Haudataan ideologiset sotakirveet

                                                                                             

                                                                                                           

                                                                                                                                    30.11.2024

Eri hallitukset riepottelevat suomalaista terveydenhuoltoa strategisesti eri, jopa vastakkaisiin suuntiin. Orpon hallitus painottaa asiakkaan valinnan vapautta, yksityisiä palvelutuottajia ja on nostanut esimerkiksi yksityislääkärikäynneistä maksettavien Kela-korvausten tasoa huomattavasti vuodesta 2024 alkaen. Vuonna 2023 Kela-korvaus oli 8 euroa, nyt se on 30 euroa. Marinin hallitus vahvisti julkisen sektorin asemaa säätämällä mm. kahden viikon hoitotakuun lääkärille pääsyyn terveyskeskuksessa. Edellinen hallitus halusi siis vahvistaa julkisen sektorin asemaa. Eri hallitusten hyvin erilaisista linjauksista ja ja kissan hännän vedosta kärsii sosiaali- ja terveyssektorin järkevä toiminta. Olisiko jo aika luottaa vaikuttavuusperusteiseen päätöksentekoon ilman ideologisia painolasteja.

Puolueetonta tietoa alasta tuottaa Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Se raportoi tämän vuoden kesäkuussa, että hoitotakuun tiukentuminen on nopeuttanut tilastojen mukaan etenkin lääkäriin pääsyä. Potilaat pääsivät maaliskuussa 2024 perusterveydenhuollon avosairaanhoidon kiireettömään lääkärin hoitoon tai tutkimukseen kahdessa viikossa – ja jopa viikossa selvästi useammin kuin 2023 maaliskuussa. Hyvinvointialueet ovat kirineet ja kehittäneet toimintaansa mm. digitaalisin palveluin ja hyödyntämällä omalääkärimalleja. Mitä teki Orpon hallitus? Se perui hoitotakuun ja pidensi sen 3 kuukauteen. Sama hallitus unohti kokonaan julkisen sektorin perusterveydenhuollon, nosti keskiöön yksityislääkärien Kela-korvaukset ja nosti niitä puolella miljardilla. Julkilausuttuna motiivina oli purkaa perusterveydenhuollon hoitojonoja.

Puoli miljardia euroa ohjattiin siis yksityisille terveysjäteille ja julkisen sektorin perusterveydenhuolto jäi nuolemaan näppejään. Vaikka perusterveydenhuollon vahvistamisesta oli kirjaus hallitusohjelmassa. Siitäkin huolimatta, että hyvinvointialueen olivat todistetusti pääsemässä kahden viikon määräaikatavoitteeseen. Marinin hallitus olisi halunnut kiristää vielä hoitotakuuta yhteen viikkoon, mutta laki viikon hoitotakuusta ei tullut koskaan voimaan, koska Orpon hallitus perui sen muitta mutkitta.

Viidensadan miljoonan Kela-korvauspotin vaikuttavuudesta me tiedämme jo jotakin. Kelan erikoistutkija Heta Moustgaard sanoo, että ”suhteessa julkilausuttuihin tavoitteisiin, muutoksella korvaustasoihin ei todennäköisesti ole ollut suurta vaikutusta hoitojonoihin.” Yksityiset lääkärikäynnit kasvoivat vain pari prosenttia vuotta aiemmasta. Kelan selvitysten mukaan yksityisesti itseään hoidattavat ovat pääasiassa hyvätuloisia. Toisin sanoen tuo puoli miljardia euroa ohjautui samoille ihmisille kuin aiemmin ja kaiken lisäksi hyvätuloisille. Yllä mainitsemani erikoistutkija pohtii, meneekö korvausten nosto hukkaan eli nämä varakkaat ihmiset eivät olisi olleet alun perinkään julkisen palvelun hoitojonoissa. Hyvinvointialueiden rahoituksesta tuo puoli miljardia kyllä muistettiin vähentää, joten jonot julkisella sektorilla pitenivät entisestään.

