29.7.2020
Kesä siintyy pikkuhiljaa kohti syksyisempiä kelejä. Elokuu on monesti ollut kesän lämpimin kuukausi, nyt näyttää kosteammalta ja viileämmältä. Mitä tästä kesästä jäi mieleen? Ehdottomasti mieleen painuvin oli Euroopan sisäinen taistelu rahasta. Pari viikkoa väännettiin teatraalisesti, kuka saa mitäkin. Velkaa tai namusia oli tarjolla, tietenkin ilmaisia karkkeja haluttiin eniten. Jokaisen valtion pääministeri halusi säilyttää kotimaassaan kasvonsa ja tuoda tuliaisiksi kultakääreisiin paketoidun neuvottelutuloksen. Paketissa oli tuliaisena ilmaista tai lahjotettua rahaa. Pitää miettiä, mitä ne pääministerit ihan oikeasti toivat kansoilleen.
Raha on nykyisin bittijonoja servereissä. Jo paljon aikaisemmin on luovuttu ns. kultakannasta, jossa rahan vakuutena oli kultaa keskuspankin holveissa. Dollarissa on teksti ”Jumalaan me luotamme” ja valtionvarainministerin allekirjoitus. Rahassa ja taloudessa on siis luottamuksesta rahajärjestelmään, ei muusta konkreettisesta. Eli valtiot neuvottelivat luottamuspääomasta ja sen jakamisesta.
Tuliaisten jakamisen jälkeen alkoi Suomessakin ns. liittovaltiokeskustelu. Väitettiin, että jos Unioni ottaa yhteistä velkaa ja asettaa yhteisiä veroja, se johtaa syvempään yhteistyöhön valtioiden kesken. En olisi kovin huolissani syventyvästä yhteistyöstä, koska ”liittovaltioita” ja imperiumeja on ollut kautta koko ihmiskunnan historian. Tässä saatetaan vain toistaa luonnollista maailman järjestystä ja yhteiskunnallista kehitystä.
Jos asiaa katsoo pitemmästä historiallisesta perspektiivistä, yhteiskunnat ovat olleet koko ajan liikkeessä joko imperiumin suuntaan tai niiden pirstaloitumiseen. Hajoamisen jälkeen tyhjiön on täyttänyt toinen syntynyt valtakeskittymä. Lähimenneisyydestä löydämme brittiläisen, hollantilaisen portugalilaisen, kiinalaisen, neuvostoliittolaisen ja amerikkalaisen imperiumin. Tulevaisuutta rakennetaan ehkä Suur-Kiinan imperiumin synnyttämiseksi. Kiinalla on ainakin suunnitelmat ja halut rakentaa koko maailman kattava kiinalainen valtakeskittymä. Euroopan Unioni saattaa olla välivaihe tässä historiallisessa jatkumossa.
Jos kuitenkin tarkastellaan eurooppalaisia valtioita lähempää ja yritetään keksiä kansallisvaltioille yhteisiä nimittäjiä, niitä on ainakin raha, uskonto ja usko markkinatalouteen. Vahvin on kuitenkin raha, joka yhdistää. Raha toimii välikätenä ja kiihokkeena, joka saa ylipäätään ihmiset tekemään yhteistyötä. Yhteistyö kuulostaa korvissa hyvältä ja tavoiteltavalta tilanteelta. Siihenkin liittyy pimeä puoli. Unionissakin on huomattu, että kaikkea ei voi kuitenkaan mitata rahassa. Esimerkiksi oikeusvaltioperiaatetta ja vapaata tiedonvälitystä ei voi ostaa eikä myydä. On hyvä, että rahan jakamiseen edes yritettiin kytkeä vaatimus oikeusvaltioperiaatteen noudattamisesta.
