13.2.2022
Presidentti Putin on käynyt sotaa koko vallassa olonsa ajan.
Venäjän päämieheksi hän nousi Tšetšenian voitokkaan toisen sodan avulla
vuosituhannen vaihteen tienoilla. Vuonna 2008 käytiin Georgian sota, jossa
Venäjä otti haltuunsa laajoja alueita Georgiasta oman alueensa ”suojaksi”.
Vuonna 2012 Putin makoilee synkkänä datšallaan Moskovan lähistöllä.
Keväällä käydyt presidentinvaalit olivat menneet synkästi pieleen. Hän oli
saanut vain 63,6 prosenttia annetuista äänistä, 8 prosenttiyksikköä vähemmän
kuin vuonna 2004. Kommunistit kaiken lisäksi väittivät vaaleja epärehellisiksi.
Häntä suorastaan jurppi. Vaimokin räksyttää hänelle vieraista naisista ihan
turhaan, ainahan hallitsijoilla on ollut rakastajattaria. Pitänee ottaa avioero
ja omistautua vain rakkaaseen Venäjään. Hän fundeerasi ja mietti. Jos kannatus
laskee tätä menoa ja kansa pullikoi, jotakin hänen on tehtävä. Sitten hänen
kapeat huulensa vetäytyvät hymyyn, keksitään kansalle jotakin muuta mietittävää.
Hän on oppinut historiasta maailman mahtimiesten vallan
käytön perusteet ja konkelot. Tehdään ulkopoliittinen kupru Krimillä ja
kaikkien katseet kääntyvät sinne. Tästä alkaa Krimin valtauksen strateginen
pohdinta. Krimin menettämistä Neuvostoliiton hajottua Ukrainalle, hän ei ole
antanut anteeksi. Krimin niemimaa kiertää kehää hänen ajatuksissaan eikä hän
tahdo päästä siitä irti öisinkään. Valtaus tehdään parin vuoden päästä. Hän
oivaltaa Wagner-palkka-armeijansa hyödyllisyyden valtauksessa. Ei pääse
Kaatuneiden äidit-järjestö heti osoittelemaan sormellaan, Wagner-pojat
taistelevat palkkarenkeinä ja ottavat tietoisen riskin. Ja sitä roskasakkia
kukaan äiti ei edes tunnustaisi omakseen. Pienet vihreät miehet tekivät työtä
käskettyä ja Krimin valtaus emämaahan sinetöitiin Kertsin salmen yli Venäjältä
Krimille rakennetulla nelikaistaisella sillalla. Sillasta olivat unelmoineet jo
tsaarit ja toveri Stalin. Putin sen sitten toteutti.
Ruokahalu kasvaa syödessä. Venäjä jatkoi aggressiotaan ja valtasi
Itäisestä Ukrainasta Luhanskin alueen ja myöhemmin 2015 Donbasin alueen.
Venäjämieliset separatistit olivat Kremlin mukaan asialla. Venäjä jakaa pakolla
alueen asukkaille venäläisiä passeja periaatteella ota tai ammutaan.
Pakkovärväyksistä kieltäytyneitä ja aluetta puolustaneita sotilaita on kaatunut
tai ammuttu tuhansittain. Arviolta Ukrainan sodassa on nyt kuollut 15 000
ihmistä ja 1,5 miljoonaa on joutunut pakenemaan kotiseuduiltaan. Suuri
inhimillinen tragedia on siis kysymyksessä.
Nyt Eurooppa on uudenlaisen tilanteen edessä. Putin uhkaa
sodalla ja valmistelee sotaa. Hän vaatii omaa etupiiriään, johon saattaisi
kuulua myös Suomi. Kyllä Nato varmaan pärjäisi tavanomaisilla aseilla
käytävässä sodassa. Kuinka herkässä on diktaattorin sormi ydinaseiden laukaisimilla,
ei tiedä kukaan. Saatamme olla samanlaisessa tilanteessa kuin 1962 Kuuban
ohjuskriisin aikana. Vastassa olivat tuolloin ydinasemahdit Usa ja Neuvostoliitto. Oli
tunneista kiinni, ettei olisi ajauduttu III maailmansotaan. Tuolloin Hruštšev
taipui ja poisti ydinohjukset Kuubasta. Maailma pelastui ydintuholta. Mitkä ovat
Putinin ajatukset? Hakeeko hän tästäkin hyvitystä riskeistä huolimatta? Diktatuurit ovat aina arvaamattomia.
