18.5.2021
Kuntavaaliehdokas valitaan monesti mielikuvien ja vaalikoneen vastausten perusteella. Olen tässä kohtaa siinä onnellisessa asemassa, että olen saanut henkilökohtaisesti tuntea ehdokkaani jo vuosia. Monien hyvien demariehdokkaiden joukosta Atanas on seuloutunut ehdokkaakseni monin vahvoin perustein.
Ihminen, joka on kokenut kovia elämässään, ymmärtää paremmin myös toisen ihmisen hätää ja tuskaa. Atso on joutunut pakenemaan Balkanilta ja tullut Suomeen entisen Jugoslavian hajottua 1992. Hän joutui siellä hengenvaaraan ja poliittisten vainon kohteeksi mielipiteittensä johdosta. Miltä tuntuu ihmisestä, joka kerralla menettää kaiken? Tulla vieraaseen maahan kielitaidottomana, rahattomana ja kaiken omaisuutensa menettäneenä. Elämä oli aloitettava tyhjästä, jäljellä olivat vain tyhjät kädet ja terävä pää.
Atanakselle oli tärkeää sulautua suomalaiseen yhteiskuntaan ja opetella kieli. Näitten tavoitteiden puolesta hän teki lujasti töitä, muitten sekalaisten töitten ohessa. Hän halusi elättää itsensä ja perheensä. Vuoden 2004 vaaleissa hän lähti ehdokkaaksi demareitten listoille ja tuli valituksi. Näistä vaaleista lähti hänen poliittinen uransa nousukiitoon.
Minkälainen ihminen Aleksovski on? Uskallan vastata tähän kysymykseen. Miksi hän on ehdokkaani, johtuu pitkälti siitä, että luotan omaan ihmistuntemukseeni. Olen työskennellyt ihmisten parissa 40 vuotta. Kaikista tärkein arvo maailmassa on ihmisen kunnioittaminen. Ihmisarvon kunnioittaminen on Atsolla sisäänrakennettu ominaisuus. Hän kohtaa kaikki ihmiset yksilöinä, huomio heidät omalla tavallaan eri elämän tilanteissa ja toimii kunnioittavasti. Kannustava puristus olkapäässä tuntuu hyvältä.
Toinen kunnioitettava ominaisuus Atsolla on pitkäjänteisyys ja sitkeys. Ei anneta periksi, ei varsinkaan, jos ollaan oikealla asialla. Näihin ominaisuuksiin liittyy kiinteästi yhteistyökyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Sinnikkyys yhdistettynä hyviin vuorovaikutustaitoihin on tehnyt Atanaksesta hyvän neuvottelijan. Ei hyvän, vaan erinomaisen vaikutusvaltaisen tuloksen tekijän ja asioitten edistäjän. Esimerkkejä löytyy, Atanas neuvotteli ennen viime vaaleja Kunnallisjärjestön puheenjohtajana sopimuksen poliittisten ryhmien kesken, eniten ääniä saanut ryhmä saa pormestarin paikan. Lyly voi olla kiitollinen paikastaan Atsolle, koska vaalien tulos oli täpärä, vain muutama sata ääntä Kokoomuksen ja demareitten välillä. Tulevien vaalien jälkeen ei nyt ole vastaavan kaltaista sopimusta. Nykyinen ryhmyri Salmi ei ole kyennyt vastaavan kaltaiseen diiliin ryhmien kesken kuin Atanas. Kunnallisjärjestön puheenjohtajana Atso voitti kahdet vaalit ja hoiti järjestön talouden kuntoon.
