Otsikon kysymyksestä tiedetään kohtuullisella varmuudella,
että merkittäviä valintoja tullaan tekemään niin kotimaassa kuin muuallakin
maailmassa. Tammikuussa valitaan maallemme presidentti. Presidentin
valtaoikeuksia on koko 2000-luvun vähennetty ja parlamentarismia vahvistettu.
Siitä huolimatta presidentin henkilöllä on merkitystä, erityisesti
ulkopolitiikan johtajana. Euro-vaalit kesäkuussa ovat tärkeät niin
kansallisesti kuin kansainvälisesti. Yhdysvaltain presidentinvaalit marraskuussa
ovat ratkaisevat euroatlanttisille suhteille ja maailmanpolitiikalle yleensä.
Venäjän vaalit eivät tuo muutosta Venäjän käyttäytymiseen ja niiden lopputulos
on jo etukäteen selvä.
Presidentivaalikisa on Suomessa meneillään. Demarina
tietysti jännittää, pääseekö Jutta Urpilainen toiselle kierrokselle. Mikäli
pääsee, hänellä on hyvät mahdollisuudet voittaa. Näissä vaaleissahan äänestäjät
taktikoivat. Ensimmäisellä kierroksella äänestetään suosikkia, toisella vähemmän
kielteisiä tunteita herättävää ehdokasta. Vaikka Stubb johtaa gallupeja,
lopputulos näyttäisi olevan niin sanotusti ”Herran hallussa”.
Eu-parlamentissa ei tarvita yhtään enempää teuvohakkaraisia
kuin nyt, pikemminkin jyrkästi päinvastoin. Nämä vaalit eivät ole suomalaisillekaan
yhdentekevät, toivottavasti kaikkien suomalaisten silmät ovat tässä muutamassa
kymmenessä jäsenyysvuodessa auenneet. Euroopan parlamentissa päätetään mitä
suurimmassa määrin meidän ja meitä koskevista asioista. Kohti yhteisvelkaa ja
rahatalotta ollaan menossa.
Naapurissa Venäjällä valmistellaan teatterinäytöstä nimeltä
”Koiperhosen valinta diktaattoriksi”. Koiperhonen on sisäpiirin lempinimi Putinille
agenttiajoilta. Kysymyshän ei ole siitä, kuinka kansa äänestää, vaan siitä,
kuinka ylivoimaisella äänestystuloksella hänet kehdataan valita. Näitten
vaalien jälkeen Putin on entistä arvaamaton, koska hän tajuaa oman ikänsä ja
kuolevaisuutensa. Hänellä on aikaa kuitenkin rajallisesti kirjoittaa nimensä
maailmanhistoriaan, hyvässä tai pahassa, riippuen siitä, kuka arvioi.
Toinen suuri arvoitus maailmalle on Trumpin mahdollinen
valinta toiselle kaudelle. Luotan kuitenkin Yhdysvaltojen demokraattisen
kontrollin olevan heräillä ja valppaampana kuin hänen ensimmäisellä kaudellaan.
Mies itse on täysin moraaliton oman edun tavoittelija, kaiken lisäksi
persoonallisuudeltaan ”rajaton” eli rajatilapersoonallisuus. Suuri osa vankeja
kuuluu tähän kategoriaan, psykopaattien ohella. Trumpilla saattaa olla ikäviä
kytköksiä Venäjän hallintoon, jopa niin, että häntä saatetaan kiristää
menneistä jutuista. Kuka tietää? Oletan, että demokraatit järjestävät yllätyksen
näissä vaaleissa ja vaihtavat ehdokasta lennosta.
Presidenttiehdokkaamme toivoivat tv-tentissä joululahjaksi maailmanrauhaa tai rauhaa ylipäätään. Syytä onkin, rauha näyttää olevan hiipuva asiantila maailmassa. Sanotaan, että kaksi sukupolvea ihminen jaksaa olla rauhantilassa, kolmas on jo unohtanut hirveydet. Jos laskee toisesta maailmansodasta kulunutta aikaa, tiimalasi valuu koko ajan, aikaa tyhjenemiseen on edellä mainitulla tavalla laskettuna vähän. Jospa ihmiskunta yllättäisi ja olisi oppinut historiasta jotakin. Saa nähdä!
Esa Kanerva