikortin tai viimeisen oljenkorren, nimittäin perustuslain.

Ns. luottamusmiehen valintapakko on muka räikeässä ristiriidassa perustuslain kanssa. Perustuslaki takaa ihmisille yhdistymisvapauden. Ei ammattiliittoon kuuluminen ole mikään pakko, se on täysin vapaaehtoista. Tiedän yrityksiä, jotka eivät rekrytoi ammattiliittoon kuuluvia työntekijöitä. Asia kysytään kahden kesken työpaikkahaastattelussa. Tämä on varmasti perustuslain vastaista syrjintää. Suomessa on järjestäytymisvapaus. Mikä tässä työnantajia oikein pelottaa, jos aikomukset ovat rehelliset. Työnantajien mielivaltaa en halua suomalaisille työpaikoille, sitä esiintyy jo nyt aivan riittävästi järjestäytyneilläkin työpaikoilla. Mikäli paikallinen sopiminen on ” palkat alas, säännöllistä työaikaa ei ole, ylitöitä ei tunneta, lomarahoja ei makseta, haittatyö- ja sunnuntaityölisiä ei korvata, vuosiloma pätkitään, sairauslomia ei saa palkallisena pitää, töihin tullaan silloin kun työnantaja määrää ja ollaan pois kun ei tarvita-henkilöstöpolitiikkaa”, en kuuna päivänä tule sitä hyväksymään. Enkä ymmärrä sitäkään, että järjestäytymättömät yritykset vaativat samoja oikeuksia kuin järjestäytyneet yritykset, mutta velvollisuuksista ollaan sanomassa, että ei käy. Kysymys ei ole mistään muusta kuin samoista säännöistä liittoon kuuluville ja kuulumattomille. Pohjimmiltaan kyseessä saattaa yrittäjäjärjestöjen puolelta yritys murtaa yleissitovuusjärjestelmä ja sen tuoma minimiehtojen turva. Yrittäjäjärjestöt valehtelevat kannanotossaan, kun he väittävät paikallisen sopimisen vaativan järjestäytymistä.

Paikallinen sopinen ei saa olla tulevaisuudessakaan yksittäisen työntekijän pakottamista isännän- valtaan ja saneluun. Työntekijällä ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä yksin yhden tai useamman sopimiseen koulutetun työnantajan edustajan kanssa. Siinä paneelissa työntekijän takapuoli kastuu ”merivedessä” ja sanelun jälkeen ei mieli mettä keitä. Duunarin kuitenkin pitäisi edelleen hankkia työllään perheelle ruoka pöytään. Siksi tilanteeseen tarvitaan luottamusmiestä takuumieheksi.

Esa Kanerva

Pari sanaa paikallisesta sopimisesta

  

                                                                                                                                         27.9.2020

Petteri Orpo ja Elina Lepomäki esittävät haastatteluissa naama vakavana paikallista sopimista ongelman ratkaisuksi mitä moninaisempiin kysymyksiin. Ei silti, kyllä tätä mantraa kuullaan Kepunkin suunnasta. Tuore puheenjohtaja Annika Saarikko viljelee tätä termiä mieluusti haastatteluja antaessaan. Miksi toimittajat eivät ymmärrä kysyä paikallisen sopimisen sisällöstä. Mitä se Orpon tai Saarikon mielestä oikein tarkoittaa? Jos tätä heiltä kysyttäisiin, vastaus voisi sisältää poliittista jargonia tyyliin, ”se tarkoittaisi sitä, että työpaikoilla päästäisiin ihan aidosti sopimaan asioista ja työpaikkojen säilyttämisestä. Nythän yleissitovuus estää järjestäytymättömiä yrityksiä käyttämästä niitä joustoja, joista järjestäytyneet työnantajat voivat sopia.” Mutta mitä Petteri tarkoittaa oikeasti, kun hän puhuu paikallisesta sopimisesta? Minä suomennan, hän tahtoo työehtojen heikennyksiä ja palkanalennuksia vastineeksi työpaikkojen säilyttämisestä.