Terveyspalveluyhtiöitten tuloksissa hallituksen rahallinen kädenojennus näkyi. Esimerkiksi Pihlajalinna kasvatti tämän vuoden heinä-syyskuussa tulostaan roimasti. Oikaistu liikevoitto ennen poistoja ja arvonalennukisa oli 41 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten eli 13,5 miljoonaa euroa. Huonosti ei ole mennyt Terveystalollakaan. Terveydenhuollon palveluiden liikevaihto kasvoi 11,4 prosenttia ja oikaistu liikevoitto 49,1 prosenttia 42,5 miljoonaan euroon. Mehiläinen takoi hyvää tulosta, mutta sijoitti voittonsa uusiin toimitiloihin, lukuisiin yritysostoihin kokonaisinvestointien ollessa yli 200 miljoonaa euroa. Samalla hoidettiin tulos negatiiviseksi, millä on merkitystä verotuksellisesti.

Tällä hallituskaudella suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää muokataan kohti amerikkalaista vakuutuspohjaista mallia. Hallitus ajaa määrätietoisesti hyvinvointialueet saneeraamaan taloudellisella ohjauksellaan palvelut niin saatavuudeltaan kuin laadultaan sellaisiksi, että kansalaiset eivät järjestelmään luota. Maksukykyiset ja rahoituksen jostakin muusta kulutuksestaan pihistävät kansalaiset alkavat haalimaan terveysvakuutuksia. Niitä myydään aluksi kohtuu halvalla. Rahastus tapahtuu muutaman vuoden kuluttua ja hinnat tulevat nousemaan rajusti.

Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon kriisi olisi ratkaistava yli vaalikausien kestävällä ohjelmalla. Demarit, mikäli ovat seuraavassa hallituksessa, pyrkivät oikaisemaan nykyistä tilannetta ja korjaamaan hyvinvointialueitten asemaa ja rahoitusta. Pohdinnassa lienee mm. alueitten verotusoikeus. Jos demarit ja Kokoomus ovat seuraavassa hallituksessa, hallitusohjelmassa voitaisiin ehkä päästä jonkinlaiseen yksimielisyyteen siitä, että annetaan hyvinvointialueille jonkinlainen työrauha ja odotettaisiin kehittämistyön tuloksia. Huolehdittaisiin kohtuullisesta rahoituksesta ja höllennettäisiin tiukkaa valtion ohjusta. Ideologiset sotakirveet voitaisiin haudata siksi ajaksi Olkiluodon ydinjätteen loppusijoituspaikan eteiseen. Lopullisesti ne eivät katoa koskaan!

Esa Kanerva

Saa istua

                                                                                     

                                                                                                                

                                                                                                                                                                                                                                                          24.11.2024

Selkäleikkauksestani on kulunut nyt reilu viikko. On lupa istua puoli tuntia kerrallaan. En kerro tässä jutussani omasta sairaudestani, tiedän, ettei sairaudet yleensä ketään kiinnosta. Toisin kuin luullaan ja kuinka usein niistä jutustellaan. Laajennan näkökulmaa ja kerron, mitä ajatuksia ja pohdiskelua sairastaminen yleensä herätti.

Tuntui aivan ihmeelliseltä, kuinka paljon selkäkipu kavensi ajatusmaailmaa. Koko elämä keskittyi selviämään kivusta ja liikkumisvaikeuksista. Unohtui harrastukset, ei pystynyt keskittymään oikein mihinkään. Kirjasta saattoi lukea kappaleen, sivun kahlaaminen oli jo ylivoimainen urakka. Tällainen käyttäytyminen on varmasti evoluution ja yksilön näkökulmasta ihan järkevää. Elämää uhkaava vika tai vamma kannattaa sulkea mahdollisimman paljon tietoisuuden ulkopuolelle. Henkiset voimavarat kannattaa keskittää suojelemaan kehoa lisävammoilta tai vamman pahentumiselta. Kun miettii jokaisen askeleen erikseen, todennäköisesti ei kaadu ainakaan niin helposti kuin huolettomasti askellellen. Normaalit arkiaskareet tehdään ikään kuin luupin tai mikroskoopin alla, keskittyen.

