Puheenjohtaja Esa Kanervan pääkirjoitus Toveriseuran Viestilehden tammikuun 2023 numeroon

Ihmisten sitoutuminen puolueisiin, ay-liikkeeseen ja jopa yhdistystoimintaan on jo vuosia hiipunut. Tästä seuraa paitsi puolueitten jäsenmäärien lasku, yleinen kansalaisaktiivisuden hiipuminen, ehdokashankinnan vaikeutuminen ja vapaaehtoisten vaalityöntekijöitten niukkuus. Mistä on kysymys?

Maailma on muuttunut, tietenkin. Maailma pyörii nykyään internetin ympärillä. Moderni yhteiskunta on entistä yksilöllisempi, itsekeskeisempi ja toisaalta perhekeskeisempi. Puoluetyössäkin keskeiset toimijat, perinteiset duunarityöyhteisöt, ovat hajonneet. Samoin ammattialojen puolueyhdistykset ovat menettäneet yhdistystoiminnassa merkitystään. Muuttoliike sekoittaa Suomen väestöä eikä kukaan kuvittele asuvansa esimerkiksi Tampereen Rantaperkiössä tai Teiskossa koko ikäänsä, kuuluvansa alueen työväenyhdistykseen 50 vuotta tai jonkun tehtaan yhdistykseen koko ikäänsä.

Demokraattinen yhteiskunta tarvitsee puolueita. Miten vastata maailman muutokseen siten, että puoluelaitos ja Suomi pysyy demokraattisena oikeusvaltiona tulevatkin sata vuotta? Persoonaton sosiaalinen media ei voi korvata puolueita, demokratiaa ja ihmisten välistä vuorovaikutusta. Pelkkä ehdokkaan sometus ei vaaleja ratkaise, aitojen kohtaamisten merkitys on tullut todistetuksi vaalikentillä ja toritapaamisissa.

Kun tarkastellaan demariyhdistysten aktiivien profiileja, keitä puoluetyöstä puuttuu ja keitä sinne tarvittaisiin? Kaikki vastaavat yhteen ääneen, nuoria ja etenkin nuoria naisia. No miten heitä saataisiin mukaan puoluetyöhän? Etsimällä keinoja mahdollistaa lapsiperheiässä olevien osallistuminen ja alkamalla kasvattaa poikiamme sellaiseen tasa-arvoon, että perheen nuori äitikin voi tasavertaisesti lähteä mukaan politiikkaan.

Kunnallisjärjestössä on tiedostettu yhdistystoiminnan tilanne ja sen hallitus on ryhtynyt toimiin. Perataan alkuun läpi koko yhdistyskenttä ja haetaan ratkaisumalleja hiipuvaan toimintaan. Yhteistyöstä löytyy alkuun ratkaisuja ja myöhemmin löydettäneen konkreettisia uusia toimintatapoja. Miltä kuulostaisi nuorten lapsiperheiden lapsille demarivaarien järjestämä lapsiparkki kokousten yhteydessä? Toveriseura on käynyt keskusteluja mahdollisesta yhteistyöstä Tampereen kirjatyöntekijöiden kerhon, Tahmelan TY:n ja Pispalan TY:n kanssa toiminnallisesta yhteistyöstä. Toveriseura kutsuu ko. yhdistysten edustajat toukokuussa keskustelemaan syksyn ohjelmasta ja ko. yhdistysten jäsenet tervetulleeksi keväällä järjestämiimme tilaisuuksiin. Ohjelma on tässä lehdessä.

Tänä keväänä käydään eduskuntavaalit. Toveriseuran ehdokas on kansanedustaja Pia Viitanen. Toveriseuran johtokunta päätyi häneen ennen kaikkea kokemuksen ja näyttöjen perusteella. Palon ja innostuksen kansanedustajan työn tekemiseen tunnistaa. Sitä ei voi bluffata!

