25.8.2024
Tulipa heinäkuussa kierreltyä katselemassa kotimaan maisemia. Tuli jälleen huomatuksi, että Suomi on alueeltaan suuri maa. Pohjois-Suomesta ajettaessa kohti etelää itärajaa seuraten konkretisoituu Suomen pitkä maaraja Venäjän kanssa. Hyväkuntoinen kuutostie kulkee Kajaanista Joensuun kautta Lappeenrantaan. Poikkesin ihan rajan lähellä Parikkalassakin. Kaunista seutua. Itärajan ja Venäjän läheisyyden tuntee sielussaan. Venäjänkieliset, yhä paikallaan olevien maantieopasteet ja kauppojen kyltit muistuttavat menneistä idänsuhteista. Venäläisiin törmää enää harvoin.
Mieleen juolahti sitten käydä katsomassa Vekaranjärven varuskuntaa. Olin siellä viisikymmentä vuotta sitten alokkaana juoksemassa pitkin mäntykankaita. Ajattelin muistella menneitä ja käydä ”sotkussa” juomassa kahvit. Sama mutkainen, kymmenien kilometrien pituinen pikkutie Kouvolasta Tuohikotin kautta sinne vei. Yllätys oli suuri perille saavuttaessa. Koko laaja varuskunta-alue oli aidattu korkealla teräsaidalla ja sisäänpääsy oli puomitettu. Vierailijat ohjattiin komendantin toimistoon ennen porttia. Kävin esittämässä asiani rouva komendantille. Hän totesi ykskantaan, että puolustusvoimain kaikilla alueilla on tällä hetkellä turvataso B, joka tarkoittaa sitä, että sisäänpääsyyn vaaditaan kutsu. Valitan!
Kahvitta jääminen ei yhtään harmittanut. On hyvä, että käytännöt ovat muuttuneet ja Nato-Suomessa ollaan hereillä. Viisikymmentä vuotta sitten ei ollut risuaitaakaan varuskunnan ympärillä eikä muistaakseni mitään porttialuettakaan. Juoksuhaudat ja poterot kyllä kaivettiin pohjois-eteläsuuntaisesti kohti itää. Sanallakaan ei kuitenkaan mainittu Venäjää tai venäläisiä. Hyökättiin ja taisteltiin sinisiä ja keltaisia vastaan. Armeijankin oli sopeuduttava poliittisiin, Kekkosen ajan realiteetteihin ja idänsuhteiden teatteriin. Niin ne ajat muuttuvat!
Ympyrä on sulkeutunut. Viime vuosisadan alun huonoista idänsuhteista suomettumisen kauden jälkeen on palattu normaaliin. Venäjä on aggressiivinen ja imperialistinen naapuri edelleen. On aina ollut, Kekkosenkin aikaan suomalaiset vannoivat ystävyyttä käsi nyrkissä housuntaskussa. Ainakin huomattava enemmistö kansaa lukuun ottamatta kommunismiin höyrähtäneitä. Aina osa kansasta on vietävissä jonkun asian tai ideologian taakse. Sama nähdään tänäkin päivänä. Lukija voi itse nimetä Suomen nykyiset opportunistit, politiikassa tilaisuutta hyödyntävät valopäät.
Demarit voivat syystä kiitellä toisiaan, jos muut eivät ole sitä huomanneet, sodan ja sodan jälkeisen Suomen pelastamisesta. Oikeastaan kaksi suurmiestä ja sen ajan poliitikkoa sodan aikana ja demarit kansallisesti sodan jälkeen. Presidentti Risto Ryti ja moninkertainen ministeri Väinö Tanner. He myös kärsivät suoraselkäisyydestään ja tuomittiin sotasyyllisinä, toisin sanoen uhrattiin kansakunnan pelastamiseksi miehitykseltä. Voittajan oikeudella! Rauhansopimuksen jälkeen demarit torjuivat kommunistit paikallisesti puolueosastoissa ja työpaikoilla.
Venäjän suhteissa toivon vallassa olevilta Paasikiven otteita. Otetaan tosiasiat huomioon ja pidetään kansallisesta itsemääräämisoikeudesta kiinni, mutta Venäjä ja sen politiikka ja käyttäytyminen pitää ymmärtää ja ottaa huomioon. Se tosiasia ei ole muuttunut miksikään Natosta huolimatta.
Pakolaisen poikana minut kasvatettiin kaunistelematta vihaamaan ”ryssää”. Isäni suku karkotettiin Tienhaarasta, n. 50 km nykyisestä rajasta. Sitä ei isäni antanut koskaan anteeksi, saati antanut minkäänlaista ymmärrystä. Sen päälle tuli tietysti kahden sodan rasitukset. Toisen polven evakkona ymmärrän isäni mielipiteet, mutta en ole ottanut isäni kokemaa itselleni rasitukseksi. Sen sijaan olen kiinnostunut Venäjästä ja sen historiasta.
Suomen kohtalon kysymys on edelleen, miten ja millä keinoin tulisi Venäjään suhtautua. Se lienee tullut selväksi, että Putin kunnioittaa vain voimaa. Kyllä diplomatiallakin pitää olla sijansa. Sotahan on diplomatian jatke tai sen epäonnistuminen. Kansallisesti pitää suhtautua ääriliikkeisiin tiukasti niin kuin on oikein tehty. Emme saa sallia viime vuosisadan opetuksella ”akateemisia karjalaseuroja” emmekä natsiliikettä. Demokratiamme on toistaiseksi vahvoilla ja se kestää politiikan nykyiset pelottelijat ja kehityksen jarrumiehet.
Esa Kanerva