Koska tavallinen mansen mies ei tiedä paikallisesta sopimisesta, saati, mitä Lepomäki sillä tarkoittaa, poliitikon on turvallista käyttää termiä huolettomasti ja pelkäämättä heti tulla lynkatuksi. Hänen keskeinen vaatimus on, että työntekijät itse tai heidän edustajansa voisivat suoraan neuvotella työnantajan edustajien kanssa. Ammattiliitot taas edellyttävät, että työntekijöitten puolesta neuvottelee luottamusmies, koska hän on saanut koulutuksen oman sopimuksensa sisällöstä sekä tietää työelämää koskevat lait. Tämä taas ei käy esimerkiksi Suomen Yrittäjille eikä Lepomäelle. Miksei? He haluavat ”sopia”, lue sanella, suoraan työntekijän kanssa.

Yleissitovuus on kirosana, koska se takaa työntekijälle työehtojen minimiturvan myös järjestäytymättömissä yrityksissä. Paikallinen sopiminen onnistuisi myös näissä firmoissa, jos neuvottelijana olisi luottamusmies. Suomessa on yli 90 prosenttia yrityksistä pienyrityksiä, joissa työskentelee muutama työntekijä. Eivätkä nämä yrittäjät yleensä järjestäydy työnantajaliittoihin. Mikäli tällaisissa työpaikoissa paikallista sopimista laajennettaisiin isännän ja työntekijän väliseksi toiminnaksi ilman yleissitovia työehtosopimuksia, se olisi todella kylmää kyytiä työntekijöille.

Sopiminen on lähtökohtaisesti tasaveroisten kumppanien välistä ”vääntöä” sopimusehdoista. Myyjän ja ostajan roolit kaupan teossa on hyvä esimerkki kummankin osapuolen mahdollisuuksista vaikuttaa aidosti sopimuksen, kauppakirjan, sisältöön. Duunarin ja toimitusjohtaja tai omistajan välinen sopiminen ei ole lähelläkään tasapainoa, koska omistajalla on takataskussaan valttikortit tai täyskäsi. Ensinnäkin omistajalla on paljon enemmän tietoa mm. yrityksen taloudesta, taloudellisesta asemasta, tilauksista ja veloista. Ja mahdollisuudet painostaa mitä erilaisemmin keinoin lomautuksista irtisanomiseen. Kysymys on oikeastaan ”Rahat tai henki” -asetelmasta. Tätäkö käytäntöä Petteri haluaa suomalaiseen työelämään?

Hedelmällinen neuvotteleminen edellyttää osapuolilta aina toistensa kunnioittamista, luottamusta ja toimivia vuorovaikutussuhteita. Paikallinen sopiminen voisi siis edetä, yhdessä tekemällä, työpaikoilla työehtosopimusten raameissa kummankin osapuolen kannalta järkeviä sopimuksia. Nyt näin ei tapahdu, koska valmiuksia ei ole kummallakaan osapuolella, työntekijät eivät ksinkertaisesti halua neuvotella, yleensä työehtojen heikennyksistä ja työnantajat puolestaan eivät halua neuvotella siksi, että he haluavat sanella ratkaisut. Mutta olisi Kokoomuksenkin syytä lopettaa tuo poliittinen höpinä paikallisesta sopimisesta, jolla voitaisiin ratkaista työllisyyskysymykset ja Suomen talousongelmat. Oksettaa! Suomen Yrittäjillekin Sipilä tarjosi ratkaisumallia, jossa järjestäytymättömät yritykset voisivat sopia luottamusmiehen kanssa työehtojen joustoista, ei kelvannut. Mikä taas tarkoittaa sitä, että yrittäjillä ei ole tarkoituskaan neuvotella reilusti eikä ainakaan palkankorotuksista.