Esa Kanerva

Maakunta leikkaa heti kärkeen vanhuksilta

                                                                                                                                            22.1.2023'

Uusi maakuntavaltuusto on vasta verrytellyt ja käynnistänyt päätöksentekokoneistoa ensimmäiset kuukautensa. Aktiiviseen ja räyhäkkään politiikan tekoon ei ole ollut tarvetta. Ratkottavat kysymykset ovat olleet siinä määrin rutiiniomaisia, ettei riitelyyn ole ollut tarvetta. Päättäjien haastattelujen pohjalta pelkoni maakuntauudistuksen riskeistä näyttävät toteutuvan. Valtuutetut eivät kuulemma edusta maakuntaa, vaan omaa kotipaikkakuntaansa. Suuri riitely ja kärhämä on odotettavissa maakunnan palveluverkosta päätettäessä. Kymmeniä miljoonia alijäämäinen talousarvio ei jätä mitään epäilystä siitä, etteikö sairaaloita, terveysasemia ja palvelupisteitä harvennettaisi. Tämä tulee tapahtumaan niin maakunnan sisällä kuin esimerkiksi Tampereen kaupungin alueella. Kuin huomaamatta maakuntahallinnossa on tehty kuin varkain ilman suurta julkista hälinää suuria arvovalintoja. Ensimmäisten joukossa ikäihmisten arkea on kurjistettu

Jonkin verran on lehdissä puitu aterioitten suuri hinnan nousu palvelukeskuksissa. Tampere on tukenut ikäihmisten ateriointia palvelukeskuksissa noin vitosella. Maakunnassa useissa kunnissa ei ole näin menetelty. Maakunta päätti jakaa kurjuutta ja olla tasapuolinen. Vedetään tuki kaikilta pois. Korotus on tamperelaisille ikäihmisille niin suuri, että käytännössä lounastaminen loppuu ja yksi, ehkä vanhuksen terveydelle ja mielelle ratkaiseva hyvinvointitekijä loppuu. Näinkö helpotetaan painetta kotoa palveluasumiseen?

Toinen vailla huomiota jäänyt leikkaus on palvelutalojen virkistysrajojen vetäminen yli punakynällä. Virkistysrahoilla on korvattu esiintyjien kuluja ja maksettu pientä korvausta. Nyt palvelutalojen viikko-ohjelmat ovat tyhjiä. Henkilökunta yrittää täyttää niitä tuolijumpilla ja yhteislaululla. Muusikot, laulajat ja tanssijat ovat poissa. He ovat olleet arjen kohokohtia muuten niin tasapaksussa päivärutiinissa.

Minulle kerrotun mukaan palvelukeskusten saunat eivät lämpene enää. Kylmä sauna oli katkera paikka eräällekin tuntemalleni palvelukeskuksen asukkaalle. Sähkön säästöllä tai kalliilla energialla ei tule vanhusten saunojen lämmittämättä jättämistä perustella. He ovat jo omat sotansa ja puutteensa kärsineet, ei laiteta heitä enää energiasodan maksumiehiksi.

Miksi ikäihmisten palvelut olivat heti kärkeen maakunnan päättäjien hampaissa? Edellä kerrotut leikkaukset tuntuvat pikkuriikkisiltä murusilta valtavassa kokonaisuudessa. Isoja, valtavan isoja asioita ne ovat vanhusten arkipäivässä ja kaikin puolin tasapaksussa ja tapahtumaköyhässä päivärutiinissa.

Esa Kanerva

Venäjän paradoksi

                                                                                                                                           15.1.2023

Ukrainan sodan alkamisesti 24.2. 2022 on kulunut kohta vuosi. Sokkivaiheen jälkeen on ollut aikaa miettiä ja yrittää ottaa selvää, miksi Eurooppa on joutunut tällaiseen tilanteeseen. Vaikka historia ei suostu aina toistamaan itseään, kyllä se kuitenkin jollakin tavalla selittää tilannetta. Venäjän historia on yhtä aaltoliikettä. Laajentumista, alueitten menetyksiä, sotia ja kaaosta. Heiluriliikkeestä lienee suuressa kuvassa nytkin kysymys. Olen lukenut kirjoja Suomen ja Venäjän historiasta ja kuunnellut luentoja. Kirjoista mainittakoon mm. Pekka Visurin ”Mannerheim ja Heinrichs”, Mauno Koiviston ”Venäjän idea”, Heikki Talvitien ”Suomi, konjunktuurien vanki” ja Arvo Tuomisen ”Vladimir Putin koko tarina”. Alustuksia olen kuunnellut Suomussalmen Raate-22 26.11.2022 tilaisuudessa teemalla ”Miksi Venäjä haluaa sotia?” ja erikoislähettiläs Heikki Talvitien alustuksen Wanhojen tovereitten tapaamisessa 9.1.2023. Hän esitteli kirjaansa ja nykyistä maailmanpoliittista tilannetta. Tässä hajahuomioita ja pohdintaa kirjojen ja alustusten pohjalta, miksi Ukrainan sota syttyi ja jatkuu yhä.

