28.12.2021
Kansalaiset odottavat soteuudistukselta paljon. Olen seurannut lehtien mielipidekirjoituksia ja aluevaaleja koskevaa kirjoittelua pitkin tätä vuotta. Ihmisille luvataan parantuvia palveluita, terveyskeskukset joka kuntaan ja kaikille kaikkea. Tilanne on oksettava! Aluevaltuustoihin ei tarvita nyt missään tapauksessa omaa itseään kehuvia kauppamiehiä eikä heppoisin ja löysin perusten kuntalaisille lupauksia syytäviä helppoheikkejä.
Valtuustoon tarvitaan arkitodellisuutta kokemuksen kautta ymmärtävä ehdokas. Hän on pitkään maakuntahallituksessa työskennellyt ja nyt Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuustoa puheenjohtajana johtava Atanas Aleksovski.
Koska aluevaltuusto joutuu heti aluksi yhteensovittamaan oman kunnan, hyvinvointialueen ja valtiontalouden intressit, jotka ovat monessa kohdin ristikkäiset, tarvitaan osaajia. Ennen kaikkia politiikan osaajia. Valtuustotyöskentely tulee vaatimaan pelisilmää, yhteensovittamista ja yhteistyötä kaikilta poliittisilta ryhmiltä. Atsolla on luottamusta joka suuntaan. Sekä pitkää pinnaa ja pitkäjänteistä halua löytää oikeudenmukainen ratkaisu asiassa kuin asiassa. En tiedä parempaa ehdokasta tähän työhön kuin Atso on.
Atso ei ole harrastanut politiikassa ns. ”Jämsenin” kompromisseja. ”Eli tehdään kompromissi, tehdään niin kuin minä sanon.” Siksi Atanaksen mielipiteillä on kunnioitusta joka puolella. Koska Atso hallitsee nopeaälyisenä isoja kokonaisuuksia, hänen neuvottelutaitojaan tarvitaan aluevaltuustossa.
Paineensietokykyä riittää ja tarvittaessa kovuuttakin. Historiasta tiedämme, minkälaisen poliittisen ajojahdin hän kävi läpi muutama hetki sitten. Mikä tärkeintä, hän on säilyttänyt kykynsä kunnioittaa edelleen ihmistä eikä ole lähtenyt syyttelemään ketään. Kunnioitettavaa!
Minun oli helppo tehdä ratkaisu, ketä äänestän tammikuun aluevaaleissa. Paperille piirtyy Atson numero 620. Valitaan hänet siis yhdessä tärkeään postiin, Pirkanmaan aluevaltuustoon!
Terveisin Esa Kanerva
Levollista Joulua!
Hyvät blogini lukijat!
Luoja koettelee ihmiskuntaa. Toinen perättäinen pandemian ahdistama joulu. Toivon, että teillä on läheisiä tai tuttuja, joiden kanssa voitte viettää juhlaa ja jakaa murhetta. Tai edes soittaa tai ottaa yhteyttä. Ihmisen osa on nyt nöyrtyä, tautitilanteen kokonaisuuteen ei voi vaikuttaa, omaa rokottautumista ja suojautumista enempää. Elämäni ohjenuora on ollut, elämässä käy niin kuin hyvin on. Me selviämme tästä ja maailman meno palaa urilleen. Viettäkää rauhaa antavaa joulua, ottakaa yhteyttä läheisiin ja olkaa sovussa itsenne kanssa!
Ps. Bloggari on palannut työelämästä, syksy meni nopeasti ja kerron siitä Loppiaisen jälkeen, terveisin Esa
Hyvää joulua, terveisin Esa Kanerva
Ammatinvalintakysymys
Ikäihmisellä on oikeus elämän suojeluun. Perushoitajaliiton puheenjohtaja Paavola kertoo saamastaan valtavasta palautteesta velvoittavasta rokottautumisesta ja koronapassista työelämässä. Kysymys on ilmeisesti rokotevastaisuudesta. Täysin käsittämätöntä käytöstä ja ammattietiikan vastaista. Keksitään tekosyitä. Vanhusten huollossa vedotaan, että omaiset eivät ole rokotettuja ja olemattomaan terveysperusteiseen haluttomuuteen ottaa rokote. Tässä unohdetaan potilaan ja asiakkaan oikeudet. Avuton palvelutalon asukas ei voi valita hoitajiaan. Sen sijaan hän voi kieltää rokottamatonta omaista vierailemasta luonaan. Missä on ammattilaisen oma ajattelu ja etiikka? Voiko olla kysymyksessä nykyinen minäkeskeinen ajattelu. Rokottamaton hoitaja ei toteuta vanhuksen oikeutta elämän suojeluun. Väärä ammatinvalinta!
Esa Kanerva
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)