Sekasortoinen valtuuston kokous

                                                                                                                                           23.2.2021

Eilinen valtuuston kokous kesti kuutisen tuntia. Keskustelu kävi kuumana ja enimmäkseen ohi aiheen, väitti kuka mitä muuta tahansa. Kun käsiteltiin muutoksia vuoden -21 talousarvioon eli edelliseltä vuodelta käyttämättä jääneiden määrärahojen budjetoinnista uudelleen, jotta hankkeet voidaan toteuttaa loppuun suunnitellusti, puhuttiin kaikesta muusta. Ei näistä muutoksista luulisi syntyvän muutaman tunnin keskustelua. Mutta kun syntyi. Sikisi moneen suuntaan polveileva ja poukkoileva teatteriesitys. Päällimmäisenä aiheena oli, Aamulehden esiin nostama, keskeneräinen julkisomisteisten yhtiöitten asema tulevassa sote-uudistuksessa.

Aiheesta vyöryttivät etenkin kokoomuslaiset ja perussuomalaiset. Pääministeriäkin huudettiin apuun, kun hän osallistui kokoukseen valtuutettuna. Kysymyksessä on ongelma, joka syntyy perustuslaillisesti siitä, että yksityisiä ja julkisia yhtiöitä ei voi asettaa eri asemaan palveluita tilatessa. Kaikki olivat valtuustossa yhtä mieltä, että Coxan, Sydänsairaalan ja Fimlabin asema täytyy säilyttää. Miksi siis kuluttaa valtuuston aikaa tästä kinaamiseen? Asia ratkaistaan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja perustuslakivaliokunnassa Arkadianmäellä. Jos kysymys oli viestinnästä tai vaikuttamisesta, kyllä Helsingissä tämä ongelma tunnetaan. Ja on luvattu, että ongelma ratkaistaan valiokuntakäsittelyn aikana. Kansanedustaja Ilmari Nurminen lupasi, että asiaan löydetään positiivinen ratkaisu puhuessaan Toveriseuran helmkuun kuukausikokouksessa.

Kysymys oli vaalien läheisyydestä. Haluttiin nostaa näyttävä paikallinen asia ja valtakunnallinen päätöksenteko keskiöön. Tampereen valtuustossa käytiin poliittista keskustelua valtakunnan päätöksentekoon liittyvästä asiasta. Perussuomalaiset haluavat kaataa hallituksen. Valtuutettu Vallin mainitsikin asiasta eilen. Kokoomus haluaa kantaa valtuutettu Marinin niskaan tulisia hiiliä valtakunnan politiikan synneistä. Pääministerin kuntavaaliehdokkuuden pelko on suuri. Tehdään kaikki voitava ja vähän enemmänkin hänen kunigastien katkaisemiseksi.

Mikä merkitys on sitten valtuuston keskustelu arvolle se, että yksittäinen valtuutettu voi heitellä taloudellisia lukuja ihan hatustaan. Aarne Raevaara voi väittää sata miljoonaa kuluneen esimerkiksi tavara-aseman siirtoon. Kun hänelle siitä huomautettiin, ei hän ota opiksi. Luulisi kaikille valtuutetuille olevan selvä, että pyritään puhumaan totta. Useassa pykälässä Aarne vaati myös päätöksen lykkäämistä seuraavalle valtuustolle. Kukin valtuusto tekee oman kautensa tarpeelliset päätöksensä ajallaan. Sitten on asia erikseen nämä palkkio- ja palkkauskysymykset. Oli päivänselvää, että Lassi Kaleva esitti, että korotuksia tehdä. Kyllä Lassi on etukäteen osannut varmistaa, että enemmistö on päätösesityksen tukena ja hänen esityksestään ei ole vaaraa hänen henkilökohtaisille tuloilleen. Kansalle voi sitten jälkikäteen pullistella tai mainostaa radiossa, että me vastustimme ökypalkkoja. Olisikohan tämä populismia parhaimmillaan ja pahimmillaan?

Eilisestä kokouksesta jäi paha mieli. Useat puheenvuorot olivat hyökkääviä ja tylyjä. Ei osattu pysyä asiassa ja osin kokous oli sekasortoinen näytelmä toisiaan toistavia vuorosanoja. Missä oli kohteliaisuus ja toista valtuutettua kunnioittava asenne? Tämän esityksen perusteella sanoisin valtuustolle, että ”Ei jatkoon!”

Esa Kanerva