Julkisella sektorilla neuvottelijana työskennelleenä muistan hyvin paikallisen sopimisen paradoksin. Ensinnäkin sen, että ei niissä koskaan mitään parannuksia tarjoiltu. Enimmäkseen ne koskivat säästöjä ja leikkauksia. Ikävää oli se, että lopputulos oli jo etukäteen määritelty. Pitää saada esimerkiksi 40 miljoonaa euroa kasaan työehtoja heikentämällä. Miten siihen päästään, saatte ja voitte keinot neuvotella. Oliko se tasavertaisten osapuolten yhdenvertaista sopimista, ei ollut, vastaan heti. Siksi näen aina sinistä, kun kuulen poliitikon suusta sanan, paikallinen sopiminen.

Esa Kanerva

Kuin yö ja päivä

                                                                                                                                    21.9.2020

Monilla kansalaisilla on hämmentynyt ja jakomielitautinen olo. Edellisellä Sipilän hallituskaudella oli Suomessa melkein kansallinen hätätila. Väitettiin, että suomi ajautuu Kreikan tielle ja kaiken lisäksi Suomen kilpailukyky maailmanmarkkinoilla on huono. Rahaa ei ollut mihinkään ja kaikesta säästettiin. Nyt Marinin aikana eletään kuin kroisokset. Mikään ei jää rahasta kiinni. Hallituksen eroavuuksille ei korona ole ainoa selittävä tekijä. Politiikan teolla on eronsa riippuen siitä, kuka päätöksiä tekee. Taloudellisten perusfundamentit lienevät kuitenkin suunnilleen samat molemmilla pääministereillä. Onko puolueilla sittenkin jotakin uutta, omanlaista viisautta tarjota Suomen suuntaan? Eikö väite puolueiden samankaltaisuudesta pidäkään paikkaansa?

Kahden viimeisimmän hallituksen ohjelmat eroavat lähtökohdiltaan toisistaan kuin yö ja päivä. Jo kasteessa saadut nimet kertovat eri lähtökohdista, Marinin hallitusohjelman nimet ” Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta" ja Sipilän ”Ratkaisujen Suomi” poikkeavat lähtökohdiltaan toisistaan. Siinä, missä Sipilä pyrki talous kärkenä uudistamaan voimakkaasti rakenteita ja purkamaan hyvinvointivaltiota sekä saamaan Suomen velkaantumisen kuriin, Marinin hallitus katsoo luottavaisena tulevaisuuteen tekemällä ns. tulevaisuusinvestointeja ammatilliseen koulutukseen ja kehitysyhteistyöhön. Sipilä halusi Suomen valtion omaisuutta tuottamaan, Marin olisi valmis sitä myymään kattaakseen investoinnit.

Toki nykyinenkin hallitus toteaa tavoitteekseen tasapainottaa julkisen talouden, mutta se ei ole ensisijaista. Sen ohjelmassa on kirjaus taantumasta tai lamasta, jolloin tavoitteesta voidaan tinkiä. Mikäli työllisyysaste ei nouse tavoiteltuun 75 prosenttiin, olisi tehtävä mittavia säästöjä useiden miljardien edestä. Sipilän hallitus runnoi nyt jälkikäteen arvioiden noin 10 miljardin euron säästö- ja rakenneohjelmat läpi. Näitten hinta vain oli tavallisten kansalaisten näkökulmasta kallis. Säästöjä saatiin aikaiseksi yhteiskuntasopimuksella, koulutuksesta leikkaamalla ja sosiaaliturvaverkkoja purkamalla. Myös kuntien asemaa heikennettiin valtionosuusindeksejä rukkaamalla.

Edellinen Sipilän hallitus ei kokenut nykyisen kaltaista yllättävää kriisiä, pandemiaa, mikä on nyt Marinin koalition riesana. Korona-kriisi olisi ollut tullut puun takaa mille tahansa hallitukselle. Miten Sipilä olisi reagoinut esimerkiksi valmiuslakien käyttöönottomahdollisuuteen, on arvailua. Edellinen hallitus palkitsi yrittäjiä verovähennyksillä, autonostajia veronalennuksilla ja isosti tienaavia palkansaajia verohuojennuksilla. Olisi oletettavaa, että esimerkiksi koronatuet olisi kohdennettu voimakkaammin hyväosaisia suosien toisin kuin nykyinen hallitus on tehnyt. Marin panosti toisin, sosiaaliturvaa nostettiin. Lisävelan ottoa olisi Sipilän esikunnassa mietitty monta monituista kertaa. Laskelmia olisi teetetty kotimaisesta kansalaisilta otettavasta pakkolainasta sosiaaliturvan minimointiin asti, velkamäärän supistamiseksi.