Sairastellessa joutuu makoilemaan aika paljon ajatustensa kanssa. Näin pitkiä seisahtumisia ei normielämässä tapahdu, ei ainakaan minulla. Kyllä se on totta, että tuo menneisyys alkaa kiehtoa ja vetää ajatuksia puoleensa. Samalla hahmottuu elämän langan pituus ja se, että narun pää lähestyy vääjäämättä. Se tietoisuus ei herättänyt pelkoa, pikemminkin tuli surkuteltua ihmisen elämän lyhyyttä ja ihmisen osaa yleensä.

Sairaus aiheuttaa yleensä luopumista itselle tärkeistä asioista. Samalla tulee pannuksi tärkeysjärjestykseen itselle merkitykselliset asiat. Vedin oikeata jalkaa perässäni viimeiset kolme kuukautta ja liikkuminen oli vaikeaa. Kyllä liikuntakyky on ihmisen tärkeimpiä aarteita. Elämä neljän seinän sisällä on tylsää, ihminen on sosiaalinen eläin, joka tarvitsee kavereiden ja ympäristönsä näkemistä ja kohtaamisia. Ja että terveys on ihmiselle tärkeintä, ilman sitä ei ihmisellä ole mitään. Rahasta ja mammonasta huolimatta.

Kipeänä tulee punnittua ihmissuhteitaan. Kyllä ihminen on maailmassa todella yksin, varsinkin sairastellessaan, ellei hänellä ole läheisiä. Rakastava ja välittävä omainen on kultakimpale, jonka arvoa ei osaa kyllin arjessa kiittää. Sairastaessa ihminen on yksin, niin yksin. Vielä karmeampi kohtalo on lähteä täältä maailmasta ilman saattajaa. Voi kun ihminen nuorempana tajuaisi tämän asian, oman kohtalonsa moni petaisi varmaan toisin.

Ammatti-ihmisenä sairaalasängyn pohjalla tulee seurattua myös sitä, kuinka järjestelmä ja palvelu ympärillä pelaa. Sitten minun aikojeni 30 vuotta sitten, on tapahtunut sairaanhoidossa teknologinen murros. Jokaiseen asiaan on olemassa jokin laite tai piippari. Leikkaussali muistutti jumbojetin ohjaamoa. Jopa lentokoneen tarkistuslista ennen lentoon lähtöä oli kopioitu käytäntöihin. Mieleeni jäi moneen kertaan toistettu sana, valmis, valmis, tarkistettu. Mikä on teknisellä ylivoimaisuudella voitettu, siitä on ehkä jotakin vuorovaikutuksessa menetetty. Sairaalavuoteen sijaus ei ole enää prioriteetti lainkaan. Hoitajia ja lääkäreitä ei paljon ympärillä näe.

Yritän kipristellä ja laskea päiviä, koska saan ottaa rakkaan haitarini syliini. Vielä kaksi viikkoa tulisi jaksaa odottaa. Ennen sitä käyn hyväilemässä näppäimiäsi ja ajatuksissani kuulen ihania sävelkulkuja. Joululaulujakin voisi tavoitella sisältäsi. Vielä pari viikkoa ja …..Onneksi kokoukset voi nykyään hoitaa myös etänä, ensi viikolla valitaan edustajistossa Tampereen demareitten ehdokas pormestariksi. Oma yhdistykseni, Toveriseura, ehdottaa kansanedustaja Ilmari Nurmista. Saas kattoo, kuinka äijän käy!

Esa Kanerva

                              

 

Sattuu ja tapahtuu

                                                                                                                     17.11.2024

Hyvät lukijani!

