26.10.2024
Poimin muutamia sanomalehtien otsikoita viime päiviltä, ”
Isoja muutoksia ikäihmisten asumispalveluihin”, ” Pirha aikoo lakkauttaa kaikki
ikäihmisten laitospaikat”, ”Ikääntyminen ja eläkeläinen ovat arvolataukseltaan
kielteisiä käsitteitä”, Vanhuspalveluiden kehittämissuunnitelma ei pohjaudu
tietoon”. Poliitikot kunnissa onnittelivat toisiaan soten siirryttyä alueille.
Nyt voidaan keskittyä lapsiin, nuoriin ja työssäkäyviin. Kuitenkin suurin osa
ikäihmisten käyttämistä palveluista on muita kuin sosiaali- ja
terveyspalveluita.
Eikö näistä otsikoista voisi vetää johtopäätöksen yhteiskunnan
iäkkäiden jonkin sortin syrjinnästä. Nyt keskitytään ja keskustellaan vain sukupuoli-identiteetti-kysymyksistä.
Eläkeläisiä puolustavia kommentteja en ole juuri nähnyt. Yhteiskunnassamme on
vallalla yhteinen käsitys ja ennakkoluulo, että vanhuus on halveksuttavaa ja
ajatuksista pois torjuttavaa. Monissa kulttuureissa vanhukset ovat arvostettuja
yhteisön jäseniä ja perhe huolehtii heistä pieteetillä.
Tampereen kaupungilla on hyvinvointisuunnitelma, jossa ikäihmisten
palvelut käsitellään osana isoa kokonaisuutta. Ikä-HYTE on hanke, jossa
pohditaan ikäihmisten terveyden- ja hyvinvoinnin edistämistä, isolta osin keskitytään liikuntapalveluiden
tarjontaan. Mutta se on vasta tekeillä. Oma ikääntyvän väestön
hyvinvointisuunnitelma huomioisi paremmin iäkkäät osana palveluiden suunnittelua.
Ihmettelen, mistä ikäihmisten asenteellinen vähättely
kumpuaa? Tosi asiassa nykyajan iäkkäät osallistuvat aktiivisesti yhteiskuntaan
kuluttajina, yhä enemmän jatketaan työelämässä pitempään ja isovanhempien lastenhoitoapua
ei kannata unohtaa. Puhutaan miljardiluokan työpanoksesta. Vasta elämän
viimeiset vuodet ovat yhteiskunnan palvelujärjestelmälle kalliita. Ja juuri
näistä palveluista ollaan leikkaamassa ja laatua heikentämässä. Ihmisryhmät,
joita yleisesti halveksutaan ja vähätellään, joutuvat helposti syrjityksi.
Soten jälkeen kunnan päättäjät pesivät kätensä ja ajattelivat hoitaa vanhusten
asiat vasemmalla kädellä. Harva edes ymmärsi, mitä palveluita kunnan tulisi
iäkkäille tarjota. Kunnissa voidaan vaikuttaa paitsi palveluvalikkoon, myös kuinka
helposti palveluita on saatavilla esimerkiksi liikuntaesteisille ja huonosti
käveleville.
Kokoomusnuorten puheenjohtaja Binga Tupamäki vaatii
ulostulossaan, että eläke tulisi sitoa työkykyyn. Tämän merkitsisi sitä, että
nykyinen vanhuuseläke lopetettaisiin ja tilalle tarjottaisiin
työkyvyttömyyseläkettä. Tämä on vain esimerkki ärhäkkäästä sukupolvikeskustelusta.
Tylyä tekstiä ja ajatuspieru. Kyllä pitkän työuran jälkeen eläke on ansaittu. Tuo
ehdotus veisi todellisuudessa meidät vanhaan maailmaan, maatalousyhteiskunnan
käytäntöihin.
Maailman parantaminen kannattaa aina aloitta itsestä. Kukin
meistä voisi omalta osaltaan iäkkäänä yrittää lievittää sukupolvien välistä
kitkaa ja lasten vanhempina kasvattaa lapset asenteiltaan vanhuutta ymmärtäviksi
kansalaisiksi.
Esa Kanerva