Venäjän historia on maan vahvuuden ja heikkouden tiloja. Rauhan tila on poikkeus, Se taas johtuu Venäjän valtavasta koosta. Aina jossakin päin maan rajoja taistellaan. En lähde avaamaan koko historiaa, pitäydyn lähimenneisyyteen. Putin aloitti kautensa Tšetšenian sodalla ja sai sen avulla maan otteeseensa. Käytännössä ei maan valloituksella Venäjälle ole suurtakaan hyötyä, pikemminkin se on suuri taloudellinen rasite. Putinille Tšetšenian presidentti Kadirovin klaani on uskollinen ja luotettava kumppani. Se riittää vastineeksi rahalle, jota on pumpattu sinne valtavat määrät maan jälleen rakentamiseksi ja yllä pitämiseksi. Japanin kanssa Putin on riidellyt ja uhitellut sen pohjoisten saarten hallinnasta koko kautensa ajan.

Vuonna 2008 alkoi Georgian sota. Tämän päivän Helsingin sanomissa kirjoitetaan Venäjän hyökänneen Georgiaan. Erikoislähettiläs Heikki Talvitie toteaa kuitenkin kirjassaan ”Suomi, konjunktuurien vanki” sivulla 45, että Georgian presidentti Mikheil Saakasvili pyrki yllätyshyökkäyksellä ottamaan haltuunsa alueita Etelä-Ossetiassa. Huonosti kävi, hän hävisi sodan kolmessa päivässä. Venäjä miehitti Etelä-Ossetian ja Abhasian sekä tunnusti nämä alueet itsenäisiksi valtioiksi. Syyllinen sotaan ei ollut siis Venäjä, vaikka esimerkiksi Suomen lehdistö toisin väittää.

Yksi rankka kivi Putinin kengässä on ollut entisen Jugoslavia hajoamissodat Balkanilla. Eri etnisten ryhmien välisiä julmia sotia käytiin koko 1990-luku. Tilanne laukesi lännen puututtua tilanteeseen sekä pommituksin että rauhanturvaajin. Länsi sulki Venäjän pois Jugoslavian alueiden uudelleen järjestelyistä ja varsinkin Kosovon kysymyksessä. Muistamme Martti Ahtisaaren panoksen välittäjänä ja Kosovon itsenäistymisen vastoin venäjämielisen Serbian ja Venäjän kantaa. Tämän rauhan jälkeen Putin on pyrkinyt varmistamaan tarvittaessa voimakeinoin, että Venäjä on osa neuvotteluprosessia Etelä-Kaukasiassa, Kaspianmerellä, Mustalla merellä Syyriassa, Lähi-idässä ja Ukrainassa.

Mistä johtuu niin rankka kulttuurien välinen erilaisuus lännen ja Venäjän välillä? Mielenkiintoista on esimerkiksi suomalaisten ja Venäjällä hajallaan olevien suomalais-ugrilaisten kansojen sama geenipohja. Slaavikulttuuri tuli etelästä ja yhtenäisti omalla kulttuurillaan toisistaan hajallaan ja erillään olevat muut kansat. Ensinnäkin yksi tärkeimpiä erottavia tekijöitä on uskonto. Venäläiset ovat ortodokseja ja suomalaiset luterilaisia protestantteja. Luterilaisuudessa on työ ja esivallan kunnioittaminen keskeisiä arvoja. Ortodoksisuus julistaa maanpällisen elämän olevan välivaihe syntymän ja iankaikkisen elämän välillä. Miksi siis ei pidettäisi hauskaa iankaikkista elämää odotellessa? Vaalimaalla vaihtuu aakkoset roomalaisista kyrillisiin kirjaimiin. Tämä vaikeuttaa tietysti ihmisten ja kansojen välistä vuorovaikutusta ja luo otollisen maaperän väärinkäsityksille sekä epäluuloa.