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Minulta "nuorelta" nieheltä petti selkä taakkaa nostaessani. Tarvittava korjaava operaatio tehtiin Tays:ssa muutama pävä sitten. Leikkaus kesti 4 tuntia, siis huolella on työtä tehty. Onnistuneesta lopputuloksesta nautin  nyt kotona vaimon hellässä hoivassa. Koska nyt saa istua vain hetken, tämäkin juttu jää siksi näin lyhyeksi. Kirjoitan taas voinnin kohentuessa ja istumalupien salliessa viikon päästä.    

Esa Kanerva

                                                                                                                                                                                                                     

Tällaiselta näyttää viiden nikaman korjausleikkauksen haava, 14 hakasta pitää haavaa kiinni.

Pitkää ikää

 

                                                                                          

                                                     

                                                                                         

                                                                                                                  

                                                                      

                                                                             9.1.2024

Jos minulla olisi kaikki valta ja voima korjata suomalaisessa yhteiskunnassa jotakin, niin ensimmäiseksi korottaisin iäkkäät kunniakansalaisiksi. Vanhuuden pitäisi olla arvostettava osa ihmisen elämää. Tarvitaan kunnioittavaa suhtautumista vanhuuteen, mutta myös läheisten käytöksellä ja elinympäristöllä on suuri merkitys iäkkäiden hyvinvointiin. Asenteita voisi jokainen korjata ja elinympäristökysymyksissä voisimme ottaa oppia niistä maista, joissa ihmiset elävät pitkään. Ihmiset esimerkiksi elävät Japanissa, Välimeren maissa ja Sveitsissä hyvin iäkkäiksi. Tietysti ruokavaliolla on merkitystä pitkään ikään, mutta vielä tärkeämpää on yhteisöllisyys ja valtion vauraus. Näissä esimerkkimaissa myös vaurauden jakaantuminen väestön keskuudessa on pientä. Kun valtio on taloudellisesti hyvinvoiva, myös terveydenhuolto pelaa. Suomi on kaikilla mittareilla mitattuna vauras maa. Meillä on yhteiskuntana kaikki mahdollisuudet lukeutua niihin maihin, joissa väestö elää pitkään hyvinvoivina ja aktiivisina. Korjattavaa riittää, välttämättä kaikki korjaukset eivät edellytä edes rahaa, vaan muutosta tarvittaisiin enemmänkin suhtautumisessa ikääntymiseen, asenteissa ja vuovaikutuksessa. Kyllä meidän terveydenhuoltojärjestelmäkin kaipaisi remonttia.

Iäkkäiden näkökulmasta Orpon hallitus tekee säästöinnossaan niin sanottuja uudistuksia, jotka tulevat muutaman vuoden sisällä kalliimmaksi kuin saavutettu taloudellinen hetkellinen hyöty. Vanhusten kannalta hoitotakuun palauttaminen kolmeksi kuukaudeksi on käsittämätön. Iäkkäiden kannalta hoitoon pääsyn pitkittäminen aiheuttaa paitsi inhimillistä kärsimystä, myös suurempia kuluja. Monisairaan ihmisen terveydentila voi heiketä nopeasti, jolloin saatetaan tarvita akuutti- tai sairaalahoitoa. Tilannetta voitaisiin parantaa huomattavasti siirtymällä omalääkärijärjestelmään. Pitkät hoitosuhteet tuovat turvallisuutta ja säästävät kustannuksia, koska lääkärin ei tarvitse joka käyntikerran jälkeen aloittaa alusta selvittämään taustoja ja elämäntilannetta. Omalääkärisysteemin rinnalle pitäisi mielestäni luoda omahoitajajärjestelmä, joka parhaimmillaan korvaisi lääkärin vastaanotot.

