28.4.2022
Toivotan lukijoilleni hyvää Vappua ja suomalaisen Työn juhlaa 1.5.
Terveisin Esa Kanerva
28.4.2022
Toivotan lukijoilleni hyvää Vappua ja suomalaisen Työn juhlaa 1.5.
Terveisin Esa Kanerva
20.4.2022
Maailmassa on kymmenittäin kilpailevia eri uskonnollisia suuntauksia. Niihin kuuluu yli 7 miljardia ihmistä. Ukrainan sota on pannut väkisinkin miettimään uskontojen sotaisuutta ja aseiden kalistelua vallanpitäjien selän takana. Tiedän, että papit siunasivat suomalaiset sotilaat toisessa maailmansodassa käymään oikeutettua puolustussotaa. Tänään Moskovan patriarkka Kirill suoltaa presidentti Putinin hyökkäystä tukevaa propagandaa saarnoissaan. Eikö kirkon pitäisi olla puolueeton ja pasifistinen?
On hyvin vastenmielistä tietää Kirillin mielipiteen olevan se, että Venäjä pyrkii pelastamaan tukemiensa alueiden asukkaat kansanmurhalta ja että sen sotilaat ovat Ukrainassa rauhaa turvaamassa. Miten kirkonmies voi olla näin korruptoitavissa. Hän ei puhu sanakaan ukrainalaisten uhreista, niille ei liikene myötätuntoa. Eikö ortodoksisen kirkon arvot ota mitään kantaa tällaiseen mielettömyyteen? Toki Suomen ortodoksikirkon piispa Leo on tuominnut Kirillin kannat harhaoppisuutena, mutta kyllä tässä luottamus eri kirkkoihin ihmisten hengellisen elämän johtajina rapautuu. Filosofi Timo Airaksinen on todennut uskonnoista sen, että miksi kukaan ottaisi mielikuvituksen villeimpiä luomuksia vakavasti? Uskonnot ovat valtapolitiikkaa ja täynnä maallisia pyrkimyksiä.
Paavi on tuominnut Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ja toivoo hurskaasti rauhaa sinne. Toivoahan aina saa ja rukoilla voi. Paavin kirkon omat sisäiset törkeydet ja pedofiliaskandaalit himmentävät paavin imagoa rauhanmiehenä. Muistissa on vielä toisen maailmansodan aikaiset veljeilyt natsien kanssa ja passien jakamiset sotarikollisille.
Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispa arkkipiispa Luoma otti kantaa Ukrainan tilanteeseen. Ukrainalaisten sota on oikeutettu ja aseen kantaminen on hyväksyttyä. Kirkon arvojen mukaan, jotka se itse määrittelee, toisessa tilanteessa väkivalta on sallittua ja toisessa ei. Mihinkä tässä pieni ihminen oikein uskoo? Kaikenlaisen väkivallan pitäisi olla tuomittavaa, ei papit voi määrittää, mikä sota on oikeutettu, mikä ei. Kysymys on vallan käytöstä, maallisen vallan käytöstä ja vallan käyttöön liittyy aina väärinkäytöksen mahdollisuus. Jumalan olemassaoloa ei ole kukaan todistanut ja jumaluuden todisteena on vain ihmisten usko, että hän on olemassa. Toisin sanoen Jumala on riippuvainen ihmisten uskosta, ellemme usko, ei Jumalaakaan ole olemassa. Menikö monimutkaiseksi? Kaikki kirkon näkyvät rituaalit ja pappien tulkinnat ovat ihmisten selitystä ja vallankäyttöä. Ja ihmisten uskonnollisten tunteiden tulkitsemisessa on olemassa kilpailevat markkinat.
Islamia ei saa arvostella tai siitä voi seurata hengen menetys. Lähi-Idässä luvataan itsemurhapommittajille paratiisia ja tusinaa neitsyttä kaveriksi. Tämä uskonnollinen suuntaus on kasvamassa ja Iran on oikein islamilainen diktatuuri. Valitettavasti tässäkin uskonnossa on erilaisia suuntauksia, siis ihmisten tulkintoja, jotka taistelevat verisesti keskenään. Muistettakoon Iranin ja Irakin välinen 10-vuotinen julma sota.
Juutalaisuus on oma tapauksensa. Juutalaiset kokevat olevansa Jumalan valittu kansa. Se oikeuttaa mihin tahansa rabbin siunaamaan tekoon. Luterilaisuus ja mm. islamin katsotaan pohjautuvan tähän uskontoon. Juutalaiset uskovat Jumalan tehneen liiton heidän kanssaan. Tähän pohjautuu arabien sorto ja sodat heidän kanssaan.