Tuntuu pahalta, että Italiassa perustettiin heti neuvottelujen jälkeen uusi puolue ajamaan Italian eroa unionista. Italia oli rahallisesti mitattuna suurin voittaja ja saa satoja miljardeja ”paikkamaan” korona-tuhoja kansantaloudelle. Tosin nyt ei taida olla kysymys paikkaamisesta, vaan yrityksestä lääkitä kroonista tautia. Italia on hoitanut talouttaan kauniisti sanottuna suuripiirteisesti. Hetki sitten maata johti koomikko Peppe Grillo, jolla oli aivan hulvattomia ajatuksia maansa talouspolitiikasta. Se sattuu, kun vanhan suomalisen sanonnan mukaan ”syöttävää kättä purraan”.
Ei ollut kaunista luettavaa Suomenkaan sisäinen keskustelu. Perusuomalaiset syyttivät pääministeriä perustuslain rikkomisesta ja suuren valiokunnan ohjeiden noudattamatta jättämisestä. Oikeusoppineet ja eduskunnan puhemies eivät heränneet toimimaan suuresta huudosta huolimatta. Eduskunnan lomaa ei keskeytetty ja oikeusasiamies kertoi asiaan ehdittävän palata lomien jälkeenkin. No, eivät suuret sanat suuta halkaise ja ryhmänjohtaja Tavion puheet voi jättää omaan arvoonsa.
Pistän mielikuvituksen töihin. Olisi kivaa tietää ja hinnoitella luottamuksen hinta. Kahdella yksiköllä luottamusta saa jotakin. Miksei abstraktiollakin voisi olla jokin konkreettinen arvo? Kaikki haluavat rahaa, koska kaikki muutkin haluavat saada aina rahaa. Jospa maailmassa haluttaisiinkin ostaa luottamuspääomaa, jota kaikki muutkin haluaisivat. Nykyinen kaupankäynti ja vaihdanta perustuvat kuitenkin ihan konkreettisesti uskoon ja luottamukseen. Eli siihen, että rahalla on jokin arvo ja se toimii universaalina vaihdon välineenä.
Esa Kanerva
Kesä siintyy pikkuhiljaa kohti syksyisempiä kelejä. Elokuu on monesti ollut kesän lämpimin kuukausi, nyt näyttää kosteammalta ja viileämmältä. Mitä tästä kesästä jäi mieleen? Ehdottomasti mieleen painuvin oli Euroopan sisäinen taistelu rahasta. Pari viikkoa väännettiin teatraalisesti, kuka saa mitäkin. Velkaa tai namusia oli tarjolla, tietenkin ilmaisia karkkeja haluttiin eniten. Jokaisen valtion pääministeri halusi säilyttää kotimaassaan kasvonsa ja tuoda tuliaisiksi kultakääreisiin paketoidun neuvottelutuloksen. Paketissa oli tuliaisena ilmaista tai lahjotettua rahaa. Pitää miettiä, mitä ne pääministerit ihan oikeasti toivat kansoilleen.
Raha on nykyisin bittijonoja servereissä. Jo paljon aikaisemmin on luovuttu ns. kultakannasta, jossa rahan vakuutena oli kultaa keskuspankin holveissa. Dollarissa on teksti ”Jumalaan me luotamme” ja valtionvarainministerin allekirjoitus. Rahassa ja taloudessa on siis luottamuksesta rahajärjestelmään, ei muusta konkreettisesta. Eli valtiot neuvottelivat luottamuspääomasta ja sen jakamisesta.
Tuliaisten jakamisen jälkeen alkoi Suomessakin ns. liittovaltiokeskustelu. Väitettiin, että jos Unioni ottaa yhteistä velkaa ja asettaa yhteisiä veroja, se johtaa syvempään yhteistyöhön valtioiden kesken. En olisi kovin huolissani syventyvästä yhteistyöstä, koska ”liittovaltioita” ja imperiumeja on ollut kautta koko ihmiskunnan historian. Tässä saatetaan vain toistaa luonnollista maailman järjestystä ja yhteiskunnallista kehitystä.