Yksi politiikan tärkeä työkalu on luottamus. Aleksovski tunnetaan porvareittenkin joukossa jämptinä ja sanansa mittaisena miehenä. Atso on saanut luottamusta joka puolella poliittista kenttää. Politiikka haluaa kuitenkin tasapäistää, jos jonkun nuppi alkaa politiikan ytimessä nousta reilusti yli muiden, alkaa päitä putoilemaan ja ajojahti alkaa, syyt löydetään aina! Niin Atsonkin kohdalla. Aamulehti värvättiin toimijaksi ja ilmiantoja vuodettiin lehteen. Keitettiin myrkkysoppa ja sitä yritettiin juottaa Atsolle. Kampittajat saivat lopulta syödä omat keitoksensa! Niin hallinto-oikeus kuin hovioikeus antoivat Atanakselle puhtaat paperit. Hallinto-oikeus hylkäsi syytökset vaalikelvottomuudesta ja hovioikeus antoi vapauttavan tuomion sekä määräsi mittavat korvaukset asianomaiselle. Kesäkuun vaalit käydään Atanaksen osalta puhtaalta pöydältä.
Atanas ja Atanaksen perhe joutuivat epäinhimillisen myllytyksen kohteeksi prosessissa. Omastakaan ryhmästä ei empatiaa juuri herunut. Voi millainen paineensietokyky Atsolla on! Hän pystyi koko ajan ehjänä ja toimintakykyisenä. Mikä tärkeintä, hän säilytti kykynsä kunnioittaa edelleen ihmistä eikä lähtenyt syyttelemään ketään. Kunnioitettavaa!
Perhe ja nuoret ovat Atsolle tärkeitä elämän kiintopisteitä. Hän haluaa kasvattaa lapsensa, työn ja pojan, hänelle rakkaassa kotikaupungissaan Tampereella. Hän haluaa maksaa ”velkaansa” uudelle kotimaalleen tekemällä arkityötään ja yhteiskunnallista vaikuttamistyötä. Nuoria hän haluaa innostaa urheiluun ja kasvattaa heitä valmentajana. Atanas haluaa muuttaa Tampereen kaikille hyvinvoivaksi ja mahdollisuuksia täynnä olevaksi kaupungiksi. Atanas sai viime vaaleissa yli 1000 ääntä. Kaksinkertaistetaan äänipotti ja annetaan Atsolle mahdollisuus linjata valtuustossa demareitten politiikkaa yhteistyökyisempään ja tuloksellisempaan suuntaan kuin nykyisin.
Esa Kanerva, joka antaa äänensä numerolle 155!
Atso on ehdokkaani seuraavissa kuntavaaleissa
Urheilupolitiikkaa ja bisnestä
9.5.2021
Kansa tykkää urheilumiehistä- ja naisista. Suomessa on pilvin pimein ollut ja on menestyneitä urheilijoita valtuustoissa ja kansanedustajina. Esimerkkeinä löytyy Mietaata ja Asellin Markoa. Presidentin hommaan ei ole ainakaan haitaksi osallistuminen urheilupolitiikkaan. Mainittakoon Kekkosen vahva aktiiviurheilu-ura ja sen jälkeen urheiluvaikuttajana toimiminen. Mallimaana urheilun, politiikan ja bisneksen yhdistämisestä käy Yhdysvallat. Siellä on pitkät perinteet urheilun ja politiikan kiinteästä liitosta. Suomessakin ollaan menossa yhä tiiviimmin rahan teon, vallan ja politiikan keskenään sekoittamiseen. Kansalainen saattaa nähdä poliitikon puhtaasti urheilumiehenä eikä muista sitä tosiasiaa, että hän on myös yhteiskunnallinen vaikuttaja. Urheiluseurat asemoivat itseään mielellään jonkun tunnetun vaikuttajan syliin ja valitsevat heitä puheenjohtajikseen. Operaatiolla on tarkoitus vaikuttaa poliitikon avulla yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Avustukset ja tuet kulkevat poliittisen koneiston läpi. Jokaisen eteenpäin urallaan haluavan nuoren poliitikon kannattaa verkostoitua urheilumaailmaan. Kannattaa käydä näyttäytymässä ennen vaaleja, vaikka jääkiekkomatseissa ja ainakin yrittää näytellä fanaattista kiekkomiestä, ellei sitten ole aidosti sitä.
