Rkp:ssa kiehuu

 

                                                                                                     30.5.2023

Viime viikonloppuna Ruotsalaisesta kansanpuolueesta taisi tulla selkeästi yhden asian puolustaja. Puolueen liberaalit arvot unohdettiin ja kielipuolueesta tuli selkeästi yhden asian liike. Ruotsin kielen aseman edistäminen Suomessa. Sillä agendalla ei pitkälle pötkitä tulevaisuudessa. Ruotsinkielisten määrä vähenee tasaiseen tahtiin kuin teinien kiinnostus ruotsinkielen opiskeluun koulussa.

Perussuomalaiset painavat hallitusneuvotteluissa päälle kuin tupajäärä saunan hirttä. Selkeäasti suuremmalla puolueella on hallituksen muodostajaan nähden ote. Se voi sanella tahtonsa läpi. Pienempää viedään kölin alta. Puolueen hallitusneuvottelijat oireilevat ja pyyhkivät hikeä otsaltaan. Aatteellisemmat ovat poistuneet pöydistä.

Ihmettelen sitä, että Rkp lähti mukaan hallitusneuvottelujen jatkoon. Onhan se maailman seitsemäs ihme. Arvoliberaali Rkp suostuu perussuomalaisten ”Suomi-ensin”-politiikan myötäilijäksi. Mihin unohtui heidän painottamansa vapaus, ihmisoikeudet ja demokratia. Perussuomalaiset jakavat Suomea leireihin. Mitä enemmän he huutavat somessa suomalaisten erinomaisuutta, sitä enemmän he polarisoivat ja usuttavat kansalaisia toisiaan vastaan. Onko Rkp todella mustavalkoisen Suomen kannattaja?

Eniten olen huolestunut siitä, että perussuomalainen politiikka koettelee Euroopan ollessa sotatilassa demokraattista päätöksentekokykyämme. Ei suomalainen demokratia ole vaarassa, mutta kriisissä ei tarvita prosessien jarruttelijoitakaan. Päätöksenteon on oltava nopeaa ja oikea-aikaista. Demokratiassa on aina mahdollisuus asioitten viivyttämiseen ja omien etujen ajamiseen kiristämällä sopivassa paikassa. Minulla ei ole luottamusta perussuomalaisten aitoon haluun viedä eteenpäin ihmiskunnalle juuri nyt olemassaolon kannalta tärkeitten ilmastokysymysten eteenpäin viemiseen eikä ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Ruotsalaisella kansanpuolueella näyttää olevan uskoa, koska se näki edellytyksien olevan olemassa jatkaa hallitusneuvotteluja.

Useat lehdet kirjoittivat viime viikon hallitusneuvottelujen jumiutumisesta siihen tyyliin, että viher-vasemmisto lipoi kieltään, josko hallitustunnustelut menisivät karille. Minulla ei ole ajatuksissani pahansuopaisuutta. Suomi tarvitsee päätöskylyisen hallituksen, olkoon se sitten kansan tahtoma punamusta väriltään. Sellaista hallitusohjelmaa en Suomeen tahdo, joka vie maan visiottomaan kansalliseen tyhjiöön ja Euroopan Unionin direktiivit ulkoapäin ohjaisivat Suomea oikealle tielle Unkarin tapaan. Toivon Rkp:lle voimia torjua jatkoneuvotteluissa tällaiset kirjaukset ihmisoikeuksiin ja maahanmuuttoon. Torjuntavoittoihin en usko, aina kuitenkin voi sanoa kiitos ei ja marssia ulos hallituksesta.

Esa Kanerva

Panen kaiken toivoni Rkp:een

                                                                                                                                       23.5.2023

Hallitusneuvottelut ovat viimeistelyä vaille valmiit. Saanen epäillä. Niin kaukana toisistaan ovat Rkp:n ja Perussuomalaisten kannat maahanmuutossa ja vihreässä siirtymässä. Ruotsalaisten mielestä työperäinen maahanmuutto on välttämättömyys, Perussuomalaisten mielestä kaikki on mennyt jo tähän astisessa maahanmuuttopolitiikassa pieleen. Rkp:n puheenjohtajan mielestä nyt on momentum vihreään siirtymään, Purran mielestä pitämällä kiinni nykyisistä ilmastotavoitteista, Suomen kansan elintaso laskee Pohjois-Korean tasolle. Miten näin erilaiset kannat on yhteensovitettavissa? Panen toivoni Rkp:n aatteellisuuteen ja halusta pitää kiinni omista arvoistaan.