”Hyvänä haltijakana” korjaisin omaishoitajien asemaa, On kohtuutonta, että nykyisin iäkkään aviopuolison pitää sairastuttuaan ensisijaisesti itse hankkia itselleen sijainen. Tai käyttää sairasteluun omia lomapäiviään. Tällaisen sitoumuksen jokaisen omahoitajan pitää allekirjoittaa saadakseen vaatimattoman korvauksen hyvinvointialueelta. Sopimus käsittää yhdeksäntoista sivua, jotka sisältävät vaatimukset hoidon laadusta ja ”työsuhteesta”. Teksti on juristien laatima pykäläviidakko, jonka omaishoitajan tulisi ymmärtää ilman omaa lakimiehen apua. Poistaisin omaishoitajan korvauksen määrärahasidonnaisuudesta. Tuen tulee olla subjektiivinen oikeus eikä olla riippuvainen hyvinvointialueen määrärahoista.

Palauttaisin kotipalvelun, jota ei ole ollut olemassa vuosiin. Järjestelmässä kodinhoitaja kävi vanhuksen kotona tekemässä kodin vaatimat kotiaskareet ja samalla toimi asiakkaan seurana. Kyseli kuulumiset ja antoi inhimillistä lämpöä ja turvaa. Tällä ehkäistäisiin monet käynnit Acutassa tai soitot hätänumeroihin.

On turhaa puhua vanhustenhoivan laadusta, jos ei palvelua ole satavissa. Meillä on olemassa niin sanottuja näennäispalveluita, jotka ovat olemassa vain paperilla. Tampereella on jonossa noin kaksisataa vanhusta, jotka tarvitsisivat ympärivuorokautista hoivaa. Hoidon tarve on todettu ammattilaisen tekemässä arvioinnissa, hoitosuunnitelmassa. Miksi keskustelua käydään lehdissä ja kilpailutuksien yhteydessä hoivan laadusta, jos palvelua ei saa. Huonointa palvelua on toteutumaton hoiva.

Seuraavaksi puuttuisin määrärahoihin valtion budjettitaloudessa. Valtion talousarviossa poliitikot tekevät arvovalintoja yhteiskunnan eri sektorien välillä. Iäkkäät ovat olleet aina alakynnessä. Samalla kun vanhusten määrä kasvaa, Orpon hallitus vähentää hoitajamitoitusta vanhusten palveluissa. Mitä se merkitsee? Entistä vähäisempi henkilöstö tekee priorisoiden vain välttämättömät työt. Vanhus kokee ns. sänkykuoleman. Ei ole ihmisiä nostamaan aamuisin vanhuksia istumaan ja syömään pystyasennossa. Esimerkiksi Pirha vähensi ensi vuoden vanhuksiin kohdistettuja määrärahoja viidellä miljoonalla. Tämä on epäinhimillistä, toivon omalta kohdaltani eutanasialain pikaista hyväksymistä eduskunnassa.

Tampere on vetäytymässä niin sanotuista iäkkäiden ”pehmeistä” palveluista. Näitä ovat esimerkiksi kotitori-toiminta, jota ollaan ajamassa alas. Kotitorilla kohtasivat keskitetysti julkisen sektorin, yksityiset palvelun tuottajat ja sotealan järjestöt. Systeemi koettiin toimivaksi ja järkeväksi. Osaltaan se lievitti myös vanhusten yksinäisyyttä.

Kaikkivoivalla olisi paljon töitä. En kuitenkaan usko ihmeisiin. Vaikutetaan. Valtuustossa ja eduskunnassa ne päätökset tehdään. Pyrin kaupunginvaltuustoon, siellä tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat iäkkäiden elämään ja palveluihin. Liikkuminen, kulttuuripalvelut ja kaupunkiympäristö ovat tärkeitä iäkkään hyvinvointia edistäviä palveluita sosiaali- ja terveyspalveluiden lisäksi. Niihinkin voin valtuustossa vaikuttaa.