Urheilua on käytetty hyväksi kansainvälisesti propagandatarkoituksessa kautta aikojen. Hitler vihasi urheilua ja piti sitä vapaamuurareitten hömpötyksenä. Hän ymmärsi kuitenkin olympialaisten mahdollisuudet markkinoida omaa rotupolitiikkaansa ja arjalaisen rodun ylivertaisuutta. Vähän propagandahaave meni pieleen Jesse Owensin takia. Vuoden 1936 olympialaiset oli natseista huolimatta onnistuttu saamaan Saksaan. Hitlerillä itsellään ei ollut osaa eikä arpaa maan isännäksi valintaan. Toisena esimerkkinä käyttäisin Sotsin talviolympialaisia Putinin politiikan markkinoijana. Koko kisat olivat Venäjän hallinnon tekemät Potemkinin kulissit. Eri kisat ovat aiheuttaneet lukuisia boikotteja ja poliittisia manöövereitä. Viimeisin lienee jääkiekon MM-kisojen peruuntuminen Valko-Venäjän Minskissä poliittisista syistä, presidentti Lukasenkon raakojen otteiden ja vaalien väärentämisen johdosta. Myös itse urheilijat ovat osoittaneet mieltään aatteensa puolesta olympialaisissa, niin sukupuolisen vapaan suuntautumisen kuin mustan väestönosan puolesta.
Onko urheilu nykyajan uskonto? Olen seurannut lähipiirin urheiluhulluja. Kyllä he ovat fanaattisia persoonia. En tiedä, mitä tarvetta tai tyhjyyttä he täyttävät omassa sielussaan lähinnä penkkiurheilulla ja urheilun seuraamisella, ei itse urheilemalla. Kantaa otetaan jonkun joukkueen puolesta tai nostamalla joku urheilija jumalan asemaan. Tästä asemasta urheilusankarin on kohtalaisen helppo siirtyä politiikan tekoon. Häntä seuraa sinne innostunut joukko uskollisia ihailijoita ja äänestäjiä. Tiedoilla, taidoilla tai poliittisella osaamisella ei ole niin väliä. Urheilusaavutukset riittävät pätevyydeksi tehdä esimerkiksi eduskunnassa isoja ja merkittäviä yhteiskunnallisia päätöksiä. Olympiamitali on pääsylippu tai avain melkein mihin vain. Urheiluun liittyy nykyisin vahva kaupallisuus. Itse asiassa jo hyvin pitkään raha on ollut mukana urheilukuvioissa. Itse Paavo Nurmi loi itsestään myyvän brändin ja hänestä tuli miljoonamies. Urho Kekkonen toimi hänen oikeusavustajanaan Nurmen ollessa syytettynä ammattiurheilusta ja rahakorvauksista. Jenkeissä eri urheilulajit ja seurat ovat satojen miljoonien dollareitten bisnestä. Joukkueita ostetaan ja myydään. Poliitikot ovat urheilupomojen ystäviä, koska amerikkalainen jalkapallo, baseball ja koripallo ovat vahva osa amerikkalaista kulttuuria ja osallistumalla näyttävästi heidän seurassaan kilpailuihin, myönteinen julkisuus on taattu. Suomi seuraa perässä. Urheilu-uutisia raportoidaan jokaisessa uutislähetyksessä maailman uutisten rinnalla. Kilpaurheilulle luodaan imagoa ihmisen elämän olennaisuutena ja josta tulee sekunnilleen tietää, kuka tai mikä joukkue voitti minkäkin. Ja heti perään kaupallisia tiedotteita ja kertomuksia jääkiekkoilija Pekka Rinteen miljoonatienesteistä. Nämä palkat toimivat nuorille jääkiekkoilijoiden aluille ja heidän vanhemmilleen samanlaisina unelmina kuin viikon lottorivin täyttäminen.