Perussuomalaiset toteavat ohjelmassaan, että ”Maahanmuuttoa käsitellään useissa yhteyksissä vielä lapselliseen 1990-lukulaiseen tyyliin ”rikastuttavana” tai ”jännitystä” yhteiskuntaan tuovana elementtinä. Ne valtavat sosiaaliset, kulttuuriset ja taloudelliset haasteet, joita suomalainen maahanmuuttopolitiikka aiheuttaa, jäävät edelleen pimentoon.” Puheenjohtaja Adlercreutz sitä vastoin toteaa, että ”Ellemme saa nettomaahanmuuttoa kasvatettua useilla kymmenillä tuhansilla ihmisillä vuositasolla, olemme pulassa. Nykyisellä tasolla pysyminen johtaisi siihen, että työikäinen väestö pienenisi 20% seuraavien 50 vuoden aikana. 44 000 henkilön nettomaahanmuutto on taso, joka stabilisoisi huoltosuhteen. Selvää on, ettemme pääse tuohon tavoitteeseen ilman määrätietoisia toimia.”

”Entä onko ilmastomuutoksen vastainen työ meille rasite ja ongelma? Kurittaako se suomalaisia ja ajaako se meidät kilpailukyvyttömäksi takapajulaksi? Ei. Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka on välttämättömyys – kaikkien maiden osalta. Tähän asti tehdyt toimet ovat pienentäneet esimerkiksi sähkön hintaa Suomessa. Ei ole sattumaa, että sähkön hinta oli viime vuonna Suomessa Euroopan toiseksi halvinta”, toteaa Adlercreutz blogissaan. Tutkin Perusuomalaisten ilmastopoliittista ohjelmaa. Ensinnäkin he haluaisivat siirtää hiilineutraalisuustavoitetta vuodesta 2035 vuoteen 2050. He pitävät vihreää siirtymää ideologisena kysymyksenä ja vetoavat siihen, että Suomen päästöt ovat vain runsas promille maailman kokonaisluvuista. Puolue haluaisi mahdollistaa turpeen käytön ja kaikki muutkin mahdolliset fossiiliset polttoaineet niiden aiheuttamista päästöistä huolimatta. Tuulivoima sitä vastoin ajaa säävarmaa perusvoimaa pois markkinoilta ja aiheuttaa mittavia ongelmia ympäristölle, eläimille, ihmisille ja taloudelle.

Toivottavasti Rkp pitää kiinni järjen äänestä ja tavoitteistaan. Niin järjettömiltä kuulostavat Persujen meilipiteet varsinkin ilmastokysymyksissä. Puolue haluaa tehdä kaikki päinvastoin kuin yleinen käsitys ja tutkimukset osoittavat. Petteri Orpo viilaa jo kynsiään ja valmistautuu esittelemään hallitusohjelmaansa. Niinköhän tuo hänen hallituksensa syntyy, lieviä epäilyjä on lupa esittää. Tai sitten politiikassa kaikki on mahdollista, mahdotonkin!

Esa Kanerva

Hurraa, uusi valtuustoryhmä on syntynyt!

                                                                                             16.5.3023

Uusi valtuustoryhmä on syntynyt, ”Tamperelaisten puolesta”, hurraa! Aila Dundar-Järvinen on perustanut oman valtuustoryhmän. Nimikin on plagiaatti tai muunnos Pekka Paavolan aikoinaan johtamasta puolueista riippumattomasta ryhmästä ”Tampereen puolesta”. Jos nimeen on uskomista, tämähän on hieno asia. Aila laajentaa edunvalvontaansa koskemaan itsensä lisäksi myös tamperelaisia kuntalaisia.

Valtuustokauden luottamuspaikkojen puolivälitarkastelu ei mennyt demareilla aivan nappiin. Tuli niin sanottuja ennalta arvaamattomia muuttujia. Nämä paineet puuttua ennalta valmisteltuihin ratkaisuihin kuvaavat varsin hyvin avoimuuden kaipuuta päätöksenteossa. Eilisen edustajiston kokouksen perusteella kaivataan perusteellisempaa poliittista periaatekeskustelua ja osallisuutta ratkaisuihin. Edustajistoa voitaisiin kutsua koolle useammin ja osallistaa paremmin tamperelaiseen politiikan tekoon.

Konsernijaoston puheenjohtajaksi ei kunnallisjärjestön hallituksella ollut esittää kuin varavaltuutettu Anne Liimolaa. Ansioituneempiakin olisi ollut tarjolla, ei kuitenkaan ryhmälle ja sen johdolle "sopivaa" henkilöä.

Syksyn edustajiston kokouksessa on mielestäni otettava kantaa kansanedustajien asemaan jatkossa kaupungin korkeissa luottamusasemissa. Tampereella on pitkään noudatettu periaatetta, ettei kansanedustajia valita esimerkiksi kaupunginhallitukseen. Nyttemmin nämä periaatteet näyttävät haudatun. Kannatta muistaa maakuntahallinnon ja kaupungin päätöksenteon rajapinta. Toiminta molemmissa yhteisöissä poliittisissa johtotehtävissä ei ole lain mukaan esteellistä, mutta näyttää ulospäin pahalta. Osittain eri hallinnoissa päätetään samoista asioista, mutta eri intresseistä. Harmi, että lainsäädännöllisesti tätä ei maakuntahallinnon valmisteluvaiheessa huomioitu.

