Yritän parhaani mukaan välttää joutumista luokitteluksi vanhukseksi. Tähän lokerikkoon joutuessani olen samaa yhteiskunnan ylenkatsomaa ihmisjoukkoa kuin esimerkiksi kehitysvammaiset tai mielenterveyspotilaat. Pelkään menettäväni puhevaltani omiin henkilökohtaisiin asioihini tai kaiken huippuna ihmisarvoni ja oikeustoimikelpoisuuteni.
Ihmisarvoon kuuluu hyväksyä jokainen ihminen yksilönä. Tämän päivän vanhusten hoito on jokaisen puristamista samanlaiseen muottiin, makaronitaikinaa suuttimen läpi. Ei ymmärretä edes hoivan ja hoidon eroa. Hoivahan tarkoittaa välittämistä, empatiaa, hellyyttä ja lohtua. Sairaanhoito on taas aivan jotakin muuta, ammatillista asiantuntijuutta ja sairauden hoitamista. Puhutaan vanhustenhoidosta, ei vanhuus kuitenkaan parane hoitamalla tai medisiinalla. Pitäisi puhua riittävästä vanhusten hoivasta ja lohtuihmisistä, joiden avulla suurin osa ikääntyneistä tulisi toimeen.
Eduskunta säätää lait ja oikeusoppineet ne vanhusten hoidosta päätettävät laitkin kirjoittavat. Oikeusoppineet ja hallinnon byrokraatit viime kädessä hyvinvointialueilla päättävät, mihin palveluihin sinä olet lakien mukaan oikeutettu. Oletteko kuulleet juristien puhuvan koskaan tunteista. Laki ja byrokratia eivät tunne tunteita. Pirkanmaan hyvinvointialueen byrokraatit suunnittelevat tulevaisuudessa toteuttavansa perustuslakimme edellyttämää ja jokaiselle kansalaiselle takaamaa välttämätöntä hoitoa siten, että vanhukset tyytykööt inhimillisen hoivan sijaan digitaalisuuteen, älykoteihin ja robotteihin, jotka tarjoilevat ruoan ja jakavat lääkkeet hyvän huomenen toivotuksineen. Tähän tilanteeseen ääneen lausuttu tavoite digitaalisten palveluiden kasvattamisesta johtaa. Luvatut liikkuvat palvelutkaan eivät taivu jokaisen tarvitsijan luokse ja jos riittäisivätkin, ne maksavat liikaa! Eikä rahaa tunnu olevan, koska eduskunta on myöntänyt rahaa riittämättömästi lisääntyneeseen vanhusten määrään nähden.
Hoiva maksaa niin kuin kaikki hyvä tässä kapitalistisessa vapaassa maassa. Jos sinulla on ”paalua” massissa, saat hyvää hoitoa ja hoivaa. Hoiva on valitettavasti samanlainen tuote siinä missä jokin muu ihmiselle tuotettu hyvinvointipalvelu. Hoivaan sisältyvän tunnepuolen sisäistäneet ammattilaiset hakeutuvat työhön, jossa on hyvä palkka. Hyvä palkka on yleensä firmoissa, jotka ovat arvostettuja ja joiden hoivakoteihin eliitti hakeutuu. Vanhukset jakautuvat kahden kerroksen väeksi, niihin, joita säilötään ja niihin, joita hoivataan hoitokodeissa.
Pitää tässä jokunen sana sanoa myös kotihoidosta. Sitähän yhteiskunta pyrkii koko ajan lisäämään. Oletetaan, että elossa olevat puolisot yrittävät hoivata toinen toistaan. Omaishoitajia tuetaan minimaalisesti ja moninaiset kustannukset menevät perheen pussista. Rakettilähetti kurkkaa ajoittain oven raosta, vieläkö ollaan elossa ja jättää nopeasti valmisateriat jääkaappiin. Kaksi huonoa hoivaa toisiaan, kaikkeen muuhun tyhjänpäiväiseenkin riittää rahaa. Jätän yksilöimättä. Todennäköisesti kummatkin ovat jonossa hoivakotiin, sitä paikkaa vain ei löydy. Monesti syntyy tilanne, että odotus päättyy avioliittolupauksen sanoihin, ”kunnes kuolema meidät erottaa”.
Vanhuus tulee ajallaan, lupaa kysymättä. Jos kuolee sydänkohtaukseen äkillisesti, niin kaikki hyvin. Kenellekään ei soisi sellaista kohtaloa, että toteaa olevansa hyvinvointialueen lupaamassa yhteisöasuntolassa mahdollisesti neljän hengen huoneessa, vaipoissa, lääkkeillä rauhoitettuna, äyskivien hoitajien armoilla ja vain numerona yhteiskunnan tilastoissa. Kammottavaa!
Terveydenhoitojärjestelmän rinnalle meidän on kehitettävä kunnollinen hoivajärjestelmä. Tarvitsemme tulevan ”hoivapommin” purkamiseksi aivan uudenlaista ajattelua ja rakenteellista muutosta. Vanhusten hoivaajien koulutus tulee perustua uudenlaiseen ajatteluun ja tunteiden tunnistamiseen. Hyvin ikääntyneellä ihmisellä ei ole toivoa ”parantumisesta” niin kuin sairaalla. Kuolema tulee väistämättä ja kohtuullisen pian. Hän tarvitsee omien halujensa ja yksilöllisten tarpeittensa huomioon ottamista. Ja hoivaa, lohtua ja hellyyttä. Kysymyksessä on vaativa tehtävä, joten koulutusvalintoihinkin tarvitaan uudenlaiset edellytykset ja vaatimukset. Nykyratkaisuilla meidät saatetaan ikuiseen häpeään!
Esa Kanerva