Urheilu on politiikan teon väline eikä niitä voi erottaa toisistaan. Olen seurannut Helsingin väistyvän pormestarin Jan Vapaavuoren uraa ja poliittista menestystä. Sujuvasanainen mies ja kovaotteinen, jopa lähimmille työtovereilleen. Tyypillinen ei-mies ja vastarannan kiiski. Hallitus ei ole mitään ja sote-uudistus on sieltä ”jostakin”. Tästähän kansa tykkää. Mutta niin on vain hänkin löytänyt urheilukiinnostuksen itsestään. Rajun vaalikamppailun tuloksena Vapaavuori valittiin Suomen olympiakomitean puheenjohtajaksi viime vuonna. Hän seuraa tässä Urho Kekkosen jalanjälkiä. Kekkonenhan vaikutti 1930-luvulla samassa hommassa. Olisiko Jannella jotakin takaa-ajatusta hakeutuessaan tähän urheilupestiin? Kukapa tietää? Miten käy Kummolan Kalen pormestarihaaveille? Hän on urheiluansioittensa vuoksi varteenotettava ehdokas tähän paikalliseen virkaan. Ääniä tulee sekä oikealta että vasemmalta. Yhteinen nimittäjä on jääkiekko, ehdokkaan puolueesta niin väliä, riittää kun on hyvä jätkä ja ymmärtää lätkän päälle.
Urheilija on luotettava äänestettävä. Hän on todennäköisesti elämässään kurinalinen suorittaja ja tottunut kieltäytymään houkutuksista. Hän tottelee aikatauluja, syö ja menee nukkumaan samalla kellonlyömällä. Hän on fysiikaltaan täydellinen ja ulkoiselta olemukseltaan ihailtava. Kun hän on saattanut vielä suorittaa opintoja ja omaa sulavan käytöksen, hän on nykyihmisen valmis roolimalli. Miksi urheilija on valmis rääkkäämään ruumistaan ja kieltämään itseltään ns. makean elämän, on hyvä kysymys. Oletan, että osalla urheilijoita on motiivi vain julkisuus, raha ja kuuluisuus, osalla saattaa olla pitkäjänteisempiäkin suunnitelmia. Urheilijan persoonaan liittyy keskeisesti kilpailuvietti ja voittaminen. Urheilu-uran jälkeen saattaa olla houkutus ja luontainen valinta hakeutua politiikan kilpakentille. Urheilu on tuonut tunnettuutta. Politiikassa saa taklata ja kampittaa kanssakilpailijaa ihan vapaasti, jäähyjä ei yleensä jaeta. Esimerkiksi maratoonari ja karateka Jan Vapaavuorta on syytetty kovista kyynärpäistä, häntä ei ole hyllytetty politiikassa niitten takia. Yksityiselämässä kylläkin on tullut ehdollista turpiin pistämisestä. Mutta politiikassa kyynärpäätaklaukset ovat sallittuja.
Johtopäätös yllä olevasta on se, että urheilu, bisnes, politiikka ovat samaa puuta ja puu kasvaa ajan kuluessa. Oletettavaa on, että purjehtija Multaloita löytyy yhä enemmän poliittisen päätöksenteon ytimistä.
Esa Kanerva
Kansa tykkää urheilumiehistä- ja naisista. Suomessa on pilvin pimein ollut ja on menestyneitä urheilijoita valtuustoissa ja kansanedustajina. Esimerkkeinä löytyy Mietaata ja Asellin Markoa. Presidentin hommaan ei ole ainakaan haitaksi osallistuminen urheilupolitiikkaan. Mainittakoon Kekkosen vahva aktiiviurheilu-ura ja sen jälkeen urheiluvaikuttajana toimiminen. Mallimaana urheilun, politiikan ja bisneksen yhdistämisestä käy Yhdysvallat. Siellä on pitkät perinteet urheilun ja politiikan kiinteästä liitosta. Suomessakin ollaan menossa yhä tiiviimmin rahan teon, vallan ja politiikan keskenään sekoittamiseen. Kansalainen saattaa nähdä poliitikon puhtaasti urheilumiehenä eikä muista sitä tosiasiaa, että hän on myös yhteiskunnallinen vaikuttaja. Urheiluseurat asemoivat itseään mielellään jonkun tunnetun vaikuttajan syliin ja valitsevat heitä puheenjohtajikseen. Operaatiolla on tarkoitus vaikuttaa poliitikon avulla yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Avustukset ja tuet kulkevat poliittisen koneiston läpi. Jokaisen eteenpäin urallaan haluavan nuoren poliitikon kannattaa verkostoitua urheilumaailmaan. Kannattaa käydä näyttäytymässä ennen vaaleja, vaikka jääkiekkomatseissa ja ainakin yrittää näytellä fanaattista kiekkomiestä, ellei sitten ole aidosti sitä.