Vuoden 2025 kunnallisvaalit lähestyvät. Oikeastaan nyt on vakavan harkinnan paikka, osallistuuko niihin vai ei. Kummolan sanoin, en hyväksy ikärasismia. Päätöksenteossa tarvitaan kaiken ikäisiä ja eri sukupolvia. Jos pää pysyy kunnossa ja jalka nousee, miksi ei osallistuisi?

Esa Kanerva

Minustako monarkisti?

                                                                                                                                              8.5.2023

Olemme seuranneet viimeisen viikon suurta teatteria ja näytelmää. Pääosaa on näytellyt iäkäs mies, kuningas Charles III. Suureelliset monarkistiset draamat ovat eräänlaisia menneitten aikojen muinaisjäänteitä. Kuningas kruunattiin periaatteessa yksinvaltiaaksi ja Jumalan edustajaksi maan päälle.

Minulle tasavaltalaiselle on ollut tuskallista katsella kuninkaan kruunajaishömppää. Niiden katselulta ei ole voinut välttyä, koska tiedostusvälineet ovat käsitelleet kruunajaisia ja niiden suunnittelua jo kuukausia. On totta, että monarkia on hallinnut brittejä jo satoja vuosia. Ihmettelen sitä, että kuinka valistunut kansa sulattaa yksinvaltiutta. Suvussa kulkevaa oikeutta perimysjärjestyksen kautta nousta hallitsijaksi. Sillä ei ole mitään merkitystä, onko valittava henkilö ominaisuuksiltaan tehtävään sopiva.

Osa kansasta on pahasti syrjäytynyt ja elää köyhyydessä. Brittiläiset veronmaksajat ovat kuitenkin valmiit maksamaan kuninkaallisten palveluksista virallisen ilmoituksen mukaan 75 miljoonaa euroa vuodessa. Tosin vastustajien laskelmien mukaan todelliset kulut ovat 400 miljoonaa euroa. Mistä sitten kuninkaalle ja hänen perheenjäsenille maksetaan? He edustavat, käyvät pippaloimassa erilaisissa hyväntekeväisyysjärjestöissä, myöntävät arvonimiä, leikkaavat nauhoja ja käyvät ulkomaiden vieraina edustamassa Britanniaa. Kuningas allekirjoittelee linnassaan hallituksen lakiesityksiä pilkkuakaan muuttamatta. Ei ole vuosisatoihin korjaillut niistä mitään.

Kuninkaallisia suojellaan ja he nauttivat erityisoikeuksista lain edessä. Prinssit ovat syyllistyneet, jos johonkin laittomuuteen, tuomiota ei ole jaeltu. Moraalin tasokaan ei päätä huimaa. On avioliiton sivusuhteita, syrjähyppyjä ja pettämistä. En heitä ensimmäistä kiveä, totea heidän olevan tavallisia kansalaisia heikkouksineen ja harhapolkuineen. On tietysti selvää, miten Jumalan edustajan maanpäälliselle arvovallalle käy tällaisten tapausten tultua ilmi. Tai ainakin pitäisi käydä, koska tuntuu siltä, että engelsmannit ovat immuuneja kaikelle tälle. Kuninkaalliset ovat heidän yläpuolellaan eikä tavalliset moraalikäsitykset koske heitä.

On raskasta olla kuningas. Menee yksityiselämä ja muijaansakaan ei saa valita vapaasti. Pitää aina olla luupin alla ja yrittää hymyillä. Taakka on vapaaehtoinen, aina voi luopua kruunusta, harvoin sitä kuitenkin tapahtuu. Luontoisedut ovat sitä luokkaa, että heikompilahjainenkin suvun jäsen osaa laskea yksi ynnä yksi. Tosin Harryn esimerkki osoittaa, että kuninkaallisuus kiinnosta ja itsensä voi sen maineella elättää tavallista bisnestä tekemällä. Ei tarvitse kuin signeerata jokin, tuote, niin taaloja isketään pöytään 7 numeroinen summa.

Kuninkaallisten tulevaisuutta pohditaan ja veikkaukset ovat tänään vahvasti sitä mieltä, että tuskin 100 vuoden päästä monarkiaa Englannissakaan on olemassa. Miksi haluttaisiin pitää kansakunnan johtajana ihmistä, jolta on riisuttu valta. Siis keulakuvaa. Kannattaako maksaa arvojohtajuudesta, menneitten vuosisatojen menestyksen muistomerkistä ja tasavaltalaisten mielestä kokopäivätoimisesta loisimisesta sellaista hintaa. Minusta ei kannata.

Esa Kanerva