Vaaliasetelmat ja tulevan hallituksen kokoonpano näyttävät olevan palkkatyöläisille ja eläkeläisille kohtalon kysymyksiä. En halua maahan Sipilän hallituksen kaltaista Kokoomuksen Perussuomalaisten kokoamaa hallitusta. Vain demarien voitto takaa sen, että maahan voidaan saada oikeudenmukaisesti ja tasapuoleisesti kansalaisia kohteleva valtioneuvosto. Hallituksessa voi olla myös Kokoomus, hallitusohjelma ratkaisee.
Muistan elämäni loppuun Sipilän hallituksen lomarahaleikkaukset, työnantajamaksujen siirrot palkansaajien maksettaviksi, pakkolakiuhkaukset ja eläkeindeksien leikkaukset. Samoin kuntien valtionosuuksien vähennykset, jotka iskivät suoraan ydinpalveluihin. Sekä monet muut synnit.
Nyt on tehtävä töitä, vaalityötä paremman huomisen puolesta. Kukaan ei kiistä valtiontalouden säästötarpeita. Niiden pitää vain oikeudenmukaisesti koskea kaikkia kansalaisia tasapuoleisesti. Kehottaisin tutustumaan Kokoomuksen vaaliohjelmaan. Silloin tiedät, mitä on odotettavissa, jos Orpo on pääministeri.
Teen maaliskuun töitä Pia Viitasen vaalikampanjassa kuljettajana ja osaltani logistiikasta vastaavana.
Alku on lähtenyt liikkeelle innostuneesti ja väkeä on riittänyt tilaisuuksissa. Kansalaiset selvästi ymmärtävät tulevien vaalien tärkeyden. Tule kuulolle ja keskustelemaan. Seuraa lehti-ilmoituksia.
Kirjoitan tämän kuukauden ajan epäsäännöllisesti blogiani aikataulun antaessa myöten.
Äänesi on tärkeä, Pia on sen arvoinen nainen, osaava, kokenut ja luotettava!
Esa Kanerva
Kirjoitan tämän kuukauden ajan epäsäännöllisesti blogiani aikataulun antaessa myöten.
Äänesi on tärkeä, Pia on sen arvoinen nainen, osaava, kokenut ja luotettava!
Esa Kanerva