Urheilua on käytetty hyväksi kansainvälisesti propagandatarkoituksessa kautta aikojen. Hitler vihasi urheilua ja piti sitä vapaamuurareitten hömpötyksenä. Hän ymmärsi kuitenkin olympialaisten mahdollisuudet markkinoida omaa rotupolitiikkaansa ja arjalaisen rodun ylivertaisuutta. Vähän propagandahaave meni pieleen Jesse Owensin takia. Vuoden 1936 olympialaiset oli natseista huolimatta onnistuttu saamaan Saksaan. Hitlerillä itsellään ei ollut osaa eikä arpaa maan isännäksi valintaan. Toisena esimerkkinä käyttäisin Sotsin talviolympialaisia Putinin politiikan markkinoijana. Koko kisat olivat Venäjän hallinnon tekemät Potemkinin kulissit. Eri kisat ovat aiheuttaneet lukuisia boikotteja ja poliittisia manöövereitä. Viimeisin lienee jääkiekon MM-kisojen peruuntuminen Valko-Venäjän Minskissä poliittisista syistä, presidentti Lukasenkon raakojen otteiden ja vaalien väärentämisen johdosta. Myös itse urheilijat ovat osoittaneet mieltään aatteensa puolesta olympialaisissa, niin sukupuolisen vapaan suuntautumisen kuin mustan väestönosan puolesta.
Onko urheilu nykyajan uskonto? Olen seurannut lähipiirin urheiluhulluja. Kyllä he ovat fanaattisia persoonia. En tiedä, mitä tarvetta tai tyhjyyttä he täyttävät omassa sielussaan lähinnä penkkiurheilulla ja urheilun seuraamisella, ei itse urheilemalla. Kantaa otetaan jonkun joukkueen puolesta tai nostamalla joku urheilija jumalan asemaan. Tästä asemasta urheilusankarin on kohtalaisen helppo siirtyä politiikan tekoon. Häntä seuraa sinne innostunut joukko uskollisia ihailijoita ja äänestäjiä. Tiedoilla, taidoilla tai poliittisella osaamisella ei ole niin väliä. Urheilusaavutukset riittävät pätevyydeksi tehdä esimerkiksi eduskunnassa isoja ja merkittäviä yhteiskunnallisia päätöksiä. Olympiamitali on pääsylippu tai avain melkein mihin vain. Urheiluun liittyy nykyisin vahva kaupallisuus. Itse asiassa jo hyvin pitkään raha on ollut mukana urheilukuvioissa. Itse Paavo Nurmi loi itsestään myyvän brändin ja hänestä tuli miljoonamies. Urho Kekkonen toimi hänen oikeusavustajanaan Nurmen ollessa syytettynä ammattiurheilusta ja rahakorvauksista. Jenkeissä eri urheilulajit ja seurat ovat satojen miljoonien dollareitten bisnestä. Joukkueita ostetaan ja myydään. Poliitikot ovat urheilupomojen ystäviä, koska amerikkalainen jalkapallo, baseball ja koripallo ovat vahva osa amerikkalaista kulttuuria ja osallistumalla näyttävästi heidän seurassaan kilpailuihin, myönteinen julkisuus on taattu. Suomi seuraa perässä. Urheilu-uutisia raportoidaan jokaisessa uutislähetyksessä maailman uutisten rinnalla. Kilpaurheilulle luodaan imagoa ihmisen elämän olennaisuutena ja josta tulee sekunnilleen tietää, kuka tai mikä joukkue voitti minkäkin. Ja heti perään kaupallisia tiedotteita ja kertomuksia jääkiekkoilija Pekka Rinteen miljoonatienesteistä. Nämä palkat toimivat nuorille jääkiekkoilijoiden aluille ja heidän vanhemmilleen samanlaisina unelmina kuin viikon lottorivin täyttäminen.