Suhteessa ongelmanratkaisuun on suuria eroja. Venäjällä on tapana kiertää ongelma, ei ratkaisulla ole niin väliä. Riittää syyllisen löytäminen. Tämä tuntuu tietysti meistä oudolta. Samoin ihmisten välinen luottamus on erilaista. Me luotamme, että toinen maksaa velkansa tai ihmisen puhuma on totta. Venäjällä ei ole niin väliä, vaikka ihminen puhuisi muunneltua totuutta. Kaikkihan valehtelevat. Työelämässä järjestelmä on hierarkkinen. Pomo on aina oikeassa. Eikä esimiehen tarvitse noudattaa yrityksen omia sääntöjä eikä aina lakiakaan. Se on normaalia.

Venäjän talous on perustunut raaka-aineiden vientiin. Niistä saaduilla tuloilla on pyöritetty kansantaloutta. Se ei perustu samalla tavalla verotuloihin kuin Suomessa. Verotulojen osuus taloudessa on pieni, käytössä on 13 prosentin suuruinen tasavero. Raha valuu siis ylhäältä alas toisin kuin meillä alhaalta verojen kautta ylös. Tämä järjestely ei kannusta venäläisiä esimerkiksi yrittäjyyteen samalla tavalla meillä toimitaan. Miksi rehkiä ja investoida, kun rahaa tulee valtiolta. Tosi asia on, että Venäjän talous pyrki 90-luvun kapitalismivaiheen aikana ja jälkeen kansainvälisille markkinoille sekä osaksi länsimaista taloutta. Mutta se hävisi globaalissa kilpailussa ja Putinin aikana on palattu raaka-ainekeskeiseen talouteen. Se, että mm. Saksa teki itsensä riippuvaiseksi venäläisestä energiasta ja Putinin strategiseksi energiasodan kohteeksi, on kysymysmerkki.

Oletteko kuulleet venäläisistä kännyköistä tai digitaalisista innovaatioista? Putinin tavoitteena oli saada toisella kaudellaan omaan edustuskäyttöönsä venäläinen auto. Toki Aurus senat-merkkinen auto kehitettiin, mutta se perustuu vahvasti länsimaiseen teknologiaan ja läntistä tietotaitoa on käytetty runsain mitoin myös auton suunnittelussa ja esimerkiksi auton 4,4-litrainen bensiinihybridimoottori ja voimalinjaratkaisut ovat pitkälti Porschen kanssa kehitettyjä. Pakotteista toimivimpia ovat juuri teknologiarajoitteet. Venäjä on riippuvainen länsiteknologiasta ja Kiinakin on varovainen pakotteiden alaisten tuotteiden viennistä Venäjälle.

Venäjän kansa ei ole kokenut hyvin vähän demokraattista järjestelmää historiansa aikana. Sitä ovat hallinneet enemmän ja vähemmän yksinvaltaisesti tsaarit ja aristokraatit. Missään ei ole niin paljon palatseja kuin esimerkiksi Pietarissa. Kukaan ei ihmettele ja kyseenalaista tällaista eriarvoisuutta. Meille on itsestään selvää demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio. Kun näistä arvoista ei ole kokemusta, ei niitten perään osaa haikaillakaan. Venäjälle ei ole tulossa sellaista demokratiaa kuin me lännessä sen ymmärrämme näköpiirissä olevassa tulevaisuudessakaan. Se nähdään Itä-Euroopan valtioissa, esimerkiksi Unkarissa, että demokratian vaateet ja oikeusvaltioperiaatteet koetaan vastakkaisina kansalliselle itsemääräämisoikeudelle. Unkarinkin sopeutumiseen kuluu aikaa, saati sitten Venäjän demokratisoitumiseen.

Naton laajeneminen itään on ollut Putinille jonkinlainen märkä rätti kasvoille. Sovittiinko Gorbatšovin kanssa jotakin itälaajenemisesta, ei ole yksiselitteisesti selvinnyt. Fakta on, että 2004 tapahtui suuri laajeneminen itään, mm. Baltian maat. Yhdeksänkymmentäluvulla Natoa varoiteltiin laajenemisesta ja ärsyttämästä Venäjää. Tällaisia puheenvuoroja käyttivät mm. Usan entinen ulkoministeri Kissinger ja Usan entinen Moskovan suurlähettiläs Jack Matlock. He olivat lukeneet historian oppikirjansa. Venäjä oli tuolloin heikkouden tilassa, tilanne voisi olla muutaman vuosikymmenen päästä toinen. Niin kuin nyt nähdään. Putin on koko vallassa oloaikansa hakenut roolia suurvallan johtajana. Länsimaat jättivät hänet poliittisesti yksin ja päätöksenteossa ulos tarkoituksella tai ilman. Venäjän alennustila tietysti rassasi häntä ja hänen venäläistä ylpeyttään. Kun esimerkiksi G20-maiden kokouksessa Australiassa v. 2014 hänet jätettiin osin kättelemättä ja valokuvassa takariviin ja äärimmäiseen laitaan, hän lienee kypsynyt läntisiin johtajiin ja päättänyt tulla huomatuksi tavalla tai toisella. Vuonna 2014 seurasikin Krimin niemimaan miehitys ja maailman katseet kääntyivät häneen.