Esa Kanerva

Ympyrä sulkeutuu

                                                                                                                              

                                                                            

                                                                                                                             2.11.2024

Otsikko viittaa vanhustenhuollon- ja hoidon kehitykseen Suomessa. En perkaa tässä jutussa kovin tarkasti viime vuosisadan kehityskulkuihin, vaan keskityn aikaan 1970-luvulta 2020-luvulle, joilta vuosilta minulla omakohtaista kokemusta työskennellessäni vanhusten parissa tai seuratessani läheltä vanhusten palveluita. Maailmassa erilaiset trendit ja kehityskulut näyttävät olevan graafisesti ympyröitä. Lähtöpisteestä palataan yleensä takaisin samaan pisteeseen, tosin aikaan ja toimintaympäristöön paremmin soveltuvin käsittein ja termein. Vanhusten hoiva lähtee maatalousyhteiskunnan perhehoivasta, jossa vanhus työskenteli voimiensa mukaan monen sukupolven yhteisössä ja palataan nykypäivän ylistettyyn perhehoitoon.

Aloitin hoitajan urani apuhoitajana seitsemänkymmentäluvun lopulla. Työskentelin koulusta päästyäni Helsingin Yliopistollisessa sairaalassa toista vuotta seitsemänkymmentäluvun lopulla. Sairaala palveli osaksi koko maata vaativissa erikoissairaanhoitoa vaativissa tilanteissa. Ongelma oli jo silloin vanhusten jatkohoitopaikkojen vähyys. Ei ollut mikään ihme, että vanhus odotti kotikuntaansa pääsyä puolisen vuotta. Iäkkäät eivät halunneet millään luopua sairaanhoitopaikastaan, johon he olivat jo laitostuneet. Monen itkun jälkeen ambulanssi otti muorin kyytiin ja vei kotikuntaan. Siellä odotti joko vanhainkoti tai terveyskeskuksen vuodeosasto. Yleisemmin terveyskeskus oli hoidon päätepiste, jossa sairaalamaisissa olosuhteissa vietettiin elämän loppuvuodet. Ei tämäkään ollut inhimillistä, koska sairaala on aina sairaala, kysymys oli pikemmin laitospakosta ja ihmisen sulkemisesta muun yhteiskunnan ulkopuolelle.

Aloitin urani Tampereella Koukkuniemen vanhainkodista, jossa työskentelin apuhoitajana noin vuoden verran. Sitten siirryin Marjatan sairaalaan, joka oli erikoislääkärijohtoinen vanhusten ja pitkäaikaissairaiden hoitoon erikoistunut yksikkö. Apuhoitajana en ehtinyt olla kauaa, koska siirryin jatko-opiskelemaan sairaanhoitajaksi Hämeenlinnaan. Valmistuttuani sairaanhoitajaksi ja sitten erikoissairaanhoitakasi, seurasin läheltä vanhusten hoivaa työntekijän perspektiivistä. Pisimmillään Kaupissa vanhus saattoi viettää jopa viitisentoista viimeistä elinvuottaan. Ikäihmisten kotihoitoa kyllä oli, mutta se palveli lähinnä hyväkuntoisia, lähes omatoimisia vanhuksia. Oli harvinaista, että kotihoito kävi samaa henkilöä katsomassa useamman kerran päivässä niin kuin nykyisin tapahtuu. Fysiatrista kuntoutusta kyllä annettiin, mutta sitä toteutettiin yleensä hoidon alkuvaiheessa ja ellei edistystä tapahtunut melko nopeasti, se lopetettiin. Ikäihmisten asuminen järjestettiin tuolloin siis sairaalassa. Omaiset yleensä vastustivat ”potilaan” siirtämistä kotiin ja laitostunut vanhus oli yleensä samaa mieltä.