Urheilu on politiikan teon väline eikä niitä voi erottaa toisistaan. Olen seurannut Helsingin väistyvän pormestarin Jan Vapaavuoren uraa ja poliittista menestystä. Sujuvasanainen mies ja kovaotteinen, jopa lähimmille työtovereilleen. Tyypillinen ei-mies ja vastarannan kiiski. Hallitus ei ole mitään ja sote-uudistus on sieltä ”jostakin”. Tästähän kansa tykkää. Mutta niin on vain hänkin löytänyt urheilukiinnostuksen itsestään. Rajun vaalikamppailun tuloksena Vapaavuori valittiin Suomen olympiakomitean puheenjohtajaksi viime vuonna. Hän seuraa tässä Urho Kekkosen jalanjälkiä. Kekkonenhan vaikutti 1930-luvulla samassa hommassa. Olisiko Jannella jotakin takaa-ajatusta hakeutuessaan tähän urheilupestiin? Kukapa tietää? Miten käy Kummolan Kalen pormestarihaaveille? Hän on urheiluansioittensa vuoksi varteenotettava ehdokas tähän paikalliseen virkaan. Ääniä tulee sekä oikealta että vasemmalta. Yhteinen nimittäjä on jääkiekko, ehdokkaan puolueesta niin väliä, riittää kun on hyvä jätkä ja ymmärtää lätkän päälle.
Urheilija on luotettava äänestettävä. Hän on todennäköisesti elämässään kurinalinen suorittaja ja tottunut kieltäytymään houkutuksista. Hän tottelee aikatauluja, syö ja menee nukkumaan samalla kellonlyömällä. Hän on fysiikaltaan täydellinen ja ulkoiselta olemukseltaan ihailtava. Kun hän on saattanut vielä suorittaa opintoja ja omaa sulavan käytöksen, hän on nykyihmisen valmis roolimalli. Miksi urheilija on valmis rääkkäämään ruumistaan ja kieltämään itseltään ns. makean elämän, on hyvä kysymys. Oletan, että osalla urheilijoita on motiivi vain julkisuus, raha ja kuuluisuus, osalla saattaa olla pitkäjänteisempiäkin suunnitelmia. Urheilijan persoonaan liittyy keskeisesti kilpailuvietti ja voittaminen. Urheilu-uran jälkeen saattaa olla houkutus ja luontainen valinta hakeutua politiikan kilpakentille. Urheilu on tuonut tunnettuutta. Politiikassa saa taklata ja kampittaa kanssakilpailijaa ihan vapaasti, jäähyjä ei yleensä jaeta. Esimerkiksi maratoonari ja karateka Jan Vapaavuorta on syytetty kovista kyynärpäistä, häntä ei ole hyllytetty politiikassa niitten takia. Yksityiselämässä kylläkin on tullut ehdollista turpiin pistämisestä. Mutta politiikassa kyynärpäätaklaukset ovat sallittuja.
Johtopäätös yllä olevasta on se, että urheilu, bisnes, politiikka ovat samaa puuta ja puu kasvaa ajan kuluessa. Oletettavaa on, että purjehtija Multaloita löytyy yhä enemmän poliittisen päätöksenteon ytimistä.
Esa Kanerva
Remonttiviikko
2.5.2021
Hyvät lukijani!
Teen ensi viikon remonttia eikä blogini uusi postaus ilmesty tällä viikolla. Uusi aihe on jo mietittynä, se käsittelee urheilun ja politiikan pyhää liittoa. Miksi poliitikot ovat kiinnostuneita urheilusta ja urheilujärjestöistä?
Terveisin Esa Kanerva
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)