27.9.2020
Petteri Orpo ja Elina Lepomäki esittävät haastatteluissa naama vakavana paikallista sopimista ongelman ratkaisuksi mitä moninaisempiin kysymyksiin. Ei silti, kyllä tätä mantraa kuullaan Kepunkin suunnasta. Tuore puheenjohtaja Annika Saarikko viljelee tätä termiä mieluusti haastatteluja antaessaan. Miksi toimittajat eivät ymmärrä kysyä paikallisen sopimisen sisällöstä. Mitä se Orpon tai Saarikon mielestä oikein tarkoittaa? Jos tätä heiltä kysyttäisiin, vastaus voisi sisältää poliittista jargonia tyyliin, ”se tarkoittaisi sitä, että työpaikoilla päästäisiin ihan aidosti sopimaan asioista ja työpaikkojen säilyttämisestä. Nythän yleissitovuus estää järjestäytymättömiä yrityksiä käyttämästä niitä joustoja, joista järjestäytyneet työnantajat voivat sopia.” Mutta mitä Petteri tarkoittaa oikeasti, kun hän puhuu paikallisesta sopimisesta? Minä suomennan, hän tahtoo työehtojen heikennyksiä ja palkanalennuksia vastineeksi työpaikkojen säilyttämisestä.
Koska tavallinen mansen mies ei tiedä paikallisesta sopimisesta, saati, mitä Lepomäki sillä tarkoittaa, poliitikon on turvallista käyttää termiä huolettomasti ja pelkäämättä heti tulla lynkatuksi. Hänen keskeinen vaatimus on, että työntekijät itse tai heidän edustajansa voisivat suoraan neuvotella työnantajan edustajien kanssa. Ammattiliitot taas edellyttävät, että työntekijöitten puolesta neuvottelee luottamusmies, koska hän on saanut koulutuksen oman sopimuksensa sisällöstä sekä tietää työelämää koskevat lait. Tämä taas ei käy esimerkiksi Suomen Yrittäjille eikä Lepomäelle. Miksei? He haluavat ”sopia”, lue sanella, suoraan työntekijän kanssa.
Yleissitovuus on kirosana, koska se takaa työntekijälle työehtojen minimiturvan myös järjestäytymättömissä yrityksissä. Paikallinen sopiminen onnistuisi myös näissä firmoissa, jos neuvottelijana olisi luottamusmies. Suomessa on yli 90 prosenttia yrityksistä pienyrityksiä, joissa työskentelee muutama työntekijä. Eivätkä nämä yrittäjät yleensä järjestäydy työnantajaliittoihin. Mikäli tällaisissa työpaikoissa paikallista sopimista laajennettaisiin isännän ja työntekijän väliseksi toiminnaksi ilman yleissitovia työehtosopimuksia, se olisi todella kylmää kyytiä työntekijöille.
Sopiminen on lähtökohtaisesti tasaveroisten kumppanien välistä ”vääntöä” sopimusehdoista. Myyjän ja ostajan roolit kaupan teossa on hyvä esimerkki kummankin osapuolen mahdollisuuksista vaikuttaa aidosti sopimuksen, kauppakirjan, sisältöön. Duunarin ja toimitusjohtaja tai omistajan välinen sopiminen ei ole lähelläkään tasapainoa, koska omistajalla on takataskussaan valttikortit tai täyskäsi. Ensinnäkin omistajalla on paljon enemmän tietoa mm. yrityksen taloudesta, taloudellisesta asemasta, tilauksista ja veloista. Ja mahdollisuudet painostaa mitä erilaisemmin keinoin lomautuksista irtisanomiseen. Kysymys on oikeastaan ”Rahat tai henki” -asetelmasta. Tätäkö käytäntöä Petteri haluaa suomalaiseen työelämään?
Hedelmällinen neuvotteleminen edellyttää osapuolilta aina toistensa kunnioittamista, luottamusta ja toimivia vuorovaikutussuhteita. Paikallinen sopiminen voisi siis edetä, yhdessä tekemällä, työpaikoilla työehtosopimusten raameissa kummankin osapuolen kannalta järkeviä sopimuksia. Nyt näin ei tapahdu, koska valmiuksia ei ole kummallakaan osapuolella, työntekijät eivät ksinkertaisesti halua neuvotella, yleensä työehtojen heikennyksistä ja työnantajat puolestaan eivät halua neuvotella siksi, että he haluavat sanella ratkaisut. Mutta olisi Kokoomuksenkin syytä lopettaa tuo poliittinen höpinä paikallisesta sopimisesta, jolla voitaisiin ratkaista työllisyyskysymykset ja Suomen talousongelmat. Oksettaa! Suomen Yrittäjillekin Sipilä tarjosi ratkaisumallia, jossa järjestäytymättömät yritykset voisivat sopia luottamusmiehen kanssa työehtojen joustoista, ei kelvannut. Mikä taas tarkoittaa sitä, että yrittäjillä ei ole tarkoituskaan neuvotella reilusti eikä ainakaan palkankorotuksista.
Julkisella sektorilla neuvottelijana työskennelleenä muistan hyvin paikallisen sopimisen paradoksin. Ensinnäkin sen, että ei niissä koskaan mitään parannuksia tarjoiltu. Enimmäkseen ne koskivat säästöjä ja leikkauksia. Ikävää oli se, että lopputulos oli jo etukäteen määritelty. Pitää saada esimerkiksi 40 miljoonaa euroa kasaan työehtoja heikentämällä. Miten siihen päästään, saatte ja voitte keinot neuvotella. Oliko se tasavertaisten osapuolten yhdenvertaista sopimista, ei ollut, vastaan heti. Siksi näen aina sinistä, kun kuulen poliitikon suusta sanan, paikallinen sopiminen.
Esa Kanerva
Pari sanaa paikallisesta sopimisesta