Eurooppa-politiikassa Sipilä joutui nöyrtymään ja antamaan Kreikalla lainaa niin kuin edellinenkin hallitus Timo Soinin uhosta huolimatta. Uskon, että unionin tämän vuotiseen koronatukipakettiin ja lainan antoon olisi taipunut myös edellinen hallitus Marinin tapaan. Pakkorako!

Hallitusten politiikkaohjelmilla ja käytännön työllä on eroja, vaikka taloudelliset reunaehdot eivät kovin paljon muuttuisi. Suomi vanhenee, velkaantuu ja kansainvälinen kilpailu kiristyy. Tulevaisuus on kuitenkin toistaiseksi omissa käsissämme. Globalisaatio ja universaali markkinakapitalismi ovat tosiasioita, joiden olemassaolo on fakta ja niiden kanssa on elettävä, oli hallitus minkä merkkinen tahansa. Hallitukset voivat kuitenkin ratkoa eri tavoin syliin kaatuvia globaaleja ongelmia kansallisesti ja omilla talouteen liittyvillä päätöksillään. Ongelmanratkaisut voidaan tehdä eri näkökulmista ja eri toimenpitein, joista hyötyvät eri intressiryhmät. Siksi kansalaisen kannattaa olla valppaana ja valvoa omaa etuaan seuraamalla haukan lailla poliittista päätöksentekoa.

Esa Kanerva

Vedonlyöntiä

 

                                                                                                  14.9.2020

Jokainen saa uskoa, mihin tahtoo. Suomessa on vapaamielinen käsitys uskomisesta ja uskonnoista. Lähempää tarkasteltuna tämä vapaamielisyys ei pidä paikkaansa. Suomen evankelisluterilainen kirkko hallitsee ja hoitaa valtionkirkkona lähes monopolina kansalaisten uskontokysymyksiä ja viihtyy hyvin vallan kammareissa. Tosin sen jäsenrekisterien käyrät ovat sojottaneet viime aikoina huolestuttavasti alaspäin. Ovatko suomalaiset ryhtyneet ajattelemaan suhdettaan kirkkoon aiempaa enemmän tai mistä on kysymys? Eihän tavallinen tapakristittykään usko juuri mihinkään, saati miettisi jumalsuhdettaan. Kirkon jäsenyydestä joutuu maksamaan kymmenykset verona, en usko rahan olevan eroamisen kiihokkeena. Ratkaisu taitaa löytyä yhteiskunnan muutoksesta. Nykyisin hyväksytään mikä tahansa hullutus uutena yhteiskunnallisena normina ja kirkon on vaikea uudistua niitten perässä. Papille on erinomaisen vaikeata vihkiä kristillisten arvojen mukaiseen avioliittoon ääritapauksessa kaksi ihmistä, jotka eivät tiedä, mitä sukupuolta he ovat. Intersukupuoliselle ihmiselle ei ole oikein selvää, onko hän nainen, mies tai jotakin siltä väliltä. Ja koska kirkko ei aina ehdi myötäilemään yksilöitten mielipiteitä, nämä individit lähtevät kalppimaan.

On uskontoja, joissa ei haikailla tuon puoleiseen maailmaan, kuten buddhalaisuus. Siinä ihmisen sielu vaeltaa maan päällä. Suurin osa uskonnoista rakentaa elämän rajan takaista paratiisia tai helvettiä. Se taivas on kirkon kauppatavaraa, jota se myy ihmisille. Menneinä vuosina se oli ihan konkreettista kaupankäyntiä. Kun kolikko kirstuun vilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa, sanottiin. Anekauppaa käytiin sileillä seteleillä. Nykyisin se on hienostuneempaa. Ihmisellä on luontainen kyky ajatella ja siksi hän tietää kuolevansa. Yleensä se kielletään tai torjutaan mielessä. Toisin sanoen ei ajatella koko asiaa. Aika ajoin se kuitenkin pulpahtaa ja ponnahtaa tajuntaan. Syntyy luonnollisesti ja vaihetelevan suuruisesti ahdistusta. Ratkaisu löytyy läheltä ja kätevästi kuin tarjous marketin hyllyltä. Avuksi tulee uskonto ja helppo ratkaisu. Kun ihminen alkaa uskoa, että hän uskoo, homma on pulkassa. Voi tyytyväisenä jatkaa elämäänsä ja odotella taivasosuutta.