Arvo Tuominen kuvaa kirjassaan hänestä mieheksi, joka tuli kuin tyhjästä ja heitti Venäjän judokan ottein kansainvälisen politiikan keskiöön. Mitä tekee vakoilun vainoharhaisen maailman kasvatti Kremlin kullatuissa saleissa seuraavaksi, emme tiedä. Emmekä tiedä sitäkään, mihin kaikkeen hän pyrkii, millainen hän todella on? Mitä seuraavaksi tapahtuu? Venäjän kanssa on vaikeata sotia. Venäjä tekee kaiken vastoin järkeä ja logiikkaa. Näin taisi sanoa Bismarck.

Esa Kanerva

Höpötiitit keskuudessamme

 

                                                                                                         7.1.2023

Joulunpyhät ja uudet vuodet tulivat ja menivät. Näin härkäviikkojen alkajaisiksi voisi kirjoittaa vähän kepeämmästä aiheesta, jatkuvasti äänessä olevista lähimmäisistämme.

Keskuudessamme liihottelee siis immeisiä, joita kutsun ”höpötiiteiksi”. Tämä ihmislaji on aika yleinen ja näitä otuksia tapaa lähes päivittäin. Lajin tunnistus on helppoa. Kun tapaat ihmisen, jonka suu käy alituiseen eikä hänellä ole korvia, kysymyksessä on mitä todennäköisemmin höpötiitti. Näitä puhumoja voi tavata kauppareissulla, pihapiirissä ja varsinkin erilaisissa palveluissa. Hän on luonteeltaan itsekäs eikä juuri piittaa muista ihmisistä. Paitsi että hän tarvitsee uhrin tai kohteen, jolle vuodattaa omaa tarinaansa ja yleensä kielteisiä arvioita ympäristöstään tai muista lajitovereistaan. Erilaisissa palveluissa nämä ihmiset ovat kauhistus paitsi työntekijöille, niin samassa jonossa seisoville muille asiakkaille.

Nykyisin apteekeissakin palveluprosessit on viritetty äärimmilleen ja korkeasti koulutettuja farmaseutteja on yleensä tarpeeseen nähden vähän. Kun puhumo parkkeeraa tiskille, on vitsit vähissä. Kerron elävän esimerkin. Apteekkikäynnilläni tapaamani rouvashenkilö aloitti juttunsa asiointiin millään tavalla liittymättömästä miehensä dementiasta jatkaen omaishoitajan elämän kurjuudesta. ”Kun ei sitä raskitte panna laitokseenkaan”, hän lopetti sillä erää vuodatuksensa.  Sitten hän siirtyi omaan tautihistoriaansa. Ja sitähän piisasi sokeritaudista ummetukseen. Koko täysi tupa kuuli kovaan ääneen valitukset hänen ulosteummesta ja sen hoidosta. Farmaseutti hikoili ja yritti keskeyttää ajatuksenvirran. ”Odotas nyt, mun täytyy vielä kertoa sulle tämä…” Seuraavaksi mentiin jo lähemmäksi asiaa, ”kun noi verenpaineet ovat olleet koholla iltaisin pitemmän aikaan”, mitäs sille pitäisi tehdä? Lääkepalvelijan ehdotus mennä lääkäriin oli kuin bensaa liekkeihin. Lääkärit ja terveyskeskukset saivat oitis huutia, ei sinne kannata mennä eikä sieltä saa aikojakaan. Aikasyöppö jatkaa rupattelua muiden asiakkaiden kiltisti jonottaessa muihin palvelupisteisiin tai lähtemällä pois. Kai tämä höpötiitti sai lopulta ostetuksi lääkkeensäkin, en jäänyt seuraamaan.