Varsinainen mullistus tapahtui 1990-luvun lamassa. Valtion rahapulassa laitoshoito ajettiin alas ja mm. mielisairaalat lopetettiin lähestulkoon joka puolella. Potilaat siirrettiin ns. ”avohoitoon”. Vanhuksille perustettiin kiireen vilkkaa tuettua palveluasumista ja tehostettua palveluasumista. Mielestäni kysymyksessä oli puhtaasti kustannusten jakamisesta siten että ikäihminen otti suurimman osan hoitonsa taloudellisista kustannuksista. Ikäihminen joutui vuokraamaan oman asuntonsa palvelutalosta ja maksoi ruokansa, lääkkeensä ja kaiken muun ylläpitonsa toisin kuin sairaalassa. Muutoksen tavoitteet olivat ylevät. Lopetetaan ikääntyneitten epäinhimillinen asuminen sairaaloissa ja siirrytään kotihoitoon ja palveluasumiseen kodinomaisissa olosuhteissa.

Suurin piirtein tällä mallilla mentiin pitkälle 2000-lukua eri painotuksin. Kotihoito tuli entistä enemmän keskiöön ja alettiin henkilöstöpoliittisesti ottaa työntekijöistä kaikki irti. Digitalisointi otettiin avuksi toiminnan ja henkilöstön käytön optimoimiseksi. Hoidon hinnoittelua kiristettiin säännöllisesti ja kunnat rahastivat vanhuksen tuloista kaiken mahdollisen pientä käyttörahaa lukuun ottamatta. Omaisuutta ei tarvinnut realisoida, mutta oma tyhjä asunto piti vuokrata, koska siitä saatava tulo laskettiin ikäihmisen tuloiksi kaikesta huolimatta. Jos ei halunnut myydä, vaadittiin myymään huoneisto.

Soteuudistus toi 90-luvun kaltaisen murroksen ikäihmisten hoivaan. Hyvinvointialueet huomasivat, että lisääntyvän vanhusten määrän hoitamiseksi on tehtävä jotakin, koska rahat ja valtion rahoitus eivät riitä. Henkilöstöpula oli tekosyy ja viestinnällinen apukeino perustella asiaa. Kaikkiin tehtäviin on tulossa koulutettua työvoimaa, jos siitä maksetaan kohtuullinen ja oikeudenmukainen palkka. Hyvinvointialueet tekivät kiireessä lähes paniikkiratkaisuja. Hyvinvointialueet ajoivat tehostetun palveluasumisen ja vanhainkodit alas. Ollaan siirtymässä yhteisölliseen asumiseen ja perhehoitoon. Ajatuksellisesti vanhusten yhteisöasuminen, kolhoosiasuminen, tuntuu realistisesti ajatellen hyvin vieraalta. Dementit iäkkäät pannaan hoitamaan toisiaan ja perheasumista on tarjolla hyvin vähän. Perhehoidon paikat saavat vain hyväkuntoiset ja kävelevät vanhukset, mikäli niitä on tarjolla markkinoilla.

Veikkaan, että jatkossa omaiset pakotetaan yhä enemmän ottamaan vastuuta vanhempiensa hoidosta. Yhteiskunnassa, jossa kymmenet tuhannet perhekunnat elävät toimeentulotuella, tehtävä on ongelmallinen. Kelan ilmoituksen mukaan viime vuonna sai toimeentulotukea 387.000 ihmistä. On arvoitus, liikenee heiltä voimia omien vaikeuksiensa lisäksi huolehtimaan omista vanhuksistaan. Palataan lähtöruutuun eli ydinperheen vastuuta lisätään ja kun se onnistu, hoidon järjestämiskysymys on mielestäni avoin. Sanotaan, että maailma menee koko ajan eteenpäin ja ihmisten elämän olosuhteet paranevat. Tämä ei näytä koskevan yhteiskunnan haavoittuvampia ihmisiä, ikääntyneitä jäseniä. Meidän arvomme ikäihmisiä kohtaan näyttävät olevan aina ja iäisesti vinksallaan!

Esa Kanerva