17.8.2024
Mikä meitä ihmisiä vaivaa? Emme osaa myötäelää tai yhtään samaistua lähimmäisemme elämäntilanteisiin. Emme kunnioita yhteiskunnan pelisääntöjä, jotka ovat tehty kaikkien ihmisten turvaksi ja viihtyvyydeksi. En väitä, että empatian puute olisi juuri tämän ajan ilmiö. Jotenkin se tässä itsekkyyden yhteiskunnassa pistää nyt silmään. Emme kunnioita toisen omaa, saati yhteiskunnan omaisuutta. Esimerkkinä Pispalan uusi silta. Heti töhrittiin. Liikenteessä tapahtuu järkyttäviä ohituksia ja jalankulkijan on syytä olla suojateilläkin varuillaan. Olisiko mitenkään mahdollista, että edes noteeraisimme ajatuksen tähän lähimmäistemme huomioon ottamiseen yhteiselossamme niin koulussa, perheissä ja työelämässäkin.
Yhteiskunnallinen ilmapiiri on tärkeä signaali ja heijastuu kansalaisten käyttäytymiseen. Jos maata johdetaan kovaotteisesti unohtaen esimerkiksi köyhien hädän ja kohtelun, asenneilmapiiri kovenee kautta linjan. Ihmisiä johdetaan ylhäältäpäin ja edestä. Jos ei lähimmäisen hätä kosketa maamme johtohenkilöitä, miten siltä voisi odottaa kansalaisilta.
Vanhukset ovat tämän yhteiskunnan häviäjiä. Eikö nuorempi ihminen ymmärrä totuutta, että tänään nuori, huomenna vanhus. Tietenkin meistä jokainen on syntipukki, kuka voi väittää tehneensä kaikkensa vanhenevien omaisten hyväksi. Yhteiskunta rakentaa nyt ikäihmisten hoitoa ja hoivaa omaisten, lähinnä lasten empatiakyvyn varaan. En ole kovin optimisti. Mutta ei ole toiveikas nuortenkaan tulevaisuudenkuva. Kun ikää tulee ja toimintakyky heikkenee, nuorella ei kannata olla suuria tulevaisuuden odotuksiakaan auvoisasta vanhuudesta. Myötäelävän hoivan sijasta saat kylmää kyytiä, passituksen vankeudenkaltaisiin oloihin neljän seinän sisälle tai vanhusten kommuuniin.
Aivan järjettömiin mittasuhteisiin on paisunut koulukiusaamisilmiö. Säälittä ja kärjistäen toista ihmistä, nuorta, lasta, toiset lapset rääkkäävät porukalla jopa fyysisesti. Lätkitään turpaan, kuvataan uhri housut kintuissa ja levitetään sanomaa somessa. Pahimmassa tapauksessa iskemällä puukkoa selkään. Onko tämä todellista? Ei minkään näköistä myötätuntoa kiusattua kohtaan, leikitään gangsteria. Joku amerikkalainen psykologi sanoi, kasvatan Yhdysvaltain presidentin tai suurimman rikollisen. Väite ei taida olla ihan nykykäsityksen mukainen, ajatus on mielestäni kuitenkin oikeansuuntainen. Empatiakyky opetetaan kotona, kodin vastuuta arvoista ei voi väistää.
Jatkuvasti lehdissä valitetaan some-kiusaamisesta. Levitetään perättömiä, mitä härskimpiä väitteitä, julkisuuteen ilman mitään rajoja. Onko näiden kirjailijoiden mahdotonta ajatella ja samaistua siihen henkiseen kärsimykseen, mitä uhri kokee? Maalitetaan ja tehdään porukalla hyökkäyksiä kohdetta vastaan. Uhrin on mahdotonta puolustautua tällaista vastaan. Miltä minusta itsestä tuntuisi vastaavassa tilanteessa?
Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö. Sen pitäisi tuoda turvaa jälkikasvulle ja tuottaa yhteiskuntakelpoisia jälkeläisiä. Sitten lehdistä saadaan lukea, että aikuinen ihminen kiduttaa nelivuotiasta lasta. Lopulta lapsi kuolee. Kuvottavaa, kuinka ihminen on voinut irtautua näin totaalisesti inhimillisyydestä ja lapsen kokemasta todellisuudesta. Mitä lapsi koki hakiessaan turvaa ja pyytäessään raamatullisesti leipää saikin vanhemmalta kiviä. Kauhua, pakokauhua ja tuskaa! Miten aikuinen mies voi olla näin itsekeskeinen, raaka ja empatiakyvytön. Tällaista ei voi ymmärtää.
Rikkaita on yhteiskunnassamme. Kuinka paljon porua on kuultu solidaarisuusverosta, jonka maksaminen on varakkaalle pisara meressä heidän varallisuudessaan. Jos ihmisellä on miljoona, hän ei pysty enempää omiin tarpeisiinsa kuluttamaan, on mielipiteeni. Mitään olennaista lisäarvoa ei suuremmalla rahamäärällä saa elämäänsä. Tällä Suomen 10 prosentin rikkaimmalla väestönosalla ei ole myötätuntoa puutteessa olevia kohtaan. Päinvastoin, muutetaan vaikka kuinka kauas, että veroja ei tarvitsisi maksaa Suomeen. Tämä on sitä omistavan luokan isänmaallisuutta. Yhteiskunta on tarjonnut heille olosuhteet, koulutuksen ja työvoiman rahantekoon. Kovasydämisyyttä, sanoisin minä, tunnepuolen köyhyyttä.
Maahanmuuttoon liittyvät globaalien ongelmien ratkaisuvaihtoehdot pitävät silmään perussuomalaisten politiikassa. Suomen rajojen sisällä olevat ihmiset ansaitsevat ihmisarvon, maailman muut hätää kärsivät painukoot hel----iin. Eihän ajattelu ja arvot voi mielestäni ihmisarvon kohdalla mennä näin. Persut ovat oikeassa siinä, ettei Suomi voi olla koko maailman sosiaalitoimisto, mutta tosihädässä pitää ihmistä auttaa. Esimerkkinä juutalaiset 30-luvun lopun maailmassa. He pakenivat silloin tyranniaa, mutta monet maat eivät suostuneet ottamaan heitä vastaan. Nyt podemme huonoa omaa tuntoa tietäen poistorjuttujen kohtalon natsien keskitysleireissä.
Kylmää kritiikkiä sataa työttömien saamista korvuksista ja toimeentulotuesta. En kadehtisi, noilla tuilla eläminen on hengissä selviämistä. Vaihtaisiko joku työssä käyvä osaansa puoleksi vuodeksi pelkillä korvauksilla elävän kanssa? Kovin monia halukkaita ei varmaan löytyisi, kyllä se näitten korvausten ja tukien taso on julkisesti tiedossa. Kadehtia ja mollata kuitenkin pitää. Ihmettelen. Sama pätee kehitysapuun. Perussuomalaiset kertovat kyllä auliisti, että ihmisiä pitäisi auttaa siellä, missä he asuvat. Sitten he vaativat kehitysavun lakkauttamista tai suuria leikkauksia. Kuinka ristiriitaista!
Maailmasta ei taida tulla paratiisia meidän elinaikanamme, tuskin milloinkaan. Kaikkien elämää kuitenkin helpottaisi myötäelämisen taito, ripaus kykyä astua toisen ihmisen saappaisiin. Kenties monet pahat teot saattaisivat jäädä tekemättä. Vai höyläytyykö kyky empatiaan evoluution rattaissa katoavaksi luonnon varaksi ihmisten välisissä suhteissa? Aika ikävä tulevaisuuden skenaario ja visio maailmasta, jossa vallitsee viidakon lait.
Esa Kanerva
