2.4.2020
Kyllähän tuolla päänupissa surraa ja pörrää. Jotakin tässä seisahtuneessa maailmassa ihminen odottaa. Onko se olojen normalisoitumista vai vaimon töistä kotiinpaluuta, ei osaa täsmällisesti kertoa edes itselleen. Elämme välitilassa, entisen ja nykyisen maailmanmenon puristuksessa. Onko se ahdistusta, henkistä levottomuutta tai jotakin muuta? Yksin kotona murjottaessa ja kuunnellessa radiosta, kuinka monta tuhatta ihmistä on jälleen kuollut, väkisinkin synkistyy. Kun töitäkin hoidellaan vain koneen välityksellä, niin mekaanistahan se vuorovaikutus on. Tunnepuoli, ilmeet, eleet ja huumorikin kuihtuvat.
Tänään pitäisi opiskella valtuuston sähköistä kokoustamista. Monimutkaisilta nuo kokousohjeet näyttävät. Pitää olla käytössä kaksi järjestelmää. Toinen on kokousjärjestelmä Selma. Siihen on puhelinsoittojen, käyttäjätunnuksien ja salasanojen avulla tunnistauduttava. Vähän niin kuin pankkiasioinnissa nykyään. Sitten tarvitaan kuva- ja puheyhteys erikseen Teams-järjestelmässä. Hankalaksi menee. Valtuustoon ei taida kannatta enää vanhuksien pyrkiä, heillä kun tuppaavat olemaan nuo digiasiat heikolla tolalla. Kyllä paikan päällekin voi ikäihminen mennä kokoustamaan, mutta omalla riskillä tietysti. Hallitus antoi oikein erikoisluvan kuntien valtuutetuille liikkua ikärajoista välittämättä.
Bussit sentään näyttävät liikkuvan Ne kiertävät tuttua reittiään tyhjillään. Pääsevät työikäiset töihin, tai ne, joilla vielä on töitä. Kuinka kauan yhteiskunta kestää tyhjäkäyntiä, on tullut moneen kertaan mietittyä. Euroopassa on viime vuosisadalla sodittu vuositolkulla, joten siitä päätellen kyllä tässä vuosikin saatetaan kitkutella. Ei raha maailmasta lopu. Eri juttu on sitten, jos amerikkalainen yhteiskunta simahtaa. Silloin on maailman asiat rempallaan. Maailman talousveturin pitäisi pysyä vauhdissa, muuten maailman talouspyörät eivät pyöri.
Kasvava huoli on myös läheisistä. Korona ei näytä välittävän ihmisen iästäkään, nuoriakin on kuollut. Yhteiskunta välttelee yleensä kuolemasta puhumistakin. Nyt siitä on ihmisten pakko keskustella. Kuolema on keskellämme ja meistä vanhuksista tai iäkkäistä useimmat ovat ihan konkreettisesti äkkilähdön äärellä. Jos tauti tarttuu, hengityskoneita varmaan löytyy, mutta kestävätkö sisäkalut, on jo toinen kysymys. Koneeseen laitto on niin suuri rasitus, että esimerkiksi munuaiset tai maksa saattavat pettää.
Kainuussa flunssaa kutsutaan ”romuskaksi”. Haluaisin antaa koronalle lempinimeksi tämän ilmaisun. Minusta se kuvaa paremmin tautia kuin sivistynyt covid19.
Esa Kanerva