Sitten toiseen esimerkkitapaukseen. Mieleeni on jäänyt pari tapahtumaa Tipotien terveysaseman bussipysäkillä. Erään kerran vanhempi nainen pysäyttää bussin. Oven avautuessa hän lataa täyssaavillisen moitteita kuskille. Edellinen bussi oli kuulemma ajanut ylinopeutta ja sinä päin punaisia! Kuljettaja kiitti kohteliaasti palautteesta, sulki oven ja lähti liikkeelle. Naisen ääni ei katkennut ja ikkunasta näki suun jauhavan karkeuksia karkuun lähtevälle kuskille. Kyseisessä ihmisessä yhdistyi täydellisesti höpötiitille kaksi tyypillistä ominaisuutta, tietynlainen rajattomuus ja kielteisyys. Sitten muistan samaisella pysäkillä poislähteneen miehen. Hän pyysi hyvissä ajoin saada lähteä etuovesta. Kuljettaja aukaisi kohteliaasti etuoven, herra poistui hitaasti oviaukkoon ja alkoi posottamaan kuljettajalle sairauksiaan. Eikä siitä meinannut tulla loppua, ei sitten millään. Kuskin täytyi lopulta sanoa näkemiin ja kertoa lähtevänsä liikkeelle, poistuisitteko! Vasta sitten herra suvaitsi mennä ulos. Tarinan kerronta näytti jatkuvan yksinpuheluna.

Aivan oma lukunsa on nämä kansanradiot ja kaupallisten radioitten interaktiiviset keskusteluohjelmat. Niitten tarkoituskin on tarjota höpötiiteille mahdollisuus laukoa kuolemattomia ajatuksiaan. Radiokanavat saavat ilmaista tuotantoa ja kuuntelijat viihdykettä. Onhan se joskus ihan mukavaa kuunnella kansanradion pöljyyksiä ja mitä erilaisempia valituksia. Olisi hauska joskus kysellä kaupallisten radiokanavien tuottajilta, kuinka paljon te saatte soittoja kuuntelijoilta ja miten te pystytte erottelemaan varttihullut soittelijat pois jokseenkin asiallisista höpöttäjistä. Sallittakoon nämä omat areenat näille leuan loksuttajille. Kenenkään ei ole pakko kuunnella radio Novaa eikä kansanradiota.

Jos asuu vähänkin isommassa pihapiirissä, kyllä naapurustoon osuu taatusti ainakin yksi aikasyöppö juoruilija. Tällä naapurihöpötiitillä on uskomaton vaisto osua aina kohdalle juuri kiireisen kauppareissun tai työpäivän jälkeen parkkipaikalle kertomaan tuoreet kuulumiset. Aihetta riittää huoltoyhtiön saamattomuudesta naapureitten laiskuuteen, ”Kun eivät kertaakaan lakaise edes lumia portaitten edestä”. Naapurit pyrkivät karttamaan tätä höpöttäjää ja pyrkivät katsomaan etukäteen ikkunasta, onko reitti selvä ja näkyykö höpötiittiä. Kuin tyhjästä hän kuitenkin ilmestyy eteesi ja taas on varttitunti menetetty. Unohda kiltisti kiireesi!

Terveydenhuollossa tämän kaltaiset ihmiset ovat arkipäivää ja heistä selviämiseen järjestetään oikein koulutuksia. En lähde tässä niiden sisältöä perkaamaan, vaan totean puhumojen olevan todellinen ongelma. En nyt pohdi myöskään syitä, miksi ihminen käyttäytyy siten kuin käyttäytyy, koko ajan itseään ilmaisten ja toisten ihmisten aikaa hyväksi käyttäen.

Sitten leikkimielinen ajatus. Pitäisikö kuntiin perustaa valitustoimisto tai kuunteluvastaanotto? Esimerkiksi lääkärit voisivat ohjata sopivia potilaitaan valitustoimiston vastaanotolle purkamaan alati patoutunutta, yksipuolista puhumisen tarvetta. Vastaanotolle täytyisi keksiä tietenkin muodikas nimi, joku terapia tietenkin. Toimiston vastaanottovirkailijoiden koulutuksenkaan ei tarvitsisi olla korkeakoulutasoa. Työntekijöillä pitäisi olla isot korvat kuunteluun, kovaksi keitetty mieli ja pitkä pinna!

Esa Kanerva