Maailmassa on miljardi hindua. Hesarissa oli uutinen, että hindut ja muslimit tappavat toisiaan Delhin kaduilla. Hindunationalismi kukoistaa. On ennustettu, että tilanne räjähtää käsiin. Povataan muslimien kansanmurhaa. Kansanmurhan varoitusmerkit ovat selvästi ilmassa Intiassa, varoittaa Ruandan kansanmurhan aikoinaan ennustanut Genocide Watch -järjestön johtaja, tohtori Gregory H. Stanton. Siis uskovaiset tappavat toisiaan uskonnon ja nationalismin vuoksi.
Mihin lopputulokseen tässä tulisi päätyä uskonnon ja ihmisen rajattoman aggressiivisuuden suhteessa? Oma ratkaisuni on ottaa etäisyyttä kirkkoon ja sen oppeihin. Läpivalaisun kautta voi ymmärtää uskonnon viehätyksen. Rakkauden sanoma kiinnostaa ja lupaus taivasosuudesta on ihan houkutteleva. Toisaalta faktaa on se, että kirkot eivät ole puolueettomia ja rauhan asialla. Ne yleensä myötäilevät vallanpitäjien mielipiteitä ja jakelevat heille oikeutusta väkivaltaan surutta ja omaksi edukseen. Tästä moraaliristiriidasta johtuen en lyö vetoa Jumalan olemassaolon ja oman taivasosuuteni puolesta hyväksymällä pappien tarinat ja lupaukset.
Esa Kanerva
13.4.2022
Putinismi on vääristeltyä historian tulkintaa ja keksittyä ideologiaa. Muuten on mahdotonta ymmärtää
Venäjän järjenvastaista ja epäloogista käytöstä. Venäjän hyökkäys on Putinin ja
pienen eliitin hanke, jota ohjaa stalinistinen, jopa jossakin määrin fasistinen ajattelu. Mistä kumpuavat Putinin imperialistiset mielihalut?
Presidentti Putin on pesunkestävä Neuvostoliiton kasvatti.
Hänen elämänsä katastrofi ajoittuu vuoteen 1989. Berliinin muuri murtui
marraskuussa 1989. Pari kuukautta myöhemmin Putin joutui raivostuneen
väkijoukon piirittämäksi ja mielenosoittajat rynnäköivät KGB:n Dresdenin-toimistoon.
Putin oli ovella vastaanottamassa riehujia aseen kanssa ja uhkasi sotilaiden
ampuvan. Hän varmasti koki tilanteessa avuttomuutta ja kuoleman pelkoa. Hän
yritti saada sotilaita avuksi rähinöitsijöiden taltuttamiseksi. Moskavasta ei
tullut lupaa ampua eikä sotilaita hätiin. Aikansa residenssi poltti
asiapapereitaan ja pakkasi sitten matkalaukkunsa väkijoukon hajaannuttua.
Länsi-Saksan ja Harppi-Saksan yhdistyminen pirstaloi hänen maailmakuvansa. Hän on
todennut myöhemmin, että Neuvostoliiton hajoaminen oli suuri
maailmanhistoriallinen onnettomuus, pikemminkin katastrofi.
Neuvostoliiton rauniolla alettiin rakentaa Venäjän
ympärille uutta poliittista demagogiaa. Neuvostoperintöä alettiin muokata
uuteen kuosiin, sovellettavaksi siihen hetkeen ja Venäjän tarpeisiin. Vaikka
Neuvostoliitto kuoli, suurvenäläinen ajattelu ei hävinnyt mihinkään.
Neuvostososialismin sijaan Venäjälle alettiin sepittää sen suurta menneisyyttä
natsien voittajana ja se on maailmassa luontainen johtava kansa. Tämän filosofian
tunnetuimpia edustajia oli tuolloin, äskettäin kuollut poliitikko, Vladimir Zhirinovski,
joka uhkaili mm. Suomea. Toinen merkittävä vaikuttaja oli Moskovan yliopiston
professori Aleksandr Dugin. Hän jalosti Neuvostoliiton imperialistisia arvoja
ja käsityksiä nykyaikaan. Hän oli vihainen isänmaansa alennustilasta ja
hajaannuksesta. Hän halusi Venäjän imperiumin, joka ulottuisi Keski-Aasiaan ja
Kaukasiaan asti mukaan lukien Afganistanin, Mongolian ja osia Kiinasta.
Duginin filosofiaan kuului myös ajatus, että Venäjän on
holhottava vaikutuspiirissään olevia kansoja. Tässä suhteessa Ukrainan sota voidaan
nähdä tämän ideologian ilmentymänä. Putinin puhe, jossa hän historiallisesti
kyseenalaisti Ukrainan olemassaolon itsenäisenä valtiona noudattaa tätä kaavaa. Putinin logiikka
noudattaa sellaista ajatuksenjuoksua, että koska Ukrainan holhottavan kansan
mielipide poikkeaa Venäjän käsityksestä, täytyy se olla ulkomaisten voimien
vaikutuspiirissä.