Jos asiaa katsoo pitemmästä historiallisesta perspektiivistä, yhteiskunnat ovat olleet koko ajan liikkeessä joko imperiumin suuntaan tai niiden pirstaloitumiseen. Hajoamisen jälkeen tyhjiön on täyttänyt toinen syntynyt valtakeskittymä. Lähimenneisyydestä löydämme brittiläisen, hollantilaisen portugalilaisen, kiinalaisen, neuvostoliittolaisen ja amerikkalaisen imperiumin. Tulevaisuutta rakennetaan ehkä Suur-Kiinan imperiumin synnyttämiseksi. Kiinalla on ainakin suunnitelmat ja halut rakentaa koko maailman kattava kiinalainen valtakeskittymä. Euroopan Unioni saattaa olla välivaihe tässä historiallisessa jatkumossa.
Jos kuitenkin tarkastellaan eurooppalaisia valtioita lähempää ja yritetään keksiä kansallisvaltioille yhteisiä nimittäjiä, niitä on ainakin raha, uskonto ja usko markkinatalouteen. Vahvin on kuitenkin raha, joka yhdistää. Raha toimii välikätenä ja kiihokkeena, joka saa ylipäätään ihmiset tekemään yhteistyötä. Yhteistyö kuulostaa korvissa hyvältä ja tavoiteltavalta tilanteelta. Siihenkin liittyy pimeä puoli. Unionissakin on huomattu, että kaikkea ei voi kuitenkaan mitata rahassa. Esimerkiksi oikeusvaltioperiaatetta ja vapaata tiedonvälitystä ei voi ostaa eikä myydä. On hyvä, että rahan jakamiseen edes yritettiin kytkeä vaatimus oikeusvaltioperiaatteen noudattamisesta.
Tuntuu pahalta, että Italiassa perustettiin heti neuvottelujen jälkeen uusi puolue ajamaan Italian eroa unionista. Italia oli rahallisesti mitattuna suurin voittaja ja saa satoja miljardeja ”paikkamaan” korona-tuhoja kansantaloudelle. Tosin nyt ei taida olla kysymys paikkaamisesta, vaan yrityksestä lääkitä kroonista tautia. Italia on hoitanut talouttaan kauniisti sanottuna suuripiirteisesti. Hetki sitten maata johti koomikko Peppe Grillo, jolla oli aivan hulvattomia ajatuksia maansa talouspolitiikasta. Se sattuu, kun vanhan suomalisen sanonnan mukaan ”syöttävää kättä purraan”.
Ei ollut kaunista luettavaa Suomenkaan sisäinen keskustelu. Perusuomalaiset syyttivät pääministeriä perustuslain rikkomisesta ja suuren valiokunnan ohjeiden noudattamatta jättämisestä. Oikeusoppineet ja eduskunnan puhemies eivät heränneet toimimaan suuresta huudosta huolimatta. Eduskunnan lomaa ei keskeytetty ja oikeusasiamies kertoi asiaan ehdittävän palata lomien jälkeenkin. No, eivät suuret sanat suuta halkaise ja ryhmänjohtaja Tavion puheet voi jättää omaan arvoonsa.
Pistän mielikuvituksen töihin. Olisi kivaa tietää ja hinnoitella luottamuksen hinta. Kahdella yksiköllä luottamusta saa jotakin. Miksei abstraktiollakin voisi olla jokin konkreettinen arvo? Kaikki haluavat rahaa, koska kaikki muutkin haluavat saada aina rahaa. Jospa maailmassa haluttaisiinkin ostaa luottamuspääomaa, jota kaikki muutkin haluaisivat. Nykyinen kaupankäynti ja vaihdanta perustuvat kuitenkin ihan konkreettisesti uskoon ja luottamukseen. Eli siihen, että rahalla on jokin arvo ja se toimii universaalina vaihdon välineenä.
Esa Kanerva