Lienee selvää, että Venäjä ei ole lähiaikoina muuttumassa demokratiaksi. Se on ja pysyy toistaiseksi Suomenkin ongelmana. Pitäisikö liittyä heti Natoon? Mitkä taloudelliset riskit ovat Suomella Venäjällä? Uhkaako Venäjä sotilaallisesti myös Suomea?
Jos Natoon liittyminen olisi suomalaisille
yksinkertaista, päätös olisi varmaan jo tehty. Siihen liittyy huomattavia
riskejä. Yli tuhat kilometriä yhteistä rajaa ei ole niistä pienin. Haluammeko
Venäjän ensijaiseksi kohteeksi ja taistelutantereeksi liittyessämme Natoon?
Näinhän siinä kävisi, kaikki aseen piiput idästä osoittaisivat Suomeen sen
jälkeen. Nato antaisi turvaa, raunioista kömmittäessä muutamien henkiin
jääneiden olisi vaikea iloita itsenäisyydestä. Kannattaa miettiä siis kaksikin
kertaa.
Suomalaisilla firmoilla on paljon rahaa ja investointeja
Venäjällä. Esimerkiksi Fortumilla on panostuksia n. 5 miljardia euroa kiinni
sähkötuotantolaitoksissa. Ei voi parhaalla tahdollakaan olettaa, että Putin
kunnioittaisi suksien mennessä ristiin ulkomaista omistusta maassaan. Maidemme
välinen kauppa on enää varsin pientä, n. viitisen prosenttia ulkomaan
kaupastamme. Sen menettämisen vielä me kestäisimme. Onko viisasta tehdä
yhteistyötä Venäjän valtion omistaman ydinvoimayhtiön, Rosatomin, kanssa on
toinen juttu. Pyhäjoelle suunnitellusta ydinvoimalasta on Puolustusvoimat
onneksi pyytänyt uuden riskiarvion. Hankkeen toteutuminen on vielä monen mutkan
takana. Liiallista taloudellista- ja energiariippuvuutta arvaamattomasta
Putinista on syytä välttää.
Lienee selvää, että suomalaiset sotajoukot eivät kovin
kauaa pärjäisi taistelussa venäläiselle sotavoimalle. Idea kuitenkin siinä,
että sotilaallinen aggressio aiheuttaa vastapuolelle huomattaviakin tappioita
ja vie aikaa. Se on se pelote, mitä hyökkääjänkin tulee miettiä. Puolustusvoimat
ovat hyvässä kunnossa ja niihin on uhrattu rahaa. Puolustusmenot nousevat
seuraavana vuosikymmenenä 2 % bruttokansantuotteesta. Samalla rahamäärällä
pärjättäisiin Natossakin. Aseellisen konfliktin ohella naapurilla on muitakin
konsteja härnätä ja tehdä kiusaa. Tietokonejärjestelmien kimppuun hyökkääminen
on yksi konsti muiden joukossa. Ja some-propaganda tietty!
Maailmalla ennustetaan, että Putin hyökkää tulevan viikon keskiviikkona. On kiire, routa sulaa nopeaa tahtia. Panssarit tarvitsevat tukevaa maaperää. Toivottavasti ei, ei se kuitenkaan ole pois suljettua.
Sanomattakin
on selvää, että tällainen kirjoittamani teksti ei olisi mahdollista Venäjällä. Demokratia
sallii sananvapauden, diktatuuri vie totuudenpuhujat vankileirien saaristoon.
Esa Kanerva