Toiset lyövät vetoa jumalsuhteestaan. Mitä menetän, jos vaikka uskon, saan ikuisen elämän. Järki sanoo, ettei uskossa ja kirkon sanomassa ole päätä eikä häntää. Mutta jos vaakakupissa painaa tapauskovaisen suhteellisen pienet vaatimukset uskonnon harjoittamiseen ja elämän rajoitteet, niin miksikäs ei. Samalla tulee yhteiskunnassa kirkon jäsenen status ja hyväksyttävyys. Aamuyöllä saattaa piinata ajatus, onko kukaan koskaan tullut kertomaan taivaan riemuista. Ihminen poltetaan ja jäljelle jää kasa tuhkaa. Mikä minusta siirtyy rajan yli, energiaa tai materiaa? Nämä pohdinnat voi kuitenkin laittaa huonosti nukutun yön piikkiin.

Kristinusko on ollut historialtaan hyvin verinen. Niin on yhä edelleen islam siinä mielessä, että Koraanin polttaja saatetaan tappaa tai apostaasista saada kuoleman tuomion. Jumalasta ei voi omalla päätöksellään luopua. Sääliksi käy katolista kirkkoa. Pedofiilipappeja paljastuu tuhansittain ja paavi vain hurskastelee ihmisen erehtyväisyydestä. Kirkkojen väärinkäytöksiä ei olisi voinut syntyä ilman sen kiinnittymistä maalliseen ja poliittiseen valtaan. Hallitukset ovat sulkeneet silmänsä ja sallineet kaiken törkeyden tapahtua. Ketään ei yleensä valita maan päämieheksi ilman valtauskonnon siunausta ja tämän poliitikot tietävät. Onneksi Suomessa ei enää kirkkoa tarvitse pelätä. Kaikkia rakastetaan ja synnistäkään ei uskalleta puhua.

Jumalia on maailmassa niin kauan kuin joku heihin uskoo. Jos kaikki lakkaavat uskomasta, uskonto kuihtuu pois. Jumalan olemassaolo riippuu siis meistä, ihmisistä. Niin kauan kuin sammutamme kuoleman pelkomme uskolla iankaikkiseen elämään, jumalia piisaa. Ja sen myötä pappeja ja vallankäyttöä. Pappien kuvitellaan käyttävän jumalista valtaa maan päällä ja tämä valta valitettavasti sekaantuu maalliseen hallintoon, ihan päivän politiikkaan asti. Viimeksi lestadiolaiset ratkaisivat Keskustan puheenjohtajan valinnan.

Esa Kanerva

 

 

 

Herätys, kuntavaalit lähestyvät

                                                                                                                                          9.9.2020

Valtuuston kokouksia ja valtuutettujen käyttäytymistä on hauska seurata osallisena, mutta myös ns. tarkkailijana. Näin muutaman kuukauden päästä pidettävien vaalien alla tunnelma väreilee ja kiehuu, se on aistittavissa sähköisten välineittenkin kautta. Valtuutettu ajattelee, että nyt viimeistään on pakko hypätä näyttämölle, jos mielii loppukirin aikana vakuuttaa äänestäjät osaamisestaan. Tai toisinkin päin, äänestäjät saattavat vakuuttua viimeistään nyt edustajan kyvyttömyydestä.

