28.4.2024
Perussuomalaisen kansanedustajan pyssynpaukuttelu on pientä oikeusministeri Leena Meren törkeään välistävetoon. Hän keskeytti lainvalmisteluun tähtäävän työn Suomen oikeuslaitoksen riippumattomuuden vahvistamisesta perustuslaissa.
Miten on mahdollista, että lakipuolue Kokoomus on sallinut tämän? Oikeusvaltioperiaatteen puolustaminen on ollut Suomen ja Euroopan Unionin yhteinen agenda. Ja käsittääkseni Kokoomus on tähän asti seissyt vahvasti eurooppalaisten arvojen, kuten oikeusvaltioperiaatteen takana.
Miksi tästä ollaan oltu huolissaan? Koska olemme joutuneet seuraamaan viime vuosina Puolan ja Unkarin kehitystä, miten poliittisesti puututaan tuomioistuinten ja syyttäjien toimintaan.
Perusuomalainen Meri tarttui siis poliittiseen vaikuttamiseen jo lakiehdotusta valmisteltaessa. Paljasti toki samalla perusuomalaisten poliittiset tarkoitusperät ja arvot. Heitä ei huolestuta oikeusvaltiokehitys, jossa saatetaan horjuttaa viranomaisten riippumattomuutta, tärkeintä on puolueuskollisuus. Poliisi- ja syyttäjälaitoksen toiminta ja ratkaisut eivät voi perustua siihen, minkä värinen hallitus kulloinkin maassa istuu. Nykytilanteessa poliisi sakottaa ja tuomari vangitsee kenet tahansa, lakiin perustuen, oli hänellä vallassa olevan puolueen jäsenkirjaa tai ei. Tämä oikeusperiaate haluttiin varmistaa ja kirjoittaa perustuslakiin.
Kuten sanottu, riippumaton oikeuslaitos on oikeusvaltion kulmakivi ja se tulisi varmistaa perustuslaissa. Oikeuslaitoksen riippumattomuuden rapautuminen avaa Pandoran lippaan. Oikeusvaltiolla on merkitystä kaikilla elämänalueilla. Se koskee ihmisarvoa, yhdenvertaisuutta, sanan- ja lehdistönvapautta ja mm. oikeutta laadukkaaseen koulutukseen. Laki on niin kuin se luetaan. Jos lakia lukevat puolueen uskolliset aisankannattajat, jopa ihmisoikeudet voivat unohtua, kuten on käynyt Unkarissa. Unkarin perustuslaissa on kielletty esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliitto, asunnottomuus kriminalisoitu, etnisiä vähemmistöjä sorretaan, koulutus on kaapattu poliittiseen valvontaan ja vapaata lehdistöä ei ole.
Lakiuudistukselle olisi Suomessakin tarvetta. Oikeuslaitoksen mylläys Unkarissa toteutettiin alentamalla tuomarien eläkeikää, muuttamalla nimitysmenettelyä ja korvaamalla poispotkitut mieleisillään tuomareilla. Tällä hetkellä Suomessakin voitaisiin tällainen operaatio suorittaa tavallisella lailla. Myös ylimpien tuomareitten nimittäminen tapahtuu tavallisella lailla. Perussuomalainen Meri ilmeisesti haluaa juopuneena nykyisestä asemastaan edistää tällaista tavoitetta tulevaisuutta ajatellen. Perussuomalainen suomalainen oikeuslaitos, vapiskaa kansalaiset!
Meri teki politiikkaa myös lopettamalla ministeriön rasismivastaisen rasismityöryhmän työn. Leena Meri olisi halunnut vaihtaa työtyhmään valittua tuomaria mieleisekseen. Valtionsyyttäjä Anu Mantila ei kelvannut eikä valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koivisto taipunut vaihtoon. Ratkaisu oli lopettaa sitten koko homma. Sillä lailla! Poliittisen vaikuttamisen oikeuslaitokseen opettelua, kun tuomari ei miellytä, vaihtoon. Jämäkkää toimintaa valtakunnansyyttäjältä.
Elimme Venäjän suhteen liian kauan ja liian pitkään naivin turvallisuuden tunteen vallassa. Suomessa pitää olla nyt ajoissa hereillä Venäjän harjoittamaan vaikuttamiseen. Kyllä venäläistä rahaa virtaa suomalaisillekin poliitikoille. Suomi ei ole immuuni sellaisille poliittisille voimille, jotka haluavat heikentää oikeusvaltiota, samalla hajottaa kansallista yhtenäisyyttä ja heikentää puolustuksellista resilienssiämme. Kansalaisten tulee tiedostaa, että Suomessakin on sellaisia puolueita, joilla on halua rajoittaa tuomioistuinten riippumattomuutta. Se voi johtaa poliittiseen mielivaltaan tuomioistuimissa. On todella vaarallista kehitystä, ettemme olisi yhdenvertaisia poliisin tutkiessa tai lain edessä.
Esa Kanerva