Dugin halusi vapauttaa yhdistyneen Saksan Yhdysvaltain ja
Naton ikeen alta. Siksi Venäjän tulee tukea yhteistyösuhdetta Saksaan. Dugin
jakoi maailman etupiireihin. Suomi ja siihen liitetty Karjala kuuluivat Venäjälle.
Jeltsin ja Putin ovat politiikassaan noudattaneet Duginin linjauksia. Jos Putin
noudattaisi pilkulleen Duginin ajattelua, Baltian maat voisivat olla turvassa,
koska filosofi laski niiden kuuluvan Saksalle.
Vladimir Putin haluaa siis oikaista historialliset
vääryydet. Venäjän kehitys tullee menemään yhä enemmän
yksilökeskeisempään suuntaan. Putin ei voi löysätä ohjaksia lainkaan, muuten
hän riskeeraa kaiken vallan menettämisen. Suomen on syytä olla hyvin
varpaillaan. Siihen on olemassa historialliset syyt. Venäjän ulkopolitiikan johto puhui
jo 2000-luvulla, että sillä on laillisia oikeuksia ja intressejä ulkomailla.
Suomi sai itsenäisyytensä Leninin bolsevikeilta heidän hävittyään sodan
Saksalle. Putin on jo arvostellut Ukrainan tilanteessa Leninin päätöksiä ja
todennut Ukrainan itsenäisyyden olleen Leninin virheratkaisu. Onko Suomen
kohdalla tapahtunut samanlainen erehdys, joka vaatii oikaisua?
Meidän on paljosta kiittäminen presidentti Koiviston oivallusta
ja oikeaa ajoitusta 1990 Suomen yksipuolisesta irtisanoutumisesta yya-sopimuksesta.
Koska Saksa yhdistyi, sen viittaukset Saksaan ja sieltä tulevaan hyökkäysuhkaan, olivat vanhentuneet. Neuvostoliitto halusi Pariisin rauhansopimukseen v. -47 Suomen
kanssa kirjaukset Saksasta hyökkääjänä, jota vastaan suomalaisten olisi
taisteltava suojatakseen Neuvostoliittoa, tarvittaessa sen tuella. Myöhempinä
vuosina oli ongelmana se, että paitsi Saksan hyökkäysuhasta Suomen olisi
neuvoteltava Neuvostoliiton kanssa, niin Saksan kysymyksen asiasisältö laajeni
moneen muuhun asiaan. Idässä tulkittiin myös Suomen sisäpolitiikan kuuluvan
neuvostokonsultaatioiden piiriin. Koiviston johdolla irtisanottiin yya-sopimus Venäjän protesteista huolimatta. Suomi piti päänsä.
Mikähän Suomen tilanne olisi nyt, jos yya-sopimusta ei
olisi oivallettu irtautua juuri sopivalla hetkellä. Sopimuksen puolustusvoimia
koskevat rajoitukset purkautuivat näet samalla kertaa. Suomi voisi jatkossa rakentaa
omaa puolustustaan omilla ratkaisuillaan eikä sillä ollut velvollisuutta Neuvostoliiton
puolustukseen. Suomi on pystynyt hankkimaan -90-luvulla mm. Hornetit
Yhdysvalloista ja muokkaamaan puolustusvoimansa kaluston ja järjestelmät Nato-yhteensopiviksi.
Myös yhteistyö Naton kanssa on ollut tiivistä.
Historiallisten syiden vuoksi Suomen tulee hakea turvaa ja
liittoutumista. Venäjän aikeista ei kenelläkään ole käsitystä eikä niitä voi
rationaalisesti ennustaa. Suuren riskin joutumisesta sotilaallisen hyökkäyksen
kohteeksi voi tunnistaa historiallisia taustoja vasten. Tällä hetkellä me
olemme jo Nato-riippuvaisia. Kriisitilanteissa me tarvitsemme välttämättä
uusien asejärjestelmien täydennystä huolto, -varaosa ja materiaalitäydennystä
Nato-maista. Kriiseissä Nato huolehtii ensiksi jäsentensä materiaali- ja ammustäydennykset,
sitten vasta Suomen tilauksen. Siis edellyttäen, että tuotteita on tuotantolinjalla
tai varastossa.
Esa Kanerva
5.4.2022
Olen kirjoitellut viimeisimmät juttuni maailmatilanteesta.
Ei näytä Ukrainan tilanne ja Putinin sotatoimet mihinkään laantuneet,
päinvastoin. Ajattelin hieman keventää aihepiiriä ja palata kotimaahan. Aiheeni
on tänään, toteutuuko kansalaisten perusoikeus liikkumiseen, eritoten
kotikaupungissani Tampereella?
