7.2.2023
Eilen pidettiin kansanedustaja Pia Viitasen ”Pian porinat” Kahvisalongissa Satakunnankadulla. Pia oli kutsunut kahveille kannattajiaan. Hän halusi kertoa eduskuntakuulumiset ja ottaa vastaan kampanjaterveisiä äänestäjiltään. Väkeä oli tupa täynnä, hienoa!
Ehdokas kertoi aluksi päällimmäiset uutiset eduskunnasta. Hän kiteytti tulevan vaalikauden suurimmat tavoitteensa teemoihin turvallinen arki, oikeudenmukaisuus, reilu työelämä ja työ paremman huomisen puolesta.
Viitanen konkretisoi arjen turvallisuudenuhkia. Käsillä oleva energiakriisi vaatii konkreettisia toimia ja tukitoimia. Syksyllä tehtiin mm. sähkön arvonlisäveron alennus, sähkövähennys ja sähkötuki. Sittemmin kun tilanne vaikeutui edelleen, päätettiin joukosta uusia toimia mm. kertakorvauksena toteutettu takautuva hintakatto, sekä asiakkaille annettava lisämaksuaika laskuille.
Ihmiset ovat viime aikoina puhuneet nimenomaan elämisen perusasioista – toimeentulosta, terveyspalveluiden toimivuudesta, lasten hyvästä koulusta, turvallisesta elinympäristöstä. Nämä terveiset on otettu vastaan. Tarvitsemme myös jatkossa hyviä ja turvallisia julkisia palveluita, sekä toimeentulon turvaverkkoja silloin kun paha päivä kohdalle sattuu.
Kaiken pohjana on tasapainoinen talous. Talouden kuntoon saattamisessa on oikeudenmukaisuus iso kysymys. Millaisin talousyhtälöin eri puolueet ovat valmiit tekemään tulevaisuutta. Eroja puolueen vaaliohjelmissa on. Esimerkiksi oikealta laidalta ollaan vaadittu jo tälle vuodelle isoja leikkauksia. Muutenkaan ei ole oikein, että vaikeiden aikojen maksajiksi laitetaan tavalliset pieni- ja keskituloiset ihmiset. Päinvastoin: on viisasta turvata ihmisten ostovoimaa. Talouden sopeutusta on tehtävä oikeudenmukaisesti, tässä tärkeä asia on verotus. Ei ole oikein nostaa tavallisten palkansaajien, eläkkeensaajien tai pienten yrittäjien verotusta. Veropohjan laajentamisella saadaan lisätuloja, samoin torjumalla verovälttelyä ja tilkitsemällä verotuksen porsaanreikiä.
Lisäbudjettiin kovalla työllä saatu lisämääräraha on aivan ratkaisevan tärkeää hyvinvointialueiden palveluitten käynnistämiseksi. Oppositiolla on varmaan toisenlaisiakin ajatuksia, heitetään mieluummin kapuloita rattaisiin kuin iloittaisiin onnistumisista. Alueilla on käynnistysvaikeuksia, se myönnettäköön. Tämä oli kuitenkin odotettavissa, mutta ongelmat ovat ratkaistavissa.
Alkupuheenvuoron jälkeen siirryttiin keskusteluun ja kysymyksiin. Sähkön hintakysymyksellä aloitettiin. Kysymyksiä ja kommentteja sinkoili. Pia vastasi ja kertoi hallituksen vastaantuloista energian hinnassa uudestaan. Kysyttiin myös taksiuudistuksesta. Sellaiset terveiset lähtivät, että Sipilän hallituksen ja ministeri Bernerin uudistus joutaa Näsijärven pohjaan. Olisi pikimmiten palattava vanhaan systeemiin. Ehdotettiin ehdokkaalle sellaista verouudistusta, että nuorten harrastekulut voisi vähentää verotuksesta. Ei huono idea ollenkaan. Todettiin myös, että nuoret voivat huonosti. Paikalla oli maakuntavaltuutettu Anneli Kivistö ja hän otti viestin vastaan. Anneli kertoi hyviä esimerkkejä myös onnistumisista, kuten Tesoman hyvinvointikeskus nuorisotiloineen. Voitaisiin monistaa muuallekin. Ehdokasta ”velvoitettiin” pitämään yllä kampanjoidessaan toivoa tulevaisuuteen, etenkin lapsiperheet ovat huolissaan. Pia vastasi, että hyvä arki tuo toivoa ja uskoa parempaan. Se on kaiken lähtökohta epävarmoina aikoinakin. Terveyspalveluista riitti poristavaa, joillakin paikkakunnilla palvelut pelaavat, joillakin on ongelmia.
Seuraavan kerran voi tulla tapaamaan Piaa 13.2. klo 18 Satakunnankadun Kahvisalonkiin (Satakunnankadun ja Aleksis Kiven kadun kulmarakennus). Kaikki kiinnostuneet mukaan tukemaan Pian ehdokkuutta!
Esa Kanerva