Juuri edesmennyt Vexi Salmi on todennut, että kun teksti tai tekeminen syntyy helposti, siitä tulee yleensä hyvä. Kun valtuutettu yrittää väkisin punnertaa sanoja ulos suustaan ja saada ne muodostamaan jonkinlaisen järjellisen sanoman, esitys on koominen. Puheenvuoron alkuun sijoitetut välttämättömät täytesanat kiitoksista hyvistä puheenvuoroista alkavat suorastaan tympiä. Kiitokset sanoessaan poliitikko asettaa itsensä muiden työn arvioitsijaksi ja haluaa osoittaa omaa kompetenssiaan käsiteltävästä aiheesta. Tällaisten turhanaikaisten ja usein saman henkilön pitämien jaaritusten vuoksi valtuuston kokoukset venyvät ihan liian pitkiksi.

Mikä pistää valtuutetun yrittämään ”liikaa” ja hajottamaan itsensä sekä tekemisensä niin, että oikein mistään ei tule mitään. On alettava tarkastelemaan ihmisen motiiveja ryhtyä politikoimaan. Haluan vaikuttaa ja edistää puolueeni arvojen toteutumista yhteiskunnassa, lienee yleisin vastaus syyksi pyrkiä valtuustoon. Kauniisti sanottu ja ihmisellähän on aina tarina kerrottavanaan. Tätä tarinaa hän toteuttaa ja uskoo kai siihen itsekin. Kovin syvällisesti ei tarvitse miettiä löytääkseen ihmiseltä myös toisenlaisia tavoitteita.

Valtuustossa on useita henkilöitä, joita ajaa poliitikon työhön pieni pakko. Jos ei ole työtä tai oikein kunnollista ammattiakaan, toimeentulo on jollakin tapaa turvattava. Kuvittelisin, että on kuitenkin rasittavaa elämää, jos ansainta on aina joka neljäs vuosi katkolla. Kokouksista saatava raha ei tuo leveää leipää, kyllä ahkerasti kokouksissa juoksemalla niillä elää. Tunnetusti raha on huono motivaattori ja pakko vielä huonompi. Jos elämä on selkä seinää vasten ja politiikan varassa, valtuutetun työn jälki taitaa laadultaan mennä liikayrittämisen puolelle ja se näkyy. Ei valtuustoaloitteilla kuntalaisten asioita pääsääntöisesti edistetä, useimmiten ne ”merkitään tiedoksi” ja amen. Demokratiaa ne voivat edistää kohtuukäytössä. Veronmaksajille ne ovat kalliita, isopalkkainen valmistelijoiden joukko pannaan töihin ja rahaa palaa. On aloitteiden hintaakin joskus laskettu, puhutaan joka tapauksissa tuhansista eurosta.

Ihmistä motivoi se, mikä motivoi. ”Puhumon” on pakko päästä puhumaan ja esiintymään. He tosin puhuvat koko valtuustokauden ja jokaisessa kokouksessa, he eivät voi nyt vaalien alla enää lisätä kierroksia. Mutta kyllä populismia suu syytää entistä räikeämmin. Milloin koko pormestarijärjestelmä olisi lakkautettava tai ratikkatyömailla olisi pistettävä pillit pussiin.

Valta kiinnostaa ja valtaansa ihastunut panikoituu äänestäjien arvioinnin lähestyessä. Oikeasti vallassa olevia ns. isoja poikia tai tyttöjä ei kiinnosta niinkään uudelleen valinta, siitä he ovat jokseenkin varmoja. Heille on tärkeätä äänisaalis. Napapaikoille ei ole asiaa muutamalla sadalla äänellä. Pitää olla lähemmäksi tuhat. Ja se näkyy hermostuneena käytöksenä ja älyttöminä ehdotuksina. Jollakin poikkeuksilla tavalla olisi tällä kertaa äänestäjiä syleiltävä, jos ei muuta keksi, kannattaa ilmoittautua pormestariehdokkaaksi.

Blogin pitäjä arvioi tällä hetkellä omaa työskentelyään valtuustokaudella ja onko tullut kannettua poliittista vastuuta tavalla, johon äänestäjät voisivat jatkossakin luottaa. Tämä työ on vielä kesken.

Esa Kanerva