Olen ollut kuukauden päivät vaimoni kotiseudulla
Pohjois-Kainuussa Suomussalmella. Meillä on täällä vaatimaton tukikohta ja
asunto, jossa viettää eläkeläisen ”lomaa”. Suomussalmi on 7500 asukkaan
muuttotappiokunta, jonka suurina huolina on nuorten muuttaminen etelään, suuri
työttömyys ja elinkeinorakenne. Kunta on siis nykyisen väestöllisen rakennemuutoksen
uhri. Toisaalta kaikki tarpeelliset palvelut ovat saatavilla kaupoista
kulttuuriin.
Mutta nyt sitten itse asiaan. Tänä talvena olen seurannut Tampereen
ja Suomussalmen katuverkoston hoitoa ja kuntoa. Ensiksi tarkastelen Tampereen
tilannetta. Koko alkuvuosi on ollut lumisateinen ja sää on ollut vaihtelevaa.
Lämpötila on vaihdellut plussasta pakkaseen. Kulkuväylien surkea kunto on
sulkenut varsinkin iäkkäät ihmiset koteihinsa. Sekä autoilijoiden että
kävelijöiden näkökulmasta liikkuminen on ollut vaarallista auraamattomilla ja puutteellisella
hoidolla olevilla kulkuväylillä. Vanhukset joutuivat eristäytymään koteihinsa koronan
vuoksi edelliset pari vuotta, nyt sitä aiheuttaa tiestön kelvoton hoito.
En ymmärrä tätä ollenkaan. Selitykseksi ei kelpaa poikkeuksellinen
talvi. Talvia tulee ja menee. Toistaiseksi Suomessa sataa lunta, ei se ole
ihmeellistä. Se, että joka talvi määrärahat eivät riitä katujen ja
jalkakäytävien kunnolliseen hoitoon on ihmeellistä! En usko myöskään selitykseen,
ettei aurauskalusto ole saatavilla laajan katuverkon tarpeisiin. Kyllä auraajia
Suomessa riittää, jos on tahtoa tehdä etukäteen sopimuksia. Totta kai tällainen
varautuminen maksaa, menee rahaa turhempaankin.
Omasta kokemusta tiedän ahkerana kävelijänä, että
jalkakäytävät ovat olleet tämän vuoden kokemuksen perusteella putsaamatta
seuraavaan päivään. Kun uusi lumi sataa jään päälle, ansa on valmis jalankulkijalle
nastakengistä huolimatta. Sen parempaa ei voi sanoa kaupungin keskustan katujen
kunnosta. Niiden pitäisi kaupungilta kerrotun mukaan olla ykkössijalla
kunnossapidossa. Muutamana päivänä kävin autolla Keskustorin läheisyydessä
hallissa puolen päivän jälkeen. Katuihin oli saatu aikaan pieni ura, jalankulkutiet
olivat täysin ummessa.
Viime vuoden taloudellinen tulos oli erinomainen,
muistaakseni 70 miljoonan luokkaa. Olisiko siitä liiennyt muutama satatuhatta
teiden kunnossapitoon? Valtuutetut, olkaa hereillä seuraavassa
talousarviokokouksessa! Pitäkää kuntalaisten puolia ja riittävästi rahaa
väylien kunnossa pitoon. Se on kuntalaisten näkökulmasta ihan perustarve. Iäkkäänäkin
pitää päästä liikkumaan vaarantamatta terveyttään tai henkeään.
Sitten vertailua. Suomussalmen kunnan väylien hoito on
Tampereen vastakohta. Joka kolkka on nuohottu jo kuuteen mennessä aamulla.
Ulkoilureitit ovat rankankin pyryn jälkeen auki ja hiekoitettu. On ilo liikkua
turvallisesti. Erityisen vastuullisia ovat myös yksityiset huoltoyhtiöt.
Tampereella jäin muutaman kerran omassa pihassani autolla jumiin. Lumityöt
tehtiin joskus seuraavana päivänä. Piha-alueet saattoivat olla peilikirkkaan
jään peitossa ilman sepelin murustakaan. Huoltoyhtiöön soittamalla sai
ylimielisiä vastauksia ja vasta isännöitsijää painostamalla hän sai huoltomiehet
liikkeelle. Toista on täällä. Pihaa aletaan kuuraamaan lumesta jo neljän
jälkeen ja piha on kunnossa töihin lähtijöille heti varhaisesta aamusta alkaen.
Taitaa olla etelän miehillä ja päättäjillä olla pikkuisen asenteesta kiinni,
miten talvikatujen hoidon laatuun suhtaudutaan.
Turvallinen liikkuminen on kansalaisen perusoikeus!
Esa Kanerva