21.4.2023
Ajattelin kertoa soittoharrastuksestani. Eläkeläisenä on
aikaa harrastaakin. Mielikuva harmaasta harmonikkaa soittavasta eläkeläisestä on
idyllinen ja stereotyyppinen. En mielestäni halua toteuttaa mitään mielikuvaa.
Olen pikkupojasta lähtien soitellut elämässäni enemmän tai vähemmän haitaria. Aloitin
tehoharjoittelun vuonna 2017. Kiitos tässä Tampereen konservatorion harmonikan
soiton opettaja Kaisa Kujanpäälle. Hän on musiikin maisteri ja Kultaisen
harmonikkakilpailun voittaja vuodelta 2006. Hän opasti vanhojen taitojen
haltuun ottoon.
Ammattimuusikkojakaan ei ymmärretä työntekijöinä. ”Teettekö
jotakin työtä vai soitatteko vain?” on aika yleinen kysymys. Muusikon ammatin
edellytys on sitoutuminen ja motivaatio harjoitella, harjoitella. Halu oppia ja
valmius tylsäänkin arkiduuniin on edellytys päästä eteenpäin. Kerron
ammattimuusikoista siksi, ettei harrastelijallakaan ole oikotietä onneen. Pitää
jaksaa päivittäin tehdä toistoja ja sormikuviota tunnista toiseen. Onneksi
leipä ei ole kiinni näistä taidoista. Missä tahansa harrastuksessa tulee
alkuinnostuksen jälkeen tunne, etten minä ”haluakaan” soittaa ja sitten tukku
selittelyä.
Käyn nykyisin soittotunneilla yksityisesti, kerran parissa
viikossa. Opastus riittää tässä aikataulussa, koska oppiminen on hitaampaa kuin
nuorena. Kiitän opettajaani Tapani Luojusta kärsivällisyydestä. Käymme läpi noin
puolentoista tunnin ohjelmistoani ja väliin verkkaisesti uusia kappaleita.
Ajattelen, että minulle on tärkeintä aivojeni kunnossa pysyminen ja antaa
niille töitä. Toki on mukavaa oppia uutta ja havaita sen mahdolliseksi.
Mitä repertuaariini sitten kuuluu? Lähtökohta on tietysti
se, että sitä soitetaan, mitä toivotaan. En hyljeksi vanhoja viime vuosisadan
alun kappaleita. Minulta sujuu niin Mantšurian kukkuloilla valssi kuin Säkkijärven polkka. On upeaa havaita palvelutaloissa soittaessa, kuinka muorin
jalka alkaa lyödä tahtia. Ne kappaleet ovat osa heidän nuoruuttaan ja
elämäänsä. Samalla tavalla joka maassa
on omat suosikit, joita halutaan kuunnella. Ranskalainen kuuntelee mielellään
musette-valsseja ja italialainen on tykästynyt vaikkapa ”O sole mio-kappaleeseen”.
Ruotsissa pidetään merimiesvalsseista. Ne laulut ovat osa heidän kansallista identiteettiään.
Soitan mielelläni myös vaikeampia harmonikkaklassikkoja.
Ohjelmistooni kuuluu Brahmsin Unkarilainen tanssi numero 5, Montin Chardas,
Malandon tangoja, Pihlajamaan sävellyksiä ja muita. Ne ovat teknisesti aika
vaativia. En halua olla robottisoittaja, vaan haluan panna itsestäni likoon
jotakin omaa tulkintaa. Se on tämän itseilmaisun suola.
Teen soittokeikkoja palvelutaloihin ja mihin ikinä
pyydetään. Yleensä ne ovat syntymäpäiviä tai eläkkeelle jääntitilaisuuksia.
Kyllä nämä keikat motivoivat harjoittelua!
Esa Kanerva
