Leikkauksia kansan valtakirjalla?

                                                                                                          15.2.2023

Mistä johtuu tällä hetkellä vallassa olevan poliittisen eliitin kovakorvaisuus? Kyllä Orpo ymmärtää ja Riikka Purra on jopa tunnustanut, että sosiaaliturvaleikkaukset sattuvat. Miksi eliitti ei kuitenkaan välitä, vaikka yli 15 000 uutta lasta putoaa köyhyyteen. Miksi demokratia ei puolusta heikompiosaisia?

Yhteiskuntamme on tällä hetkellä kuin linnunpesä. Minkä poikasen kaula kurkottaa korkeammalle, sille emo antaa ensimmäisenä, joka ei kykene taistelemaan itselleen syöntivuoroa, se jää muitten vahvempien jalkoihin.   

Ihminen on itsekäs olento. Tuntuu siltä, että jokainen ihminen, jokainen yhteiskuntaluokka, jok’ikinen ammattiryhmä ja puolue ajaa vain omaa etuaan. Ympärille ei katsota eikä taakse vilkuilla, saati yritettäisiin edes huomata lähimmäinen ja nähdä viikkoa pitemmälle. Kansalaisilla riittää hyväksyntää tälle asiantilalle, kaikki hyvin silloin kun minulla tai meillä on hyvä olla tässä ja nyt.  

Hylkääkö hyvinvointivaltiomme vähäosaiset? Demokratia ei sinänsä ole mikään ihmelääke köyhyyden torjumiseen, koska päätökset tehdään enemmistön priorisointien mukaan enemmistöpäätöksillä. Kokoomus ojaa hyväosaisten etua ja Persuille riittää maahanmuuttopolitiikan vastustaminen. Köyhän asia ei kurkota yhteiskunnassamme eduskuntaan asti. Paitsi vaaleissa. Päätöksien teossa tarvittaisiin muutakin kuin oman eturyhmän edunvalvontaa. Tarvittaisiin ripaus toisen ihmisen tai väestönosan saappaisiin astumista. Ja ihmisiltä yleensä solidaarisuutta ja toisen yksilön ymmärtämistä.

Petteri Orpo heiluttaa eduskunnan edessä kansan valtakirjaa. Kansan tahdon nimissä tehdään leikkauspolitiikkaa. Itse asiassa ei taida olemassa mitään kansan tahtoa eikä kansan valtuutusta. Orpo on vallassa vuoden 2023 demokraattisten vaalien lopputuloksen seurauksena. Miksi Orpo voitti vaalit? Ei välttämättä siksi, että Kokoomuksen ohjelma olisi ollut ylivertainen ja että se olisi ollut ”koko kansan tahto”. Sanna Marinilla oli paljon ihailijoita, mutta sangen monet korona-aikana toimeentulonsa ja työnsä menettäneet vihasivat häntä. Voidaan ajatella, että monet äänestivät Kokomusta siksi, että eivät halunneet Marinin persoonan jatkavan pääministerinä.  Äänestettiin oikeistopuolueita, koska vastustettiin Marinia. Onhan niitä syitä toki muitakin, esimerkiksi puolueen markkinointitaidot ja puheenjohtajan esiintyminen ennen vaaleja sovittelevana taloudesta huolestuneena isähahmona. Se vetosi kansaan paremmin kuin Marinin hyökkäävä, syyllisiä etsivä käsillä osoittelu.

Jos ei maan sisäisesti ole solidaarisuutta nähtävissä, ei sitä löydy maailmaltakaan. Niin kuin Paasikivi sanoi, jokainen valtio ja sen johtaja ajaa omaa etuaan. Trump sanoo suoraan, että Amerikka ensin. Meillä hokemaa kauhistellaan ja toisaalta naureskellaan. Pata kattilaa soimaa, kyllä meilläkin osataan. Halutaan houkutella ja imeä kehitysmaiden koulutettu työvoima työmarkkinoillemme, mutta toisaalta kehitysmaiden opiskelijoilta halutaan lukukausimaksut yliopistoissa. Rakennusalan noususuhdanteessa Suomea rakentamaan haalittiin väkeä raskaimpiin töihin ja kurjiin asunto-oloihin ympäri maailmaa, nyt heidät potkitaan tarpeettomina ulos maasta.

Miksi demokratian hyveet ovat niin vaikeita toteuttaa? Koska varallisuus kasautuu ja rikkaasta on vastenmielistä maksaa veroja sekä kartuttaa yhteistä kassaa. Kellä on rahat, sillä on valta. Jos rikasta alkaa pikkuisen heidän mielestään liikaa verottamaan, hän kääntyy kantapäillään ja poistuu maasta. Varakkaan mielestä solidaarisuus- tai ns. maastapoistumisvero ovat tasa-arvon vastaista. Vanha totuus oikeudenmukaisuudesta yhteiskunnassamme on hupeneva luonnonvara, oikeuden saaminenkin tuomioistumissa alkaa olla vain varakkaiden etuoikeus, johon keskiluokallakaan ei ole varaa. Ilmastotoimetkin hyväksytään niiltä osin, kunhan ei polttoaineveroa nosteta.

Taitaa Suomen kansalaisten yksituumaisuuden löytäminen olla enää ulkoisen uhan varassa. Demokratiassakin kansa ymmärtää, että parempi elää kansanedustuslaitoksen päätösten kanssa kuin vieraan sotilassaappaan kantapään alla. Muutoin ei kansan yksimielistä tahtoa taida löytyä.  

Demokratia ei takaa oikeudenmukaisuutta eikä millään hallituksella ole kansan tahtoa taskussaan.

Esa Kanerva