10.1.2025
Olen ammatiltani sairaanhoitaja. Työskentelin maineikkaassa
Kaupin sairaalassa -85 lähtien 90-luvun alkupuolelle. Olen lukenut lehdistä, että
sairaaloissa kuoleman toteamisesta on tehty hirveä ongelma. Vainajia
kuljetetaan vuosittain jopa 15000 kertaa lääkärin luokse kuoleman toteamisen
vuoksi. Ihmettelen, missä vaiheessa on tässäkin asiassa unohdettu järjen
käyttö.
Kaupin sairaala oli tuolloin merkittävä osa Tampereen
terveyspalveluja. Kun alun perin tuberkuloosiparantolaksi rakennetun sairaalan
toiminta muuttui 1980-luvulla tuberkuloosin hoidon tehostuttua. Kaupissa
hoidettiin monenlaisia pitkäaikaissairauksia sekä vanhuksia. Sairaalassa oli myös
erikoisosaamista ja se työskenteli erikoislääkärijohtoisesti.
Kerron tuon ajan käytännöistä. Joka vuorossa työskenteli
ainakin yksi sairaanhoitaja, myös öisin. Tiimeissä työskentelivät enemmistönä erittäin
ammattitaitoiset apuhoitajat, sittemmin perushoitajat, nykyisin lähihoitajat. Oli
luonnollista, että kuolema vieraili osastoilla usein. Oli selvää tai ylhäältä
delegoitua, että sairaanhoitaja varsinkin yöaikaan soitti omaisille ja ilmoitti
vanhuksen kuolemasta. Kuolintodistuksen virallisesti kirjoitti jälkikäteen
tietenkin lääkäri. Homma ei kerta kaikkiaan olisi toiminut, jos päivystävä
lääkäri olisi joutunut tulemaan joka kerta paikalle tutkimaan kuolemanmerkit ja
kuoleman.
Koko systeemin toiminta perustui joustavalle ammattitaidon käytölle.
Lääkäri oli talossa ainoastaan virka-aikaan. Muun ajan toimittiin hoitajalähtöisesti.
Hoitohenkilökunta ”varoitteli” ja piti yhteyttä omaisiin etenkin vierailuaikaan
iltaisin. Omaisille yllättäviä kuolemia sattui harvoin ja he olivat yleensä
osanneet odottaa sairaalasta soittoa.
Ihmisen kuoltua osastolla, häntä pidettiin osastolla kaksi
tuntia. Tänä aikana perushoitajat ”laittoivat” vainajan. Siinä oli käytössä
tietyt rutiinit ja lopuksi vainaja peiteltiin kauniisti lakanalla, johon oli taiteltu
risti ja aseteltu kukat. Parin tunnin jälkeen vainaja siirrettiin
kellarikerroksen kylmiöön. Papereihin kirjattiin kuolinaika saatesanoilla
exitus lethalis, luonnollinen kuolema.
Olen hämmästynyt, milloin tämä vainajaralli on alkanut, en
tiedä. Mitähän lakeja me tai sairaalan johto silloin rikoimme näillä
käytännöillä? Vai liittyykö uudet käytännöt tämä jotenkin riitelyyn ammattikuntien
työnjaosta tai muusta syystä? Mielestäni kyllä sairaalassa sairaanhoitajan
pitää pystyä toteamaan 3,5 vuoden koulutuksella ihmisen kuoleman, vaikka
lääkäri sitten takautuvasti kirjoittaa kuolintodistuksen kuolemaan johtuvin diagnoosein.
Jatkuvasti toistetaan mantraa, että terveydenhuollossa
pitäisi käyttää työvoimaa joustavasti ja tehokkaasti. Tämä kuoleman toteamisprosessin järkevöittäminen on yksi säästöehdotus monen muun käytännön muuttamisen
lisäksi hyvinvointialueille. Tutkikaa menneitä käytäntöjä tässäkin asiassa ja
lopettakaa kallis vainajien siirtely. Luen, että Orpon hallituksen ohjelmassa ei
ole lakimuutosta, jossa ennakoiduissa kuolemantapauksissa kuoleman toteamisessa
tehtävät tutkimukset voisi tehdä sairaanhoitaja. Valitettavaa!
Esa Kanerva
