1.2.2024
Urpilaisen presidentinvaalikampanja näytti ulospäin
viidentonnin juoksun loppukiriltä. Juttaa vietiin ympäri Suomea ja
haastattelusta toiseen kuin iskelmätähteä lavalta toiselle juhannuksena.
Nuorena näköjään jaksaa, välillä kävi ihan sääliksi naisen riepottelua. Puolen
vuoden kampanja pyrittiin toteuttamaan parissa kuukaudessa. Eihän se onnistunut!
Presidenttiehdokas oli osaava ja ansioitunut, siitä
ei pääse yli eikä ympäri. Miksi homma meni niin kuin meni? Aivan aluksi haluan
kiittää, ei kun ottaa esille, historian. Urpilainen jakoi puoluetta 2014 Seinäjoen puoluekokouksessa. Antti Rinne tuuppasi tuolloin Jutan pois puheenjohtajan paikalta.
Ay-siipi valtasi paikan. Moni demari muistaa vieläkin repivän kokouksen. Voi
olla, että puolin ja toisin syntyi haavoja, jotka arpeutuvat hitaasti. Lindtmanin
oli vaikea komentaa puolueen kaadereita ojennukseen ja rivejä suoraksi presidenttiehdokas
Urpilaisen taakse. Samoin parit edelliset presidentilliset vaalit ovat menneet demareilta
pipariksi. Kuusi vuotta sitten ehdokas vedettiin melkein arvalla,
periaatteella, kuka uhrautuisi. Mustan Pekan sai Tuula Haatainen. Moni mielsi
nämäkin vaalit samankaltaiseksi Sdp:n läpihuutojutuksi, varsinkin Jutan
ehdokkuus oli suurelle yleisölle epävarmaa ja ilmassa viime metreille asti.
Kampanjassa tehtiin ehdokkaan eteen muodollisesti kaikki
mahdollinen. Liiankin kanssa, Jutan kalenteri täytettiin aamusta iltaan
kohtaamisia ja esiintymisiä. Osallistuin yhteen Tampereella. Suuhun jäi maku
väkisin yrittämisestä. Formaatti toimi hienosti kuin robotti, into puuttui. Kun ei ole
poltetta, silloin ei jää käteen oikeastaan mitään. TV-esiintymiset menivät
hyvin, alun haparoinnin jälkeen. Alkuun meinasi iskeä päälle opettajan rooli ja
runsaat toistot EU-kavereista sekä tapaamiset maailmalla. Vauhtiin päästyään
Jutta taisteli ja toi Sdp:n agendaa esille ansiokkaasti
Maalinauha katkesi liian aikaisin. Viimeinen niitti presidentinlinnahaaveisiiin
oli tuoreimmat silloiset gallupit. Jutalle luvattiin 6 prosenttia äänistä. Lukujen
jälkeen äänestäjät alkoivat taktikoida. Halla-ahon kannatuksen nousu pelotti, hänen
riemumarssinsa toiselle kierrokselle olisi torpattava. Kuka muu tahansa kunhan ei
Jussi, oli monen ajatus. Ennusteissa Haavisto oli kahden kärjessä, vasemmistolaiset todennäköisesti äänestivät loppupeleissä häntä. Porvarin
äänestäminen ei useimmille tulisi kysymykseen.
Urpilainen jatkaa nyt työtään Euroopan Unionin komissiossa. Hän teki kovan kampanjatyön, mahdottomaan ei hänkään pystynyt. Toisen
kierroksen äänestys on sitten menossa ja demarille uusi valinta voi olla vaikeampi tehtävä kuin
jollekin toiselle. Kattauskin on niukempi. Kumpaa äänestän? Big problem! Vanha
vertaus tilanteesta on valinta ruton ja koleran väliltä. Kumman valinta olisi suurin
piirtein linjassa omien arvojeni kanssa? Miten mies pystyisi työskentelemään Suomen
puolesta ja ottamaan vastuuta suomalaisten turvallisuudesta? Professori vai ylioppilas? Ydinaseita maahan
vai ei? Globaalisti ajatteleva vai Finland first? Siviilipalvelusmies vai
korpraali? Hetero vai homo? Porvari vai vihreä? Pohdittavaa riittää!
Esa Kanerva
